Nyt on tullut koettua se, mitä pahimmillaan voi tarkoittaa sopuisa pesänjako, kun lakimiehiä ei tarvita ja omaisuus jaetaan, että sopu säilyy.
Meidän perheemme hävisi siinä sopuilussa useita kymmeniä tuhanisa euroja !
Mieheni hyväntahtoisuus palkittiin runsaskätisesti. Hän sai luopua sisarensa hyväksi yli 60 000 euron kiinteistöstään alle 10000 eurolla ja maksaa siitä vielä hyvitystä toiselle sisarukselle muutaman tuhat euroa. Ja kaikki tämä sulassa sovussa.
Paitsi tietysti allekirjoittanut nosti siitä äläkän jota tietenkään kukaan ei noteerannut.
Sisarusrakkaus on arvokkainta mitä olla voi ja jos joukossa on sellainen sisarus joka antaa kaiken mennä sen nimissä niin silloin menee.
Tietysti toiset nauravat partaansa selän takana ja punovat uusia juonia. Jaettavaahan on vielä, koska kaikki eivät vielä ole kuolleet ja mieheni omaisuuskin karttuu jos saa pitää työnsä.
Uskomatonta miten ihmiset kykenevät käyttämään toista hyväkseen ja miten toinen voi sen sinisilmäisesti sallia.
Olen alkanut tuntea suurta vastenmielisyyttä mistäni kohtaan hänen lammasmaisuutensa takia.
Luulenkin, että seuraavaa kusetusta minun ei tarvitse olla seuraamassa.
Ja mikä parasta, laki ei voi mitään kun tehdään sopuratkaisuja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
nimineen ja rahasummineen verotoimistoon,eiköhän
se hyväksikäyttäjien hymy siitä hyydy.
odotan ajan jona hänen itsensä pitäisi se ilmoittaa ja uskoakseni hän ei sitä tee. Ilmoitan sen sitten niin hän saa korotettuna tuon lahjaveron maksaa. Johan se muutenkin on tuplaten kun on kysymyksessä sisko ja sen lapset joille lahja on nimetty.