kukaan että onko se masennusta jos joka päivä itkeä tihrustaa asiasta kuin asiasta eikä oikeen jaksa kiinnostaa koko lapsen hoito väsymyksestä se etupäässä johtuu ja siihen olenkin vedonnut..
stressaa ihan joka asia kun taloudelliset asiat ovan päin persettä ja yleensä sosiaalisetkin puolet eí oikeen kunnon ystäviä jokaolisi tukemassa itsellä jo kolme lasta ja mies mutta ei oikeen jaksa energia riittää enää mihinkään. jokaisen kohdalla on tullut sama ongelma vastaan mutta en ole siihen oikeen puuttunut koska ajattelen että se kuuluu tähän elämään ja asiaan.
oiskohan syytä puuttua ennen ku lähen kävelee koska kaikkee kauhee tulee vihan hetkellä mieleen.. no kiitos etukäteen.
stressaa ihan joka asia kun taloudelliset asiat ovan päin persettä ja yleensä sosiaalisetkin puolet eí oikeen kunnon ystäviä jokaolisi tukemassa itsellä jo kolme lasta ja mies mutta ei oikeen jaksa energia riittää enää mihinkään. jokaisen kohdalla on tullut sama ongelma vastaan mutta en ole siihen oikeen puuttunut koska ajattelen että se kuuluu tähän elämään ja asiaan.
oiskohan syytä puuttua ennen ku lähen kävelee koska kaikkee kauhee tulee vihan hetkellä mieleen.. no kiitos etukäteen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Imetätkö vielä? Mulla oli imetyksen aikana usein itkuisuutta ja mieli maassa mutta johtui hormooneista ja meni ohi imetyksen loppuessa. Tuo kuvauksesi kyllä kuulostaa siltä että tarviit jonkun jonka kanssa puhua ja ehkä hieman enemmän omaa aikaa ilman lapsia että pääsisit "jaloilleen". Puhuppas rohkeasti neuvolassa tilanteestasi niin siellä he kyllä osaavat hoitaa asiaa eteenpäin.
masennus sulla kuulostaisi olevan ja se on kyllä vakavasti otettava sairaus. Ota hetimiten yhteys neuvolaan ja muista, että joskus joutuu apua ihan kunnolla pyytämään, ennenkuin sitä saa. Itse jouduin esikoisen syntymän jälkeen pyytämään monta kertaa apua, ennenkuin neuvolassa uskoivat minun todella masentuneen. Sanoivat vaan, että kyllä se valvominen väsyttää kaikkia. Ei normaali väsymys itketä kaikesta eikä latista tunteita vauvaa/lapsia kohtaan. Nyt toisen saatuani tiedän kyllä mitä on väsymys, mutta koska en ole masentunut, on tämä väsymys lähinnä vaan kiusallista, ei kamalaa. En ole tämän lapsen kohdalla koskaan ajatellut hakkaavani vauvan päätä seinään (näin mietin välillä esikoiseni vauva-aikana)... nyt siis hae apua, koska tauti pahenee, jos sitä ei ajoissa hoida. Mitä aikaisemmin asiaan puutut, sitä nopeammin siihen saat helpotuksen. Eikö miehesi huomaa mitään?
Aamut ja illat on pahimpia. Illalla nukkumaan mennessä sitä alkaa murehtimaan laskuja joiden eräpäivä on huomenna tai oli jo viikko sitten. Parisuhdekaan ei kukoista varmaankaan just sen takia kun ei niinku jaksa olla mukava miehelle enää, tulee tiuskittua kaikesta mahdollisesta. Ja se että yhteistä aikaa ei enää oo. Eilen illallakin kun vauva meni suosiolla nukkuun niin jotenki sitä päädyin rutkuttamaan jostain ja piti riidellä. Mies nukkui sohvalla, taas. Omaa aikaa en oikeen osaa ottaa, oon jotenkin huono tekemään ja menemään yksinään. Kaverit on aina töissä tai sitten baareissa niiden kavereiden kanssa joilla ei oo lapsia. Jotenki sellanen olo niinku ois joutunut tunneliin joka kapenee kokoajan ja valoa ei näy! Aamuisin oon todella kiukkuinen; mies toivottaa joka aamu hymysuin hyvät huomenet ja mä haistatan sillä millon mitkäkin. Nyt ois tehny mieli taas alkaa naputtaan jostain mutta sulkeuduin nyt hetkeksi tähän tietokoneelle jotten pilaisi tätäkin kaunista aamua.
Mutta sitten päivemmällä helpottaa ja väliin elämä tuntuukin ihanalta, sitä kun ajattelee muuta kuin taloudellisia ongelmia ja sitä "menetettyä" elämää jolla tarkoitan ystävien ja miehen kanssa harrastamista.
Luulen että hormooneilla on osuutta asiaan, ja silkalla unen puutteella. Kyllä tää jonkin sortin masennusta on ainakin mulla. Oon aatellu jutella neuvolassa vaikka minusta ne nlan tädit on aika tomppeleita, mut kuiteskin pakko kait se on.
Toivon helpotusta ja iloa arkeesi!
masennuksesta puhua, mutta tajuttomia sopeutumisvaikeuksia, etenkin tuo kavereitten ja miehen kanssa harrastaminen. Ennen käytiin jokapaikassa yhdessä, päivittäin kahvilla. Nykyään mies käy yksin ja tunnen olevani jotenkin katkera asiasta ja että se olen minä joka on sidoksissa lapseen. Aivan kun automaattisesti mun täytyy olla sen kanssa. Yhtähyvin voisin vaan pukea päälle ja huikata ovelta että tää lähtee nyt käymää kahvil. Mieheni kuitenkin auttaa vauvan hoidossa.
Alkuperäiselle: Voimia ja koita puhua asiasta neuvolassa. Oma elämänlaatukin paranee jos saa apua. Meillä meni pari ekaa kuukautta pelkkään riitelemiseen kun olin niin väsynyt ja valitin joka asiasta, nyt mieli iloinen ja parisuhdekin mallillaan.
kiitos kaikille vastanneille ootte kyllä enemmän kavereita kun kukaan muu tällä hetkellä ei oikee kukaa muka ystävistä osaa kuvitellakaa mun tilannetta mikä se on. että monella on samanlaista paska arkea on laskuja on siivousta ynnä muuta..
mutta kaikki se olisi vaan kestettävä kai se joskus se valo tunnelin päähän tulee.. nyt on vähän ollu parempaa paitsi että kaikki tultii kipeiksi ja ollaan valvottu mutta onneksi on mies ollu apunaki eikä sitä oikeen osaa selittää sille omaa tilannetta aina sanoisi vaan et kokeile ite olla puol vuotta näitten lasten kanssa kotona mut sitten siitä kehkeytyy muhkea riita et voihan hän ollakin mutta sitten mun pitäs saada jostain yhtä hyvä palkkainen työ ja vieläpä vakituinen nii siihen se sitten mun riitely jäikin....
mutta on tää äitiysloma kohta tekemässä loppuaan muutenkin että onko se pakko lähteä töitä ettimään että saadaa talodellinen tilanne johonki suuntaan luistamaan..
yritän kyllä saada puhuttua neuvolassa asiasta vaikka siihen onkin kolme viikkoa vielä aikaa ja meillä on nii monta kertaa hoitaja vaihtunu etten oikee oo saanu minkäänlaista suhdetta rakennettua niiden kanssa tai luottamusta kaikki niistä on yleensä olettanut että kyllhän mä osaan ku on jo kolmas tai kyllähän sä tiedät.. muuten hyvä kun kaikki ovat niin erilaisia..
jos jotakuta kiinnostaa laittaa sähköpostii viestiä ni ilman muuta kaikki viestit on enemmän kuin tervetulleita
[email protected]