Elämä on vaikeaa eikä varmaan helppoa tietä elämässä ole. Onnen eteen pitäisi tehdä paljon töitä lisäksi sekään ei takaa onnea. Lisäksi milloin voi tietää koska se oikea on vai onko se mennyt ohitse. Elämässä on aina haasteita. Mutta kaikesta ei pääse ylitse. Aina ajankaan kanssa. Kiusattuna moni nuoremmista on kehittynyt aikuistumisessa. Itse olen ollut elämäni aikana selän puhumisen kohteena myös kiusattuna.
Lisäksi huono on ollut itse luottamuksenikin. Se on parantunut pikku hiljaa kokemuksien myötä. Mutta tärkeää muille olisi se, että kaikki oppisivat hyväksymään itsensä sellaisena mitä on. Positiivinen ja myönteinen asenne auttaa elämässä eteenpäin vaikka sekään ei aina takaa mitään.
Kaikille kertyy omalla paikkakunnallaan maineensa jos se on huono sillä paikkakunnalla elämänlaatu saattaa olla huono ja silloin seuran etsiminen siirtyy toiselle paikkakunnalle. Se myös mitä pitäisi elämässä jo nuorempana oppia on se että me vanhenemme päivä päivältä ja parhaat ajat saattavat mennä ohitse mutta myös ne saattavat olla edessä. Meistä kukaan ei ole täydellinen ihminen eikä meidän pidä olla täydellisiä.
Meitä ei varmasti luotu kaikkia mielyttämään tänne maailmaan. Jokaisella on tarkoituksena jollain voi olla pienempi jollain suurempi mutta tarkoitus varmasti jokaisella ihmisellä on. Olit sitten millainen tahansa. Itsellä tuntuu siltä että olisi parempi välillä että tekisi itsemurhan ja jättäisi kaiken siihen.
Mutta perhe ja sukulaiset myös ehkä muut välittäisivät ja se vaikeuttaisi muitten elämää eikä se olisi viisasta lopettaa päiviään. Itse en ole vielä ikä loppu kohta 18v. Mutta haluan valaista muita jatkamaan elämäänsä. Lisäksi ei kannata antaa periksi. Itse olen saanut elämäni aikana olla kiusattuna lisäksi myös ujonakin olen ollut ja ongelmia on ollut mutta niistäkin voi päästä ylitse.
Lisäksi kannattaa miettiä sitä, että jos et ole itse onnellinen miten voisit antaa toiselle sitä onnea. Itseensä pitää olla tyytyväinen jos haluat että toinenkin osapuoli voisi antaa sinulle tyytyväisyyden oloa. Jotkut asiat jäävät vaivaamaan meitä elämässä ja ne asiat saattavat vaivata koko loppu elämän.
Lisäksi ei kannata aina murehtia asioita sillä ne eivät elämän suuntaa paranna jos liikaa murehtii aina asioita mitkä ovat elämässä menneet ehkä väärään suuntaan taikka siten miten ei olisi elämän halunnut mennä. Onni ei ole se että olisi rahaa paljon taikka se että rahaa ei olisi niin paljon. Onnea on monenlaista mutta aitoa onnea ei voi mitata rahassa. Eikä aitoa rakkautta.
Perhettämme emme voi ostaa takaisin emmekä muita tärkeitä ihmisiä jotka ovat elämässä. Toivoa on niin kauan kuin on elämää eikä toivoa kannata menettää. Vaikka seurustelisi 1,5,10.. kertaa se oikea ei aina tule kohdalle silloinkaan. Se ei katso ikää milloin oikea voi osua kohdalle taikka paikkaa. Elämässä kaikki on lähes mahdollista.
Jos elämä menee aina vain alaspäin etkä tunnu löytävän mitään positiivista siitä mieti edes 1 asia jossa olet hyvä ja arvosta senkin perusteella itseäsi. Jos tuomitsemme muut ihmiset ulkoisen kauneuden perusteella silloin heilläkin on sama oikeus perustella itsesi. Katsoisit muita ihmisiä mielummin sillä silmällä että näkisit siinä jotain kaunista etkä vain sitä miltä toinen näyttää.
Meissä jokaisessa on varmasti sisinmässä myös se hyvä puoli vaikka kaikille emme ottaisi sitä esiin. Luottakaa ihmiset itseenne! Älkääkä aina kuunnelko vaikka ihmisiä olisi monia mitä he sanovat juuri sinusta! Sillä jos takerrut joka sanaan joudut takertumaan siihen myös tulevaisuudessa lisäksi aina elämässäsi.
Meidän ei tarvitse kuunnella jokaista negatiivista palautetta aina kritiikkiä voi ottaa vastaan mutta liika on liikaa. Ihminen itse ei ole kaikkeen syyllinen eikä vika ole aina yhdessä ihmisessä! Jos on isompi porukka haukkumassa selän takana se myös osoittaa porukan henkistä tasoa joka on alhaista kun yhtyy siihen mitä toinen sanoo vaikka oma mielipide oliskin eri.
Jos ihmiset olisivat avoimempia ja kertoisivat mielipiteitään vaikka muut olisivat toistamieltä maailmassa olisi heti paremmin vähäisen asiat. Me olemme syntyneet sellaiseksi mitä olemme emmekä me sitä voi muuttaa. Me voimme käydä leikkauksissa ja vastaavanlaisissa mutta se ei takaa sitä että sietäisimme itseämme paremmin taikka toiset sietäisivät paremmin.
Jollain ihmisellä voi olla erikoinen pään muoto taikka erikoinen muodoltaan. Taikka ruumiin osaltaan nenältään,korvaltaan,suultaan, käsiltään, jaloiltaan. Mutta me olemmekin erillaisia. Ja meissä jokaisessa on eroja vaikka olisikin kaksoset henkisellä puolella ja luonteella ja myös ulkonäöllisesti olisi eroja.
Jos arvostaisimme toisiamme paremmin. Me voisimme myös nähdä ihmisissä parempia puolia lisäksi meitä voi rakastaa sellaisena mitä olemme sillä täydellistä ihmistä maailmassa ei ole yhtäkään ihmistä. Viha ja rakkaus elämässä ristiriidassa. Mutta onko ihmistä pakko vihata. Ilman vihaa ja enemmän antaisimme rakkautta toisilemme maailmastakin tulisi parempi paikka.
Kukaan ei voi yksin vaikuttaa maailmaan paljon. Mutta yhdessä voimme pystyä siihen pienilläkin asioilla. Ja mekin voisimme katsoa peiliin ja välillä tehdä poikkeuksiakin ja piristää sellaisten ihmisten päivää jotka eivät ole kaikken kauneimpia/komeimpia ihmisiä.
Pieni juttu tuokio on itselleen pieni vaiva mutta toiselle ihmiselle se voi olla yllättävän suuri. Pienet asiat elämässä auttavat jaksamaan. Katso maailmaa mielummin oikealla asenteella ja positiivisin mielin. Siten voit saavuttaa elämässäsi niitä asioita mistä olet unelmoinut. Mieti myös mitä menetettävää sinulla on.
Jos menet puhumaan toiselle ihmiselle ja saisitkin pakit mitäs sitten jatka sitä rataa se saattaa tuntua siltä että pahalta tuntuu. Mutta kun tarpeeksi kauan jaksaa uskoa itseensä ja jutella uusille ihmisille saattaa sieltä tulla se oikeakin ihminen kohdallesi joka näkee sinut hänen silmissään kauniilta/komealta ja myös ihmisen joka rakastuu sinuun aidosti.
Mutta muista myös se että rakkaus ei tule yksin jos haluaa aidon rakkauden lisäksi ensi rakkaus ja aito rakkaus on aivan eri asioita. Mutta ensi rakkaudellakin voi saada jo oikean.
Eläkää elämää sillä se on lahja ja sitä kannattaa arvostaa! Me olemme kaikki sankareita omana itsenämme pitäkäämme asenne oikeana ja lippu korkealla elämässä eikä kannata antaa periksi! Tsemppiä ja voimaa elämälle.
terveisin. Nuorimies

Vastaukset 4
Vanhimmat
sulla on siis ollut huono itseluottamus? sulla näyttäis tekstin perusteella olevan jotain muutakin huonoa, nimittäin kirjoitus taito, sillä tekstistä löytyy liuta kirjoitus virheitä, mm. pari yhdys sana virhettä ja muitakin kirotusvihreitä. (kommenttieni kirjoitusvirheet on sitten tarkoituksella tehtyjä! sarkasmia.)
yhdys sana on muuten yhdyssana.
kirjoitin sen IHAN TARKOITUKSELLA väärin jos et sitä tienny! kyllähän mä sentään yhdyssanat osaan. ja mikä kielipoliisi sinäkin olet.
Upea kirjoitus. :)
Tsemppiä myös sinne päin.