Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Hississä

Olin juuri lopettelemassa sen illan ylityöt ja pakkasin työpaperini salkkuun. Astelin käytävällä hissiä kohti kunnes huomasin erään oven takaa tulevan vielä valoa. Menin kurkista maan ovelle ja siellä oli työkaverini Jaana (40-vuotias, yksinhuoltajaäiti).
-Luulin että olin viimeinen. sanoin.
-Jaa, mä oonkin juuri lopettelemassa Jaana sanoi, nousi tuoliltaan, käveli ovelle ja sammutti työhuoneensa valot. Jaanalla oli päällä Polven yli ylettyvä musta hame ja valkoinen kauluspaita. Kävelimme hisseille ja otimme hissin. Vain kerroksen alaspäin mentyämme hissi pysähtyi ja ovi aukeni. 4.kerroksesta tuli pomomme sihteerikkö Mari (23-vuotias, vaalea, himosääri). Jutustelimme jotain pientä kun hissi taasen pysähtyi, tällä kertaa ei ovet avautuneetkaan vaan jäimme jumiin. Soitimme hissistä korjaajalle joka vakuutti olevansa paikalla viimeistään puolessa toista tunnissa. Odottelimme hissinhuoltokorjaajaa, ja päätin ottaa pienet torkun. Noin vartin päästä herättyäni Jaana ja Mari olivat riisuutuneet, katsoin muka nukkuvani kuinka he rupesivat nuolemaan toisiaan. Mari ja Jaana suutelivat ja hieroivat toistensa rintoja. Minua rupesi kauheasti kiihottamaan tyttöjen touhut ja hetken mieli johteesta päätin lähteä mukaan. Siiryin lähemmäs heitä ja heiroin heidän neljää rinta paria hellästi vuorotellen. Jaana ja Mari eivät olleet yhtään yllättyneitä vaan alkoivat vaihtamaan katseitaan niin että olisivat keksineet jotain pääni menoksi. Mari nousi alastomana ja pyysi minua nousemaan. Mari tuli eteeni ja riisui housuni ja paitani. Jaana nousi ylös, riisui bokserini ja käski minut lattialle makaamaan. Makasin lattialla ja kaluni sojotti kovana pystyssä. Jaana levitti haarojansa edessäni ja istuuntui kovan kullini päälle. Jaanan pillu oli märkä ja hieman löysähkö. Otin tiukasti kiinni Jaanan isoista rinnoista, samalla Jaanan ratsastaessa. Näin kuinka Mari katseli touhujamme hissin kattopeilistä jaa sormeili itseään. Tunsin kuinka Jaanan vauhti koveni ja Jaana rupesi kovaa voihkimaan. Lopulta Jaana sai ja nousi päältäni sivummalle. Marikin oli noussut, ihan kuin jonossa hän odotti omaa vuoroaan saada kulliani. Nyt oli minun vuoro ohjailla. Nousin ylös, otin Marin lantioista kiinni ja nostin häntä käsilläni hieman ylemmäs peiliseinää vasten. Yritin työntää kulliani, Miran tiukkaaan nuoreen pilluun ja lopulta se menikin. Aaah... Rupesimme heti rytmikkäästi nussimaan. Mari voihki ihanasti, olimme ihan loppu suoralla kun päätin tehdä käänteen. Irroitin itseni Marista, joka ihmetteli. Käänsin Marin ja aloin panemaan häntä takaa päin. Katselin samalla peilistä, kuinka Mari liikehteli edestakaisin ja voihki kuuluvasti. Rytmi nopeentui ja nopeentui, kun sitten saimme yhdessä orgasmin. Nuolin vielä Jaana hiukan ja puimme taas päälle. "seikkailumme" jatkuivat vielä...jos joku haluaa kuulla lisää..
73161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Otsikko mielenkiintoinen, tarina paska.

Äänestä

Vai että neljä rintaparia(yhdyssana, BTW)?? Oikeinko mutanttinaisia olit panemassa, kun kahdelta naiselta löytyy yhteensä kahdeksan tissiä? ;)

Muuten, tuollaista alkeellisia virheitä vilisevää tekstiä on aika rasittavaa lukea... palaa asiaan muutaman vuoden päästä, jos olet oppinut äidinkielen tunnilla kirjoittamaan.

Äänestä

Lopetin lukemisen siihen kohtaan missä 2 naisella oli yhteensä 4 rintaparia, meni vähän liioitteluksi !

Äänestä
  • Ainahan noita virheitä sattuu! Kirjoita vaan lisää!

    Äänestä

  • mitenkäs sen muijan nimeks tuli välillä Mira???

    Äänestä

Opettele nyt edes kirjoittamisen alkeet! Eihän tuollaisesta sekoituksesta ota petokaan selvää...

Äänestä

totta helvetissä haluan kuulla lisää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marko kirjoitti:

Olin juuri lopettelemassa sen illan ylityöt ja pakkasin työpaperini salkkuun. Astelin käytävällä hissiä kohti kunnes huomasin erään oven takaa tulevan vielä valoa. Menin kurkista maan ovelle ja siellä oli työkaverini Jaana (40-vuotias, yksinhuoltajaäiti).
-Luulin että olin viimeinen. sanoin.
-Jaa, mä oonkin juuri lopettelemassa Jaana sanoi, nousi tuoliltaan, käveli ovelle ja sammutti työhuoneensa valot. Jaanalla oli päällä Polven yli ylettyvä musta hame ja valkoinen kauluspaita. Kävelimme hisseille ja otimme hissin. Vain kerroksen alaspäin mentyämme hissi pysähtyi ja ovi aukeni. 4.kerroksesta tuli pomomme sihteerikkö Mari (23-vuotias, vaalea, himosääri). Jutustelimme jotain pientä kun hissi taasen pysähtyi, tällä kertaa ei ovet avautuneetkaan vaan jäimme jumiin. Soitimme hissistä korjaajalle joka vakuutti olevansa paikalla viimeistään puolessa toista tunnissa. Odottelimme hissinhuoltokorjaajaa, ja päätin ottaa pienet torkun. Noin vartin päästä herättyäni Jaana ja Mari olivat riisuutuneet, katsoin muka nukkuvani kuinka he rupesivat nuolemaan toisiaan. Mari ja Jaana suutelivat ja hieroivat toistensa rintoja. Minua rupesi kauheasti kiihottamaan tyttöjen touhut ja hetken mieli johteesta päätin lähteä mukaan. Siiryin lähemmäs heitä ja heiroin heidän neljää rinta paria hellästi vuorotellen. Jaana ja Mari eivät olleet yhtään yllättyneitä vaan alkoivat vaihtamaan katseitaan niin että olisivat keksineet jotain pääni menoksi. Mari nousi alastomana ja pyysi minua nousemaan. Mari tuli eteeni ja riisui housuni ja paitani. Jaana nousi ylös, riisui bokserini ja käski minut lattialle makaamaan. Makasin lattialla ja kaluni sojotti kovana pystyssä. Jaana levitti haarojansa edessäni ja istuuntui kovan kullini päälle. Jaanan pillu oli märkä ja hieman löysähkö. Otin tiukasti kiinni Jaanan isoista rinnoista, samalla Jaanan ratsastaessa. Näin kuinka Mari katseli touhujamme hissin kattopeilistä jaa sormeili itseään. Tunsin kuinka Jaanan vauhti koveni ja Jaana rupesi kovaa voihkimaan. Lopulta Jaana sai ja nousi päältäni sivummalle. Marikin oli noussut, ihan kuin jonossa hän odotti omaa vuoroaan saada kulliani. Nyt oli minun vuoro ohjailla. Nousin ylös, otin Marin lantioista kiinni ja nostin häntä käsilläni hieman ylemmäs peiliseinää vasten. Yritin työntää kulliani, Miran tiukkaaan nuoreen pilluun ja lopulta se menikin. Aaah... Rupesimme heti rytmikkäästi nussimaan. Mari voihki ihanasti, olimme ihan loppu suoralla kun päätin tehdä käänteen. Irroitin itseni Marista, joka ihmetteli. Käänsin Marin ja aloin panemaan häntä takaa päin. Katselin samalla peilistä, kuinka Mari liikehteli edestakaisin ja voihki kuuluvasti. Rytmi nopeentui ja nopeentui, kun sitten saimme yhdessä orgasmin. Nuolin vielä Jaana hiukan ja puimme taas päälle. "seikkailumme" jatkuivat vielä...jos joku haluaa kuulla lisää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu