Kutsumaton vieras

Seppo seisoi yksiönsä vessassa ja katseli epäuskoisena pönttöön. Hän oli vetänyt vessan jo kolme kertaa, mutta joka kerta pökäle nousi pintaan.Vesi oli syöksynyt kohisten kaakelia pitkin ja vetänyt helposti mukaansa pyyhintäpaperin, mutta pökäle ei jostain ihme syystä suostunut katoamaan
viemäriin. -Onpa omituista, Seppo sanoi ääneen, ja veti vessan neljännen kerran.

Vesi syöksyi taas kerran pönttöön ja pyöritti pökälettä. Se kieppui ja nousi kurimuksessa ja katosi lopulta pönttöön.-Hahhaa! Seppo naurahti iloisena.
-Siitäs sait!

Sepon ilot olivat viime aikoina olleet
vähissä, ja hän virnistelikin leveästi peilikuvalleen pestessään käsiään. Tavoitellessaan naulassa roikkuvaa
käsipyyhettä hän huomasi pökäleen palanneen pönttöön.Mitä helvettiä? hän ajatteli pyörittäessään käsiään pyyhkeessä.

Hän oli syönyt toki kevyesti lääkärin määräyksestä, mutta tämä oli vähintäänkin omituista. -Pitäisikö minun sitoa sinuun lyijypaino, että poistuisit haisemasta? Seppo sanoi ja kumartui pönttöön päin.- Etkö tiedä,että tämä vessa on liian
pieni meille kahdelle? Vai pitäisikö minun sulkea suuni ja lakata puhumasta sinulle ääneen? Seppo nauroi ääneen.

-No kun et kerran usko hyvällä, niin pitää varmaan ottaa kovat keinot käyttöön! Seppo nosti vessaharjan
eteensä ja heristeli sitä pönttöön päin. -Ikävä sotata hyvä harja, mutta
et antanut paljon vaihtoehtoja.

Nopealla liikkeellä Seppo murjoi harjan
pönttöön ja pyöritti sitä pitkin ja poikin. Pökäle hajosi harjan
käsittelyssä pieniksi hiutaleiksi, jotka tarttuivat joka puolelle
harjaa.-Hyhhyh! Seppo irvisti ja veti vessan heiluttaen harjaa puolelta
toiselle. Pökäle oli totisesti hävinnyt,mutta harjaan oli tarttunut sitä itseään, kuin muistoksi ikävästä käynnistä.

Seppo veti vessan vielä kerran ja hakkasi harjaa pöntön reunuksiin. Viimeistenkin jäännösten hävittyä hän nousi alaselkäänsä pidellen pystyyn.-Saamarin selkä! Saamarin pökäle! Selkään ei auttanut kuin tramal,ja se taas sai uneliaaksi. Hyvin alkanut ilta menisi taas kerran silmät lerpulla ja päättyisi viimeistään kymmenen uutisiin.

-Saamarin saamari! Seppo sanoi uudestaan ja konkkasi keittiöön. Nielaistessaan pillereitään hän kuuli kurahduksen keittiöön saakka. Se tuli vessasta. Yläkerran naapuri oli vetänyt vessan ja paine sai putket kurahtelemaan vanhassa talossa. Ääni merkitsi vain yhtä asiaa: Sepon pöntössä veden pinta oli noussut taas reunaan asti.

Selkäänsä pidellen Seppo suuntasi takaisin vessaan. Vuorossa olisi
taas kerran epätoivoista pumppausta.
Avatessaan vessan oven Seppo huomasi olleensa oikeassa. Vettä lainehti reunoihin saakka. Se ei kuitenkaan saanut Sepon sydäntä pamppailemaan,vaan pökäle joka kellui julkeasti keskellä pönttöä. Sama pökäle, jonka hän oli hetkeä aikaisemmin hävittänyt!

-Mitä helvettiä!?Mitä täällä oikein tapahtuu?! Sepon ajatukset laukkasivat. Se ei mitenkään voinut olla sama pökäle. Sen täytyi olla yläkerran naapurin! Mutta kun se kuitenkin oli sama pökäle. Sama muoto ja sama tummanruskea viiru keskellä!Miten se oli mahdollista?

Eihän se ollutkaan mahdollista, Seppo ajatteli rauhoittuen. Tähän täytyi
olla looginen selitys. Se on joku toinen pökäle, joka vain sattui pulpahtamaan minun pönttööni. On aika hävittää se myös!

Seppo ryntäsi keittiöön ja veti astianpesuhanskat käsiinsä. Oli aika hoitaa kutsumaton vieras pois pöntöstä lopullisesti! Varovasti Seppo kalasti pökäleen käteensä ja meni parvekkeelle. Pökäle putosi pehmeästi mätkähtäen nurmikolle. Ongelma olisi tästä lähtien
muiden ongelma. Seppoa nauratti jälleen hänen mennessä sisälle.

Pestessään fairylla käsineitään kuuman veden alla hän huomasi särkylääkkeitten alkaneen jo vaikuttaa.Paree kai mennä saman tien nukkumaan ja jättää tulva pönttöön, Seppo mietti raukeasti.Voihan sitä kusta vaikka kukkapurkkiin aamulla ja hoitaa torttu töissä. Näine mietteineen Seppo suunnisti sänkyyn ja nukahti melkein saman tien.

Aamulla kelloradion soidessa Seppo avasi silmänsä ja huomasi yöpöydällään pökäleen. Se nojaili kuin asetettuna vanhan kelloradion kylkeen...
Seppo hätkähti oikein kunnolla kutsumattoman vieraan paluusta. Nyt pitää ajatella asiaa harkiten, hän tuumi, pakottaen sumeat harmaat aivosolunsa toimimaan. ”Mitä siinä uusimmassa Johan af Granin, ”UFOt ja minä”-numerossa taas sanottiinkaan?” hän mietti kuumeisesti.

Varovaisesti Seppo nousi sängystä ylös, katseen herpaantumatta hetkeksikään pökäleestä. Hän peruutti hitaasti lehtikoriaan kohti, jossa hän muisti tuoreimman ”UFOt ja minä”-lehden olevan. Käden hamuillessa lehteä, kelloradio putosi yöpöydältä, samalla kun pökäle lensi vauhdilla Sepon olan ylitse ikkunalaudalle tarkkailemaan tilannetta.

Mitä hemmettiä, Seppo ähkäisi tuntien pelon jälleen kouraisevan sydänalasta. Vapisevin käsin hän avasi lehden ja löysi hakemansa. Lehdessä oli artikkeli maanviljelijä Mikko Mätkyläisestä, joka kuvaili samantyyppisen ilmiön kohdanneen hänetkin.
”Voisiko tässä olla sama pökäle kyseessä?” Seppo mietti järkyttyneenä valahtaen kalpeaksi. Pökäle oli jutun mukaan terrorisoinut Matkyläisen elämää usean kuukauden ajan...

”Saatanan kuustoista!” pääsi Sepon huulien välistä äänettömänä alitajuisena kommenttina. Hänen mahassa alkoi velloa ja hän päästi tanakan pierun. Kireät postimyynnistä ostetut after ski-alushousut eivät ainakaan helpottaneet tukalaa oloa.

Seppo suuntasi kulkunsa kohti keittiötä lehti kainalossaan sulkien oven huolellisesti perässään.
Keittiössä hän joi lasillisen samariinia ja jatkoi hermostuneesti artikkelin lukemista. Artikkelissa maanviljelijä Mätkyläinen kuvaili saaneensa kiusallisen vieraan jatkuvasta läsnäolosta lopulta jonkin sorttisen hulluuskohtauksen.

Naapuritalon asukkaat olivat kertomansa mukaan kuulleet Mätkyläisen kotoa huudonsekaista sadattelua, johon oli liittynyt sana ”uloste” mitä moninaisimmissa muodoissa, sekä särkyvien esineiden paiskonnasta aiheutuneita räsähdysääniä.

Naapurit olivat soittaneet ensin nimismiehelle, joka olikin vieraillut Mätkyläisen oven takana, mutta tilanteen luonteen selvittyä nimismies oli lopulta kutsut paikalle hullujen hoidon ammattilaiset.

Mätkyläinen oli artikkelin mukaan yrittänyt purra häntä noutamaan tulleiden valkotakkisten miesten takapuolia ja oli yrityksessään osittain onnistunutkin, kunnes toinen suljetun osaston rotevista hoitajista oli saanut Mätkyläisen rauhoitettua jonkinlaista kaasusumutetta ja käteen osunutta puista perunansurvinta käyttämällä.

Purruksi tulleen hoitajan takapuoleen oli ommeltu 25 tikkiä ja puuttuva pala oli korvattu poskesta otetulla palalla.

Mätkyläinen totesi artikkelin lopuksi ettei itse muista riehumisestaan mitään, eivätkä viranomaiset ponnisteluistaan huolimatta löytäneet merkkiäkään pökäleen olemassaolosta.

Sepon katse kiinnittyi erityisesti artikkelin viimeiseen lauseeseen, joka on suora lainaus Mätkyläisen haastattelusta: ”Suljetulla osastolla viettämäni kahden vuoden aika meni täysin hukkaan mun elämästä ja nyt on vielä umpihullun leima otsassa ..saatana.”

Seppo laski kasvot kalpeina lehden käsistään keittiönpöydälle ja hamusi käteensä samariinilasia, tilanteen alkaessa valjeta hänelle. Hän oli ilmeisesti tullut hulluksi..

On aika ottaa asiasta selvä, hän tuumasi ja marssi ikkunalaudalla kököttävän pökäleen luokse.

Seppo nojautui lähemmäksi ja katsoi tarkkaan. Pökäle näytti aidolta tavaralta, mutta siinä oli jotain perin omituista. Sepon katsoessa pökäleen muoto muuttui ja yläosaan ilmestyi suu ja pienet silmät. ”Aika paska juttu, vai mitä?” pökäle sanoi ja
virnisti.

”Mitä helvettiä?!” Seppo ähkäisi ja kavahti taaksepäin. ”Sitä vaan, että aika paska juttu”, pökäle sanoi ja katsoi ovelasti Seppoon. ”Mikä niin?”, Seppo sai kysyttyä. ”No koko tämä juttu.”, pökäle sanoi ja katsoi Seppoa ovelasti kulmiensa alta. ”Mikä juttu?”, Seppo kysyi. ”No tämä novelli, se on aika paska juttu, eikö olekin?”, pökäle nauroi. ”No niinhän se taitaa olla”, Seppo myönsi ja rupesi nauramaan.

Ja niin he nauroivat, pökäle ja Seppo. Nauroivat niin, että vesi tirskui silmistä. Vielä tänäkin päivänä Seppo nauraa, mikä taas ei naurata yhtään suljetun osaston ylilääkäriä. Eikä lukijoita.