rattijuoppo

Elämäni synkin viikonloppu takana. Kevyen kaveriporukan kaljaillan jälkeen heräilin kotoa kahdeksan maissa, huono-uninen kun olen. Keittelin kahvit ja tuntui ettei ole eilisillasta muuta jäljellä kuin vähän unihiekkaa simmuissa. Ajattelin sitten että otan auton ja käyn pesaisemassa sen läheisellä huoltiksella kun ei varmaan ole ruuhkaa siihen aikaan sunnuntaita. Ehkä tyhmintä mitä voi mieleen juolahtaa. Olis edes ollu joku tarpeellinen meno.

Puhalsin matkalla ja tulos oli tarkkuusmittarilla 0.50 eli lähellä törkeän rajaa. En olisi ikimaailmassa uskonut että tuollaisia määriä alkoholia on veressä. Kortti pois luonnollisesti.

Nyt hävettää ja harmittaa niin maan perusteellisesti. Tuntuu, että olen pilannut ihan kaiken mitä minulla oli. Tuntuu kuin joku puristaisi sisältäpäin. Pelottaa miten selviän töistä, kun on pitkät matkat ja kohteet vaihtuu. Pakko selvitä tosin kun on hölmöilemäänkin asti selvinnyt. Olisi vaan pitänyt ymmärtää että on vielä pohjaa.

Toi lukemakin on jo niin järkyttävä että ei kai kukaan edes usko että vahingossa tehdyn tuollaista. En minäkään uskoisi jos joku kertoisi, mutta niin vaan on. Ties vaikka antaisivat tuomionkin törkeästä kun meni noin lähellekin vielä.

Enpä olisi uskonut että joku asia voi vetää mielen näin matalaksi. Häpeä on tehokas rangaistus. Muita rangaistuksia en ole ehtinyt vielä edes miettiä.
71270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä tuollaisen kanssa voi elää, usko pois pääset siitä yli. VOIMIA!

Vähällä pääsee aina jos rahalla selviää...

Äänestä

läpikäyneenä, ei tosin törkeä, hävetti niin paljon ja masensi. Kavereille ei kehdannut kertoa. Mutta usko, kyllä se siitä olo paranee hiljakseen! Viimeistään sillon kun kortti on taas taskussa. Sullahan ei tuo käry ollut tietoinen. Mutta olisi se ehkä pitänyt tietää paljonko tuli juotua edellisiltana ja mihinaikaan lähdit aamulla ajamaan. Kannattaa puhua jollekin luotettavalle kaverille, tms. Helpottaa oloa eikä tarvi itse painia mielessään asian kanssa.

Ja heti mars kauppaan ostamaan alkomittari, ei maksa paljoa suhteessa hyötyyn!

Äänestä

kaadu. Koska kyseessä tavallinen ratti, saat sakot ja muutaman kuukauden ajokiellon. Kohtalontovereitasi on tuhansia. Jos saat vain työasiat järjestykseen, niin muutaman kuukauden kuluttua kaikki on taas ennallaan.

Äänestä
  • jos meinaan tarvitset työn takia.

    Äänestä

  • ehdollisena... kirjoitti:

    jos meinaan tarvitset työn takia.

    Itselle kävi käry 2004 ja törkeänä....kolmen kuukauden ajokielto tuli, koska tarvitsen autoa jatkuvasti. Minulla oli väliaikainen kortti eli kovat sakot ja inssi uusiksi. Syyllisyys on ollu todella kova. Opiksi olen ottanut. Tsemppiä

    Äänestä

  • äiti -74 kirjoitti:

    Moi,

    Kiitokset kaikille vastanneille. Omituisesti auttaa kun joku muu sanoo että kyl se siitä.

    Käräjiä odotellessa. Olisi kyllä iso apu jos tuon kortin vielä joskus takaisin saisi, täytynee tämä nöyränä pyyntönä tuomarille esittää kunhan aika on.

    t.
    holmöläinen

    Äänestä

Kyl se kirpaisi kun kortti meni talvella, nyt se tulee takaisin 10pv päästä. Puoli vuotta.

Onneksi ei tapahtunut mitään vakavampaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ratti-idiootti kirjoitti:

Elämäni synkin viikonloppu takana. Kevyen kaveriporukan kaljaillan jälkeen heräilin kotoa kahdeksan maissa, huono-uninen kun olen. Keittelin kahvit ja tuntui ettei ole eilisillasta muuta jäljellä kuin vähän unihiekkaa simmuissa. Ajattelin sitten että otan auton ja käyn pesaisemassa sen läheisellä huoltiksella kun ei varmaan ole ruuhkaa siihen aikaan sunnuntaita. Ehkä tyhmintä mitä voi mieleen juolahtaa. Olis edes ollu joku tarpeellinen meno.

Puhalsin matkalla ja tulos oli tarkkuusmittarilla 0.50 eli lähellä törkeän rajaa. En olisi ikimaailmassa uskonut että tuollaisia määriä alkoholia on veressä. Kortti pois luonnollisesti.

Nyt hävettää ja harmittaa niin maan perusteellisesti. Tuntuu, että olen pilannut ihan kaiken mitä minulla oli. Tuntuu kuin joku puristaisi sisältäpäin. Pelottaa miten selviän töistä, kun on pitkät matkat ja kohteet vaihtuu. Pakko selvitä tosin kun on hölmöilemäänkin asti selvinnyt. Olisi vaan pitänyt ymmärtää että on vielä pohjaa.

Toi lukemakin on jo niin järkyttävä että ei kai kukaan edes usko että vahingossa tehdyn tuollaista. En minäkään uskoisi jos joku kertoisi, mutta niin vaan on. Ties vaikka antaisivat tuomionkin törkeästä kun meni noin lähellekin vielä.

Enpä olisi uskonut että joku asia voi vetää mielen näin matalaksi. Häpeä on tehokas rangaistus. Muita rangaistuksia en ole ehtinyt vielä edes miettiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu