Kuuntelin tänään radion runoiltaa - suositeltava runojen ystäville. Melko monipuolinen ohjelma, mutta n.s. runouden klassisen kauden runoilijat, erityisesti muutamat puuttuvat lähes kokonaan. Kuuluisivat yleissivistykseen.
Itse olen kaivannut esim. K. Sarkiaa, suurta yksinäistä. Taituria, jota on vaikea ylittää, mutta lukea kyllä kannattaa.
Vaikka runot painottuvat rakkausrunoihin, muitakin on riittävästi.
Kuinka moni on lukenut vaikkapa runon "Valohämyä" Mestariteos, yksityisyydessään yleisinhimillinen.
En ole koskaan kuullut radion runoilloissa. Mutta ehkäpä makuni on omalaatuinen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
On hyvä tietää, että radiossa on tarjolla mainitsemasi runohjelma.Itse en ole tiennyt siitä. Aikoinaan siellä tuli "Tämän runon haluaisn kuulla"-ohjelma, jonne kuuntelijat saivat lähettää toivomuksiaan.
Kirjoituksesi innoittamana etsin Sarkian "Valohämyä" kirjahyllystäni. Vahva, viisas runo, jonka joudun lukemaan useaan kertaan ymmärtääkseni sen kokonaan.