tässäpä

sivusto. http://www.geocities.com/kissatsisalle/ allekirjoita myös adressi!
4218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

..mutta omaa kissaa en enää voi sisälle teljetä tai valjaissa alkaa ulkoiluttamaan. Kissani on 18-vuotias ja koko ikänsä saanut kulkea vapaana (ei kyllä ole kauas lähtenytkään), eikä minulla ole sydäntä pitää kissaa sen loppuelämää sisällä teljettynä ja katsella onnetonta kissaa päivästä toiseen. Kissani on jo niin vanha, että jos jotain (toivottavasti ei) tapahtuisi, niin ainakin kissa on saanut viettää elämänsä onnellisena loppuun saakka maailman hajuja haistellen. Ei se enää edes lintuja saa kiinni ja pihapiirissä se vain pyörii nukkumassa auringon paisteessa. Annan vanhan kissan nauttia viimeisistä vuosistaan.

Seuraavan kissan pidän kyllä narun jatkeena tai sisällä, mutta tätä vanhaa kissaa en voi uusille tavoille enää opettaa.

Äänestä
  • tuon ikäistä kissaa on minunkin mielestäni turha alkaa enää opettamaan sisäkissaksi. stressaa vain vanhusta turhaan. olet sentään kuitenkin seuraavan kissan kohdalla "viisaampi" , ja se on hyvä :). kun asuin kotona, oli meilläkin ulkokissoja. enpä minä siihen voinut vaikuttaa, mutta päätin, että kun muutan vanhempieni luota omaan kämppään, omat kissat ovat sisäkissoja, niin monta raskasta menetystä koin. kaksi kissaa jäi auton alle, yhden vei kettu ja yksi on jatkuvasti hukassa, saattaa olla monta kuukautta poissa ja sitten tulee syömään ja lähtee taas. nykyään vanhemmillani on yksi kissa tämä joka aina on poissa, jatkuvasti pelkään että saan kuulla huonoja uutisia. itselläni kaksi iloista sisäkissan elämää viettävää kattia.

    Äänestä

  • turvallinen vaihtoehto.. minulla myös hyvin vanha kissa, joka ulkoillut vapaana koko elämänsä. enää en uskalla sitä ulos vapaana päästää, kun aistit heikkenee, eikä fyysisesti pysty pitämään hyvin puoliaan. tarhaillaan ihan tyytyväisenä. saapa turvallisen loppu elämän, ilman turhia vammoja ja minä turhia pelkoja.

    Äänestä

koiratkuriin.com . minä en laita kissaani kiinni ennenkuin irtokoirat ovat hihnassa jotka hyökkäävät hihnan päässä olevan kissan kimppuun, tai vastuuttomat omistajat päästävät hihnan niin pitkäksi että koira pääsee kimppuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fiksu... kirjoitti:

sivusto. http://www.geocities.com/kissatsisalle/ allekirjoita myös adressi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu