Ostin vähän aikaa sitten Panasonic FZ30-kameran. Ostoliikkeessä myyjä suositteli jotain suodintakin siihen, mutta en ostanut. Nyt olen kuitenkin tullut toisiin aatoksiin, ja katsellut nettikaupoista kaikenlaisia suotimia: on pyöröpolarisaatio,-polarisaatio,-UV,-harmaa yms. suotimia, mutta mitkä suotimet ovat ns. ehdottomia eli mitä kannattaa siis hankkia? Ettei tule pistetyksi rahaa turhaan moneen eri saman asian ajaviin suotimiin.
suotimista
quetek
61045
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Digikameroissa ei juuri tarvita muuta kuin UV lähinnä linssinsuojana ja mahdolliseti polarisaatio.
Harmaasuodinta käytetään vain, jos valoa on niin paljon,että kamera ei siitä selviä. Polarisaatiosuodin hoitaa myös harmaasuotimen virkaa vähentämällä valoa 1,5-2 aukkoa.
Samaa mieltä, polarisaatiosuodin on tärkeä. Pyöröpolarisaatio on varmempi, koska toimii paremmin esim. automaattitarkennuksen kanssa kuin "tavallinen" polatrisaatiosuodin.
UV-suodinta en kyllä käyttäisi linssin suojaamiseen, vastavalosuoja ajaa saman asian melkein yhtä hyvin, ja huonontamatta kuvan laatua (päinvastoin parantaa sitä vähentämällä haitallisia heijastuksia).
Linssin suojaamisen takia ei suotimia kannata käyttää.Huonontaa kuvanlaatua heijastuksineen.
Objektiivit valmistettu niin, ettei suojia tarvita, etulinssin voi aina putsata.
Vastavalosuoja minullakin aina käytössä ja se riittää.
Minulla lipsahti linssinsuojus irroitettaessa lasiin ja jälki jäi.
Toisen kerran jotakin kasvin nestettä roiskahti linssiin katkenneesta varresta, enkä ole saanut sitä pois tähän päivään mennessä, 20-vuodessa.
Se siitä ja sen tarpeellisuudesta.
Suodin voi todella huonontaa kuvaa.
Ostin aikoinaan Fimekosta "erikoishiotun" 72 millisen UV-suotimen ja seurauksena oli, että linssi ei enää tarkentunut äärettömään.
Jouduin vaihtamaan sen tavalliseen "tasolasiin", joka toimi.
Pimeään aikaan kuvatessa kuitenkin kannattaa jättää suotimet pois. Kaupunkikuvia ottaessa pimealla suotimet jättää kummasti heijastuksia kirkkaista valoista ja pinnoista.Kaikki sitä ei varmaan tule huomanneeksi, mutta heijastukset pilaa kuvan, samoin kuin salaman käyttö.
Salamaa käytän vain pakkotilanteissa.
Tasolasit on aina herkkiä heijastuksille, jotka tulee tietystä kulmasta, mutta myös laatueroa on.
Jos objektiivi etureunassa on valkoista tekstiä (Objektiivin arvot) kannattaa ne peittää mustalla tussilla.
Se vähentää hieman heijastuksia objektiivin ja suotimen välissä.
Suotimesta saattaa olla kyllä arvaamatontakin etua.
Minulla nuljahti kinopää ja objektiivi löi itsensä jalustan runkoon.
Suodin meni ihan "solmuun", vaikka lasi ei rikkoontunut.
Jos suodinta ei olisi ollut olisi objektiivin etureuna ollut kasassa ja suotimen käyttömahdollisuus lopullisesti poissa.
Toinen tapaus, jossa suodin pelasti, oli kun hirvi potkaisi erään turistin kädestä kameran.
Kamera lensi monta metriä pöheiköön, mutta vain UV-suodin meni rikki.
Kamera oli Canon F1 F4/200 millisellä teleellä.