TANSSIA?

Järjestetäänkö imatralla mitään tanssikursseja? Mistä niistä ilmoitetaan? haluaisin ihan perus paritansseja oppia. valssi, tango jne
4877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vuoksenniskan Nuorisoseura on järjestänyt ainakin aiempina vuosina lavatanssikursseja Asemapaikassa Imatrankoskella. Seuraa elokuussa ilmoittelua Uutisvuoksen seurapalstalla. Imatran Työväenopiston ohjelma julkaistaan netissä 1.8.2006.

Äänestä
  • Työväenopiston ohjelman saa myös kirjastoista paperiversiona. Itse olen haikaillut ja tanssikurssille jo monena vuotena. Meijän aikaan ei kouluissa opetettu, kuin tytöille tätä taitoa. Ei ollut silloin tärkeää moinen taito. No lavoilla katseltiin penkiltä, kun toiset tanssitteli naiset. Vasta nyt tajuaa, että se kuuluu tuo taito sivistykseen.

    Äänestä

  • anssi. kirjoitti:

    Työväenopiston ohjelman saa myös kirjastoista paperiversiona. Itse olen haikaillut ja tanssikurssille jo monena vuotena. Meijän aikaan ei kouluissa opetettu, kuin tytöille tätä taitoa. Ei ollut silloin tärkeää moinen taito. No lavoilla katseltiin penkiltä, kun toiset tanssitteli naiset. Vasta nyt tajuaa, että se kuuluu tuo taito sivistykseen.

    mennä tansseihin selvinpäinkin vaikkapa omalla autolla.

    Äänestä

Kyllä Imatralla tanssikursseja järkätään. Syksyllä aloittaa taas Imatran työväenopiston kurssit ja sieltä siekii varmaa löydät itsellesi sopivan kurssin. Lappeenranssa toimii Tanssikoulu Onnenmaa, jonka kurssit alkavat myös syksyllä. Toivottavasti saadaan yksi tanssin harrastaja lisää... ei muuta kuin tanssin iloa! :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton kirjoitti:

Järjestetäänkö imatralla mitään tanssikursseja? Mistä niistä ilmoitetaan? haluaisin ihan perus paritansseja oppia. valssi, tango jne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu