Katkaisin eilen välini ystävääni, kun paljastui, että hänkin on ihastunut minuun ja minä häneen. Hän on parisuhteessa miehen kanssa, joten pidin ratkaisua ainoana oikeana. Silti tekee kipeetä. Haluan ja en halua nähdä häntä. Kokemuksia vastaavasta?
Miten ootte selvinneet?
kipeä
91211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itselläni myös mennyt välit poikki pitkäaikaiseen ystävääni omien tunteideni takia. Välirikosta on aikaa jo kauan, silti asia vaivaa päivittäin ja painaa sydämessä.
Jos kerta tunteita on, niin ei sitä toista voi unohtaa... ei tunteet noin vaan latistu.
Olen miettinyt jo kauan. Onko välien katkaiseminen ainoa vaihtoehto? Ihastuin ihanaan naiseen alkukesästä. Meistä on tullut kavereita, mutta tunteet eivät ole muuttuneet kaverillisiksi.
Sydän itkee, mutta tahdon olla edes hänen lähellään. Hän saa minut nauramaan ja viihdyn hänen kanssaan. Hän on kaunis ja välillä jään vain tuijottamaan hänen huuliaan. Haluaisin tuntea ne omillani.
Vaikka tämä nainen on avautunut minulle tunteistaan erästä miestä kohtaan, en voi olla toivomatta että näitä tunteita olisi minuakin kohtaan. Välillä pystyn ajattelemaan järkevästi, hän on hetero. Toisinaan toivon näkeväni merkkejä, että tunteeni eivät olekaan pelkästään yksipuolisia.
Pahinta on ehkä mustasukkaisuus kun en tätä naista omakseni saa!
tilanne. oon ollut jo kauan ihastunut hyvään kaveriini (kohta vuoden!). Mutta hän on luultavasti hetero, vaikka välillä on pieniä merkkejä siitä, että hän saattaisi olla bi. tai sitten itse vain kuvittelen... toiveajattelua. Mutta olen päättänyt jättää asian sikseen, häntä en omaksi saa ja that's it.
noi jutut kuulostaa niin tutuilta..mul on ainakin kolme ystävää joiden seuras heittäännyn jotenkin tavallista läheisyyden kaipuisemmax,oon tai käyttäydyn enemmän "miesmäisesti" näiden tyttöjen seuras,jos/kun istutaan sylikkäin, mä saatan silitellä tän toisen hiuksia,selkää etc.,kukin puhuu ajoittain miehistä ja siinä kohtaa mullakin mustasukkasuuden raja tulee eteen ja huomaan et haluaisin itelleni tän kyseisen tytön..mut samalla jossain alitajunnassa ääni huutaa,et tajua jo,heteroita ne on,etkä voi niistä ketään koskaan saada!
Tutustuin ihan vähän aikaa sitten erääseen ihastuttavaan, josta on nyt tullut ystäväni. Sanoisin melkein sen olleen rakkautta ensi silmäyksellä. Riudun, kun en voi asioille mitään, kun hän nyt sattuu olemaan ihan täysiverinen hetero, mitä nyt on tunnustanut haluavansa kokeilla vielä joskus seksiä naisen kanssa ennen kuin lopulta menee naimisiin. Pahalta tuntuu kun ei voi kertoa todellisia tunteitaan, ettei alkava ystävyys kuivu heti kokoon. On huutava vääryys, ettei minun ole ikinä mahdollista katsoa tätä ihmistä silmiin juuri niin kuin haluaisin. Miksi sydän tuntee, vaikka pää kyllä käsittäisi asioiden todellisen laidan?
ajan todistella, ettei tää mun ihastus ole mulle enää tärkeä eikä kolahda muhun millään tavalla. kai sitä vaan haluaa suojella itteään pettymyksiltä, kun tietää ettei toista voi saada. ja muutenkin tuntuu hassulta, kun haluaisin läheisyyttä, mutta en uskalla päästää ketään enää lähelleni siinä mielessä. Joten ollaan sitten yksin... :)
Itselläni oli tässä sellainen tilanne että tutustuin yhteen tyttöön (hän oli lesbo) jonka kanssa vietin aika paljon aikaa.Hän rakastui minuun ja minä seurustelin,ja seurustelen edelleen,pojan kanssa (en siis kuitenkaan ole hetero vaan bi).Sitten viime juhannuksena minusta ja tästä tytöstä lähti liikkeelle huhu että meillä olisi suhde.Poikaystäväni murtui kun kuuli tämän jutun mutta saimme asian onneksi selvitettyä.Kyse oli ollut pelkästä väärinkäsityksestä.Laitoin kuitenkin välit poikki tämän tytön kanssa sillä en halunnut enää antaa ihmisille aihetta yhteenkään juoruun.
Tämä asia vaivasi minua ja mietin aina että miten sitten pitää reagoida kun hänet jossain näen.Onneksi tämä tyttö otti yllättäen eräs päivä minuun yhteyttä ja saatiin sovittua välimme.Olemme tällä hetkellä tavallaan sellaisia "moikkaus-tuttuja".Ja uskon sen että jos jossain,esim.baarissa,törmäämme niin voimme varmasti vaihtaa sanan tai pari.
Olen sitä mieltä että välimatkaa voi ystävään ottaa jos sellainen tilanne on kuin sinullakin mutta ei aina välttämättä kannata välejä poikki laittaa.Asiat kuitenkin varmasti helpottuvat ajan myötä.Ystävät ovat kuitenkin ikuisia,ainakin yleensä.
tilanne. Ystävään rakastuminen, ja vielä kun hän seurustelee on todella kinkkinen juttu. Tietysti voisi ajatella että hitsi, me tykätään toisistamme miksei siis aleta olemaan. Eihän se nyt sentään naimisissa ole ja lapsia liuta, siis ei vaikea ero.
Tai sitten voisi ajatella että onko tullut elettyä vähän tylsää ja pienimuotoista elämää ja siksi ihastumiset tapahtuu ystäviin koska muita naisia ei edes oikeastaan tapaa. Ja ottaa itseään niskasta periaatteela, minulle nainen.
ystävyyden katkaiseminen on aika rajua, eikö? tai enhän mä tiedä, mutta jos olette ystäviä luulisi että puhumalla asia saattaisi selvitä ihan ilman mitään dramaattisia parinvaihtoja.
Tietysti jos on taipuvainen ajatteluun että pieni syrjähyppy ystävältä sinun kanssa on vain luonnollinen asia, on syytäkin katkaista välit ja ajatella että saa niitä kaljoa muustakin kuin toisten verkosta.
Ja mitä tulee kipeään, se on ihan ajattelutyöllä ja määrätietoisella etenemisellä hoidettu pois pian. Tietysti jos jäät tunteeseen makaamaan ja öisin kipeut vuoteellasi miettien ystävääsi ja sitä että Hän oli se Oikea, saatat olla pysähtyneisyyden tilassa jopa vuosia.
Mitäs jos oikein ajattelet, ajattele että mikä siinä on niin ihanaa, mikä siinä on niin seksikästä ja mikä siinä on se miksi juuri haluat hänet. Sitten ajattelet miksi suhteenne ei toimisi. Miksi hän alkaisi suhteeseen naisen kanssa, haluaisiko hän vain vähän heilastella salarakkaana sinun kanssa, kestäisikö suhteenne kokeilua pidemmälle jne.
Ja katso, elämässä on hetkiä kun on vain tehtävä päätöksiä ja se että murehtii jonkun naisen perään on kivuista pienin. Usko pois. Maailmassa on paljon asioita jotka todella satuttaa jotka todella on peruuttamattomia. Ne vasta sattuukin.
Suhteuta ongelmasi, mieti edut ja miikat ja ehkä sä näet asian toisin tai ainakin tien siitä kivusta ulos.
Ihastuminen on ihanan kipeää ja makeaa, sehän se juju kai on.
Itselläni on ollut sama tilanne. Olin ihastunut hyvään ystävääni joka seurusteli pojan kanssa. Poika lähti ulkomaille opiskelemaan ja suhde päättyi, mutta tytöllä oli uusia poikia oven takana koko ajan. Minä sain aina kuunnella mieshuolia ja olin todella mustasukkainen. En uskaltanut koskaan kertoa tunteistani etten menettäisi tätä ystävää. Olin iloinen ajasta minkä sain olla hänen kanssaan ja meillä oli aina todella mukavaa keskenämme. En koskaan kertonut olevani lesbo, enkä omista "suhteistani". Vaikka monelle tutulleni lesbouteni oli sanomattakin selvää, ulkonäkö yms. kertoi enemmän kun sanat. Kun tämä opiskelemaan lähtenyt poika palasi olisi hän halunnut taas seurustella tytön kanssa, mutta tyttö ei ollutkaan ihan varma mitä halusi. Halusi jutella kanssani asiasta ja kertoi omista tunteistaan minua kohtaan. Siitä asti olemme seurustelleet onnellisesti monta vuotta. Aluksi kaikki tuntui aivan uskomattomalta, mutta näinkin voi käydä.
Onnee kaikille tässä tilanteessa oleville!