Harkitsen

maalle muuttamista! Toinen toisaan kamalampi naapuri kun näköjään voi tulla eteen! Juoppoja ja tupakoitsijia on jo, puuttuu enää meluava maahanmuuttaja (lue somaali!) perhe!
Ajatelkaa miten ihana olisi päästä kaikista hirveistä naapureista ja tupakansavusta eroon!
4470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sitä samaa miettinyt tässä pidemmän aikaa, miettinyt pääni puhki jo että miten se onnistuisi kun tuota rahaa ei ole hankkia taloa ja maata. Eikö maaseudulta kukaan vuokraa asuntoa? Jotta pääsisin näistä kaupungin lieveilmiöistä ennen kun tulen ihan hulluksi. En kestä näitä ihmisiä täällä. ;(

Äänestä
  • Maaseudun kuppikuntaisuus ja kyläläisten kyttääminen se vasta on ihan muuta kuin kaupunkien pienoinen harmi naapureista. Maalla koko kylä tietää sinusta kaiken ja jokainen katsoo asiakseen tietonsa saattaa sinunkin tietoon. Ei maalla saa olla naapureilta rauhassa, ne tulevat kutsumattakin kyökkiisi odottelemaan vieraanvaraisuutta. Polttelevat siinä odotellessaan ja kyyläävät ympäriinsä. Kaupungissa ollaan ihan lähekkäin, mutta täällä on monin verroin parempi reviirisuoja. Kaupungeissa myös edellytetään, että oma reviiri on loukkaamaton. Siitähän nämä tupakka- ja naapurikeskustelutkin kertovat. Kaupungissa reviiriloukkaaja on tyhmä, hullu, itsekäs ja vaikka mitä. Maalla kun menet saman mölyn nostamaan naapureistasi pääset itse koko kylän ihmettelyn ja paheksunnan kohteeksi. Sinusta tuleekin se inhottava, itsekäs ja kaiken lisäksi hienosteleva kaupunkilaispelle.

    Äänestä

  • älä mene metsään kirjoitti:

    Maaseudun kuppikuntaisuus ja kyläläisten kyttääminen se vasta on ihan muuta kuin kaupunkien pienoinen harmi naapureista. Maalla koko kylä tietää sinusta kaiken ja jokainen katsoo asiakseen tietonsa saattaa sinunkin tietoon. Ei maalla saa olla naapureilta rauhassa, ne tulevat kutsumattakin kyökkiisi odottelemaan vieraanvaraisuutta. Polttelevat siinä odotellessaan ja kyyläävät ympäriinsä. Kaupungissa ollaan ihan lähekkäin, mutta täällä on monin verroin parempi reviirisuoja. Kaupungeissa myös edellytetään, että oma reviiri on loukkaamaton. Siitähän nämä tupakka- ja naapurikeskustelutkin kertovat. Kaupungissa reviiriloukkaaja on tyhmä, hullu, itsekäs ja vaikka mitä. Maalla kun menet saman mölyn nostamaan naapureistasi pääset itse koko kylän ihmettelyn ja paheksunnan kohteeksi. Sinusta tuleekin se inhottava, itsekäs ja kaiken lisäksi hienosteleva kaupunkilaispelle.

    pitääkin varmaan hommata SAARI jossa kyltit joka suuntaan YKSITYISALUE ! PÄÄSY KIELLETTY ! SAKON UHALLA !
    Josko sitten saisi rauhan k-päisiltä naapureilta. Mikäs siinäkin on että tämä tilanne tuntuu pahentuvan vuosi vuodelta, ei suoda ihmisille rauhaa ja intimiteettisuojaa? Joissain paikoissa ymmärretään ihmisten rauhantarve ja joissain ei. Mistäs löytyisi se paikka jossa saa olla rauhassa, muu kuin hauta(sinnekin kaikenmaailman matoset tuppaa kylään ;)

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    pitääkin varmaan hommata SAARI jossa kyltit joka suuntaan YKSITYISALUE ! PÄÄSY KIELLETTY ! SAKON UHALLA !
    Josko sitten saisi rauhan k-päisiltä naapureilta. Mikäs siinäkin on että tämä tilanne tuntuu pahentuvan vuosi vuodelta, ei suoda ihmisille rauhaa ja intimiteettisuojaa? Joissain paikoissa ymmärretään ihmisten rauhantarve ja joissain ei. Mistäs löytyisi se paikka jossa saa olla rauhassa, muu kuin hauta(sinnekin kaikenmaailman matoset tuppaa kylään ;)

    Älä ihmeessä laita "pääsy kielletty"-kylttejä, nehän ovat kuin kutsu kutsumattomille. Ole vain ihan hiljaa saaressasi ja varmuudeksi kannattaa oikein toivoa, että joku tulisi käymään, silloinhan yleensä kukaan ei tule.........

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakavasti kirjoitti:

maalle muuttamista! Toinen toisaan kamalampi naapuri kun näköjään voi tulla eteen! Juoppoja ja tupakoitsijia on jo, puuttuu enää meluava maahanmuuttaja (lue somaali!) perhe!
Ajatelkaa miten ihana olisi päästä kaikista hirveistä naapureista ja tupakansavusta eroon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu