Kotikyläni hiekkatiellä,
tuli vastaani tyttönen.
Oli solminut hiuksillensa
niityn kukista seppelen.
Tuulenkepeys askeleissa,
tuulenkepeys helmoissaan,
ja orvokinsiniset silmät,
iloa tulvillaan.
Miten puhdas voikaan olla,
sydän lapsosen;
kuin lähteen vesi kirkas,
tai kaste aamuinen.
Mä hiljaisesti toivoin,
ettei maailma milloinkaan,
tahraisi mustin käsin
lapsen sydäntä valkeaa.
tuli vastaani tyttönen.
Oli solminut hiuksillensa
niityn kukista seppelen.
Tuulenkepeys askeleissa,
tuulenkepeys helmoissaan,
ja orvokinsiniset silmät,
iloa tulvillaan.
Miten puhdas voikaan olla,
sydän lapsosen;
kuin lähteen vesi kirkas,
tai kaste aamuinen.
Mä hiljaisesti toivoin,
ettei maailma milloinkaan,
tahraisi mustin käsin
lapsen sydäntä valkeaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se tahraa.Tulee joku mies,ottaa ja jättää.
Tai valheellisesti viettelee. Niin se vain on, ei runot maailmaa pelasta.
Kiitos kannanotostasi. Toki tiedän, että ilman koettelemuksia , pettymyksiä ja suruja ei kukaan pääse elämän läpi tarpomaan. Toisille niitä tuntuu tulevan liiankin kanssa.
Runoa kirjoittaessani pyörittelin sanaa "milloinkaan" yhdessä sanan "kokonaan" kanssa. Jostakin syystä valitsin ensimmäisen sanan. Lieneekö kyse omasta naiviudestani tai halusta säästää edes runoni silloin tällöin murheelta. Tiedä häntä....