Urosmarsut tappelevat

Ostin kaksi urosmarsua hieman yli kuukausi sitten, ja nyt on ilmennyt ongelmia. Pojat ovat jo muutamia viikkoja mahtailleet toisilleen useita kertoja päivittäin, toinen marsu kiusaa toista ja koittaa astua sitä. Pari päivää sitten ne tappelivat hieman (ei pahasti), mutta viimeyönä ne ottivat kunnolla yhteen. Kiusaaja jahtasi pienempää ympäri häkkiä, hirveä hampaitten naksuttelu ja huuto. Pienempi oli aivan kauhuissaan ja koitti päästä ulos häkistä. Lopulta kiusaaja sai näykkäistyä pari kertaa.
Jouduin laittamaan pojat eri häkkeihin. Hetki sitten, kun olivat kolmisen tuntia olleet erillään, laitoin taas samaan. Eipä ollut riidat unohtuneet, ja taas oltiin toisten kaulassa kiinni, ja laitoin taas erilleen.

Jos marsut eivät enää voi olla samassa häkissä/vapaana lattialla, niin onko se eläinrääkkäystä? En myöskään voisi kastroida molempia, ja hankkia naaraita häkkikavereiksi.
Marsut ovat vaikuttaneet aika stressaantuneilta samassa häkissä, ja nyt kun ovat vasta muutamia tunteja olleet erillään, molemmat näyttävät jopa tyytyväisiltä.

Voinko pitää marsuni hankkimatta niille seuraksi lisää marsuja/myymättä niitä?
4512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

moi!! näyttää siltä että kaverusten ystävyys on ohi eli joudut pitämään ne eri häkissä mutta jos pidät häkit ihan vieritysten niin onhan niistä silloin seuraa toisilleen minulla on kanssa 1 uros joka on eri häkissä ja häkki on toisen häkin vieressä ja haistelee sitä kautta "kaveriaan":) koska ei tule toimeen toisten marsujen kanssa:(

Äänestä
  • Urokset yleensäkin tuppaavat aloittamaan tappelun kun ovat siinä iässä. Olisi kannattanut miettiä tätä aiemmin?

    Paras ratkaisu ongelmaasi on ostaa toinen häkki ja erottaa marsut toisistaan. Ne stressaantuvat todella paljon jos eivät pysty rauhassa nukkumaan tai syömään jos toinen on koko ajan kiusaamassa. Voit pitää häkit lähekkäin tai erikseen, mutta voit myös antaa marsujen tavata toisiaan jaloitellessaan. Tämä on toiminut muillakin marsuilla paremmin kuin yhteiselo.

    Äänestä

toinen uroksista olisi hyvä leikata.....tai ottaa tyttö kaveriksi kummallekkin siis oma!!!
niillä on oma puolustuksensa ja se ei ole kivaa katseltavaa!!!meillä 2 naarasta tappeli yhdestä uroksesta ja pakko erottaa!!!!nyt syntyi poikasii 4 kpl ja emo oli ensi synnyttäjä,vanhin marsu ei tee poiksia enään on joskus niitä saanut!!!ikää jo 5vuotta

Äänestä

meillä oli sama juttu. Eli isompi jahtasi pienempää ja jouduimme antamaan pienemmän pois.:( ne tappelee lauman johtajuudesta ja jos tuota jatkuu, ne on pakko erottaaa. ;( se on aika ikävää, mutta marsujen parhaaks tai sitten hommaatte kaksi häkkiä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko toivoa? kirjoitti:

Ostin kaksi urosmarsua hieman yli kuukausi sitten, ja nyt on ilmennyt ongelmia. Pojat ovat jo muutamia viikkoja mahtailleet toisilleen useita kertoja päivittäin, toinen marsu kiusaa toista ja koittaa astua sitä. Pari päivää sitten ne tappelivat hieman (ei pahasti), mutta viimeyönä ne ottivat kunnolla yhteen. Kiusaaja jahtasi pienempää ympäri häkkiä, hirveä hampaitten naksuttelu ja huuto. Pienempi oli aivan kauhuissaan ja koitti päästä ulos häkistä. Lopulta kiusaaja sai näykkäistyä pari kertaa.
Jouduin laittamaan pojat eri häkkeihin. Hetki sitten, kun olivat kolmisen tuntia olleet erillään, laitoin taas samaan. Eipä ollut riidat unohtuneet, ja taas oltiin toisten kaulassa kiinni, ja laitoin taas erilleen.

Jos marsut eivät enää voi olla samassa häkissä/vapaana lattialla, niin onko se eläinrääkkäystä? En myöskään voisi kastroida molempia, ja hankkia naaraita häkkikavereiksi.
Marsut ovat vaikuttaneet aika stressaantuneilta samassa häkissä, ja nyt kun ovat vasta muutamia tunteja olleet erillään, molemmat näyttävät jopa tyytyväisiltä.

Voinko pitää marsuni hankkimatta niille seuraksi lisää marsuja/myymättä niitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu