Eli onko kukaan käyttänyt St. johns wortia (Mäkikuismauutetta)?! Olen aikaisemmin käyttänyt masennuslääkkeitä mutta lopetin kun oli niin paljon sivuvaikutuksia ,kyselisinkin onko kukaan teistä käyttänyt mainitsemaani tuotetta ja onko siitä ollut apua? kuinka pian alkoi vaikuttaa? sivuvaikutuksia? ja syy miksi käytit? Oliko yhteisvaikutuksia eli pystyikö ottamaan esim päänsärkylääkkeen yms. Kiitos avusta.
Onko kokemusta
mäkikuismauutteesta?
8830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Käytin omatekoista mäkikuismatinktuuraa useiden vuosien ajan masennukseen. Masennukseni ei ollut sairaus vaan luonteeseeni kuulunut jyrkkä biorytmi, tarkemmin sanottuna sen aallonpohjat. En tuntenut koskaan sivuvaikutuksia. Kyllä päänsärkylääkettä voi ottaa samanaikaisesti. Annostus on teelusikallinen päivässä, eikä sitä saa ylittää. Yliannostus aiheuttaa palamista auringossa. Valmistuotteessa on mukana varmasti omat ohjeet sen käytöstä.
Käytyäni chakratasapainotuksessa, en ole enää mäkikuismaa tarvinnut.
mulla on mäkikuismauutetta sanotaan että kolmesti päiväsää 25tippaa. Olen käyttänyt ssri-lääkkeitä, mutta lopetin n kaksi kk sitten. Sain kyllä jotain apua (pirteyttä) lääkkeestä mutta se teki tunneköyhäksi, painajaisia, en ollut omaitseni vaan jotenkin turta. Mulla oli pitkään aloitusoireita ja siksi pelkäänin kokeilla mäkikuismauutetta jos saman myllyn joutuu läpi käymään. Muistatko mikä oli vaikutusaika aloitusvaiheessa ja mikä oli suurin huomaamasi ero aikaan ilman mäkikuismaa, minun suurin ongelma on hidas päänkäynti ja surkea vierystila. Olen nainen joten varmaan hormoonitkin osin vaikuttaa. Oliko vaikea lopettaa ko aine? Tiedätkö mäkikuisman vaikutusmekanismia? Anteeksi että kyselen niin kovastï,mutta sinulla tuntuu olevan kokemuspohjaa.
Apteekkilääkkeissä on usein haitallisia sivuvaikutuksia. Kyllä mäkikuismaa kanattaa kokeilla.
En enää muista aloitusvaihetta. Melko nopeasti se alkoi vaikuttamaan. Suurin ero oli se, ettei tullut masennusta, ja se, että pää toimi kohtalaisen hyvin myös huonoimpina aikoina. Näiltä osin vaikutus oli lievästi sanottuna valtava. Aiemmin huonoina aikoina järki ei juossut, muisti ei pelannut, ja vireystaso oli lähes nolla.
Hormooneista en tiedä. Mies olen. Mäkikuisman vaikutus on verenkiertoa parantava, kaikki perustuu siihen.
Ei ollut vaikea lopettaa. Itse asiassa se jäi puolihuomaamatta kun olin käynyt sen chakratasapainotuksen. Viimemainittuun verrattuna mäkikuisma ei ole mitään.
Mikä se käyttämäsi mäkikuisma valmiste oli? Ja mikä tuo chakratasapainoitus on? Mulla on aivan samat oireet järki ei juokse, muisti pätkii arkipäivisissäkin sanoissa ja vireystila ja reagointi on miinuksella. Mä olisin tosi ONNELLINEN jos saisin mäkikuismasta avun. Mulla on yleisesti tosi heikko verenpaine n 92/55 ja verenvierto on huono aina kylmät jalat ja kädet. Anteeksi taas että kyselen. Mä aloitin juuri voimaharjoittelun kun seläni on huonossa jamassa, ei kyllä pahemmin kiinnosta, jospa sekin alkais maistua:)
Mäkikuisma oli itse kedoilta kerätty ja uutettu vodkaan. Se on pieninä puskina kasvava keltakukkainen kasvi josta tulee punainen juoma. Jos hajoitat sen keltaisen kukkasen käteesi, tulee kätesi punaiseksi.
Tiputtelet kukkia tyhjän pullon melkein täyteen, kaadat vodkaa päälle jättäen hieman sekoitusvaraa. Laitat pullon ikkunalle aurinkoon, ja käyt ravistelemassa sitä 4-5 kertaa päivässä. 3-4 viikkoa niin tinktuura on valmis. Siivilöit juoman pullosta, ja kaadat toiseen pulloon, heität käytetyt kukat pois. Aine on käyttövalmista.
Chakratasapainotuksesta voit kysellä tarkemmin vaikka täältä:
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.reikisivut.com/chakrat/6/bodychakra6.JPG&imgrefurl=http://www.reikisivut.com/chakrat/6/&h=253&w=228&sz=12&tbnid=ghez9r8bDDkJ:&tbnh=106&tbnw=95&hl=fi&start=2&prev=/images?q=kolmas silmä&svnum=10&hl=fi&lr=&sa=G
Muutama kysymys heräsi..
Miten tulit menneeksi chakratasapainotukseen? Suositteliko sitä joku sinulle? Oliko tuo tasapainotus osa reiki-hoitoa, vai kokonaan erillinen toimenpide?
-Pete
En muista enää suositteliko sitä joku. Erillinen toimenpide.
Itse olen käyttänyt neurokenia, sitä ovat monet kehuneet, myös edullisin apteekeista saatavista mäkikuisma-tuotteista. Eli suosittelen sitä.