Gallup

Tätä foorumia kun lukee, niin voisi kuvitella, että kaikilla suomen kansalaisilla on huono käsitys poliisista ja sen toiminnasta. Poliisin arvostus on kuitenkin tutkimusten mukaan suuri. Lukeeko siis näitä kirjoituksia ja kirjoittaako tarinoita ainoastaan henkilöt, jotka ovat olleet poliisin toimenpiteiden kohteina lähinnä rikoksentekijän asemassa? Jos sinulla on jotakin hyvää kerrottavaa poliisista, niin laita nimimerkkisi eteen plussa ja kirjoita tapauksesta lyhyt tiivistelmä. Moitearvostelun esittäjät laittakoon miinuksen nimimerkkinsä eteen. Mikäli tulee pelkkää miinusta, niin voisi arvella, että tätä foorumia seuraa vain n. 2 % väestöstä.
10959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen sitä mieltä et pikkukaupungeissa ne mulkut poliisit työskentelee.Esim.itse töppäilin ja putkaan jouduin,oli kuin oisin tappanu jonkun,siis pikkukaupungissa,sieltä kuskattiin isoon kaupunkiin toiseen putkaan ja poliisit muuttu täysin.Tähän on varmaan ihan selvä selitys siinä että näissä pikkukylissä kun ei juuri tapahu mitää niin poliisi menettää mainetta näiden tuppukylien poliisien takia,kun ne joka perkeleen omenavarkauteen takertuu niin tosissaan.Tiedän että isompien kaupunkien poliisit jopa naureskelee kolleegoilleen.

Äänestä
  • Huomautuksena vain, että pikkukaupungin poliisit naureskelevat välillä isojen kaupunkien kolleegoilleen kokoaikaisesta vouhottamisesta. Yksinkertaisesta jutusta tehdään hirvittävä operaatio, kun sen voisi hoitaa yhdellä partiollakin.

    Äänestä

...takavuosien elokuvista. Niissä poliisi usein kuvattiin tolloksi. En tiedä miksi.

Nyttemmin, kun kansalaiset ovat oppineet käräyttämään vaaralliset rattijuopotkin, on poliisin arvostus parantunut.

Takavuosinahan pidettiin raukkamaisena kantelupukkina henkilöä, joka käräytti rattijuopon.

Saattoi johtua typerän ankarasta rangaistuksestakin, 3 kuukautta Seutulaa.

Äänestä
  • Normaalista poliisin toiminnasta...tollo on tollo ja ei huomaa olevansa suojatyöpaikassa töissä..

    Äänestä

Asennevammaisia paskiaisia.
Miksi muuten poliisin on erivapaudet lain suhteen eli saa rikkoa lakia kenenkään siihen puuttumatta ( no eihän ole mitään tahoa joka puuttuisi niin rehelliseen poliisin toimintaan )
Veljeilyä.kähmimistä ja villalla painamista koko poliisilaitos täynnä..

Äänestä
  • ja muut asennevammaiset idiootit, pikkunilviäiset, napanöyhdät ja kekkeruusit voivat painua kirjoittelemaan vaikka Suomi24 poliisipalstalle. Oooh nythän mä heräsin, tehän oottekin jo täällä. Tämä on provo ja te kaikki pikkuiset äidin peruskoululaiset ja työttömät urpot tartutte tähän kuitenkin kuin kärpäspaperiin. Kirjoitatte vaahto suupielestä valuen isin aikuistenlehdestä lukemianne sanoja peräkkäin: sika, natsi, asennevamma, diktatuuri, poliisivaltio, vittu, kähmintä ja kaikista kovin uhmakkuuden osoitus PASKIAINEN. Ja koko maailma vapisee. Tartu provoon, ole nilkki.

    Äänestä

Parempi, mutta kaikenlaista "sakkia" on poliisiin eksynyt. Parhaimpia ovat keski-ikää lähestyvat polliisit. On kokemusta ja osaamista, liika intoilukin on hävinnyt kokemuksen karttuessa. Sitten toinen ääripää on nää nuoret "nahkapäät" ja "Glint Eastwoodit" siellä intoa riittää ja kohelluksia tulee ! Käyttävät "asiakkaista" nimityksiä: Inisijä, vellihousu, jne... niissä näkyy semmonen "Militaristinen idiotismi" Näille tyypeille on oikein, numero kypäräntakaraivoon ja menoksi, siinä persoona häviää täydellisesti.
Mutta kuitenkin vanhemmille

Äänestä
  • mieltä,ne lapsenkasvoiset kaljupäät jotka ovat pumpanneet raudalla/aineilla itsensä isomman näkoisiksi pilaavat pahasti oikeiden poliisien mainetta jo pelkällä olemuksellaan.Kävellään kun lännenkuvissa käsi suunilleen tussarilla ja kuvitellaan itsestä vaikka mitä.Toista ovat todellakin jo kokeneet aikuiset poliisit,rento meininki ja tosipaikan tullen tapahtuu.

    Äänestä

  • Sama pätee muillakin aloilla. Olen henkilökohtaisesti kohdannut joitakin vastaavanlaisia nuoria sairaankuljettajia/ensihoitajia, joille potilas ei ole ensinkään ihminen vaan diagnoosi. Ne potilaat, joiden tavoittaminen ei vaadi pillikyytiä ja joiden ensihoitaminen ei vaadi temppuja ja vermeitä ovat heille vasemman käden sivuduuneja.

    Ja eiköhän vastavalmistuneissa pelastajissakin ole useita "höökin ykkösiä", kaikkitietäviä ja kaikkiosaavia sankaribrankkareita.

    Puhumattakaan vastavalmistuneista intoa puhkuvista kapiaisista...

    Äänestä

"Tätä foorumia kun lukee, niin voisi kuvitella, että kaikilla suomen kansalaisilla on huono käsitys poliisista ja sen toiminnasta."

Oma käsitykseni poliisista ja sen toiminnasta tulee tiedotusvälineistä, poliisin internet-sivuilta, Matti Yrjänä Joensuun, Juha Nummisen ja Jarkko Sipilän romaaneista ja tietenkin tv:n dokumenteista (mm. Sen edestään löytää ja Poliisi pois tieltä), Poliisi-tv:stä ja fiktiivisistä poliisisarjoista.

Eli voin sanoa, että tiedän aika vähän poliisista ja sen toiminnasta enkä usko, että kovin moni tavallinen kansalainen tietää yhtään sen enempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


+tietoa kirjoitti:

Tätä foorumia kun lukee, niin voisi kuvitella, että kaikilla suomen kansalaisilla on huono käsitys poliisista ja sen toiminnasta. Poliisin arvostus on kuitenkin tutkimusten mukaan suuri. Lukeeko siis näitä kirjoituksia ja kirjoittaako tarinoita ainoastaan henkilöt, jotka ovat olleet poliisin toimenpiteiden kohteina lähinnä rikoksentekijän asemassa? Jos sinulla on jotakin hyvää kerrottavaa poliisista, niin laita nimimerkkisi eteen plussa ja kirjoita tapauksesta lyhyt tiivistelmä. Moitearvostelun esittäjät laittakoon miinuksen nimimerkkinsä eteen. Mikäli tulee pelkkää miinusta, niin voisi arvella, että tätä foorumia seuraa vain n. 2 % väestöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu