Olemme mieheni kanssa ajatelleet lähteä syksyllä, syys- tai lokakuussa jonnekin kaupunkilomalle (pidennetty viikonloppu). Haluaisin mielipiteitä roomasta, venetsiasta ja pariisista. Emme ole missään niissä käyneet, edes ko. maissa. Ja mitä kautta olette saaneet edullisimmat lennot. (omatoimilomana tulee kuitenkin tuollainen edullisemmaksi kuin matkatoimistojen paketit).
minne mennä
70/63
12780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kaikki nuo kaupungit ovat ihania, ja kaikki ovat myös melkoisen kalliita kaupunkeja. Jos jotenkin vertaisin kaupunkeja niin Pariisi on ehdottomasti sellainen hienostunut ja viehättävä paikka. Puistokadut ja puistot ovat kauniita, ja sieltä löytää todella ihania kahviloita (ja kalliita). Myös Eiffel yllätti kauneudellaan, sillä kuvista olin aiemmin ajatellut sen olevan jotenkin kolkko. Tunnelma on hieno, mutta toisaalta asiakaspalvelu ei aina ole kovin ystävällistä. Siihen kyllä auttaa, jos puhuu vähän itse ranskaa. Italiassa sen sijaan on yleensä ystävällistä palvelua, ja ihmiset ovat rentoja.Ruoka on hyvää, ja kohtuuhintaisempaa ehkä kuin Pariisisa. Ja jäätelö on tietenkin maailman parasta. Roomassa ja Venetsiassa on molemmissa valtavasti nähtävää. Itse olen tosin ollut kaupungeissa kesähelteillä, jolloin nähtävyyksien katselu oli suorastaan rankkaa. Syksy kuullostaa hyvältä ajankohdalta matkustaa Italiaan.
Lentolipuista kannattaisi katsoa varmaan esim. Blue1:n lentoja, tai ihan vaan Finnairin viikkotarjouksia. Ainakin Venetsiaan oli Finnairilla juuri lennot 199, riippuu tietysti millon haluatte matkata. Halvempiakin varmaan löytyy, itse olen kuitenkin aina valmis maksamaan vähän enemmän siitä, että lento on suora ja järkevään kellon aikaan.
Uskon että matkanne on onnistunut valitsitte sitten minkä tahansa kohteen!
kaikki ovat ihania ja olisi vaikea valita, mutta näistä kolmesta kuitenkin eniten sykähdytti Rooma. Samoilla linjoilla olen edellisen kanssa lennoista. Finnairilla on hyviä vaihtuvia viikkotarjouksia joita kannattaa hyödyntää.
air berlin myy välilaskullisia lentoja roomaan halvalla. Kannattaa varata ajoissa.
Vinkit oikein hyviä, kiitos jo nyt. Suora lento olisi ihanteellinen, ja "tässä iässä" panostaa vähän jo helppouteen ja laatuun, eikä koskaan tulisi mieleeni mennä ruotsiin laivalla ja sieltä koneella jonnekin! MUTTA nyt, laivamatkat ei maksaisi mitään ja katsoin ryan airin kautta sieltä lentoja, pariisiin pääsisi kaksi henkeä halvimmillaan 90 e. Se laittaa kovasti miettimään, täältä lennon kuitenkin kahdelta viidensadan kieppeillä. Olemme kyllä lennelleet eri lentoyhtiöillä, mutta ei ns.halpalentoyhtiöillä kuten ryan airilla. Ja jos tukholmaan menee on kai sama meneekö arlandaan vai ryanin kentällä, (tosin en tiedä missä se on, mutta eihän arlandakaan "keskustassa" ole).
Kerokaahan jälleen kuullostaako ihan järjettömältä idealta, ja miten ryanin lennot eroaa muista. Kiitellen taas vinkkejä vastaan : )
Sieltä mie varasin. :) Veroineen ym. kahdelta edestakaisin 475 egeä. Ja eikun menoks!
Ja anteeksi, kun ei ole nàità skandinaavisia kirjaimia.
Lensimme Air Berlinellà Milanoon, vàlilasku oli Saksassa, muttei rasittava ollenkaan. Hinta on 104e meno-paluu. Halpaa siis.
Milanosta junalla Venetsiaan, lippu maksoi 20,66e ilmastoidussa ja melko tyhjàssà junassa. Matka taittui ajassa 2.43 eli alle kolmen tunnin ja siinà nàkee paljon paikallista maaseutua.
Venetsiassa kannattaa sitten majoittua Mestren puolelle, josta saa halvemmalla hotellihuoneita tai etsiskellà netin kautta esim. vuokrattavia huoneistoja. Nàin ilmoituksen tàllà viikolla, jossa oli 550e viikon majoitus 2 huoneen ja keittokomeron asunnossa pienemmàn kanaalin varrella.
Edelleen matkalla tààllà jossain Venetossa. Hellettà on 36 astetta, Venetsiassa oli 40 astetta.
Tuohan kuullosti mahtavalta. Tosin katsoin ne ajankohdat milloin ollaan ajateltu lähteä, niin ei ollut Milanoon niin edullisia. Mutta vastaavasti Roomaan tulisi edulliseksi mennä air berlinillä ja tulla ryanilla tukholman kautta. Aikatalulutkin stemmais, mutta onkohan Rooma millainen lokakuun lopulla?
Täytyy sanoa, että hienoa kun tälläinen palsta on keksitty ja mukavia ihmisiä tuntuu olevan. En varmaan aiemmin olisi edes älynnyt etsiä kuin suurinpiirtein ebookersilta lentoja.. : ) ja nyt tulee hyviä vinkkejä vaikka kuinka ja kun niitä alkaa yhdisteleen niin eiköhän se omakin kai jotekin löydy.
rooma, pariisi ja venetsia on mun mielesta kaikki kivoja paikkoja. eniten pidan kuitenkin roomasta - ja siksi asunkin taalla talla hetkella! venetsia on mukava ja mielenkiintoinen nahda kerran elamassaan, samoin tietysti nuo muut kaupungit. venetsiassa en kuitenkaan viihtyisi muutamaa paivaa pidempaan - kerran kun sen kondolihassakan nakee niin se lahinna minulle ainakin riittaa eika suuri hinku ole sinne takaisin. pariisista en pitanyt niin paljoa kuin italiasta (rakastan italian kielta ja ruokaa, valimeren ilmastoa ja kaikkea taalla!).
kokemukseni mukaan edullisimpia lentoja italiaan on juuri mainitsemasi airberlin ja ryanair.
tervetuloa! ja kysy ihmeessa lisaa jos on jotain mika mielta askarruttaa, autan mielellani jos vain osaan!
Kiitos sinulle. Italia todella vie voiton ja taidamme tulla sinne lokakuun lopulla. En ole vielä ehtinyt perehtyä Rooman nähtävyyksiin, mutta mitä pitää ehdottomasti nähdä? Aikaa meillä on 3 päivää (4) yötä). Ja missäpäin kaupunkia kannattaisi yöpyä? Vai olisiko pari yötä lähellä jotain ja toiset kaksi jossain toisella puolella kaupunkia... Emme jaksa bilettää, vaan olis ihan sellainen nähtävyyksien katselua ja muuten ihmettelemistä. Kuten huomaat kaikki on aika auki vielä... mutta tämä suunnitteluvaihe on kivaa
: )
noin lyhyen ajan olisin yhdessa hotellissa/hostellissa enka siis lahtisi vaihtamaan paikkaa kesken loman. kaupunki on melko pieni ja naette varmasti kaikenlaista ilman majapaikan vaihtoakin. alueista mika tahansa historiallisen keskustan alueella on hyvaa seutua mutta aika kallista. terminin alueella on hiukan edullisempia hotelleja/hostelleja. monet tykkaavat olla esimerkiksi campo dei fiorin ja piazza navonan alueen hotelleissa (jotka on siita kalliimmasta paasta) silla siella on seka paivalla etta yolla vilkasta.
'pakollisia' nahtavyyksia loytyy matkaoppaista (suosittelen tammen nae ja koe - sarjan rooma-kirjaa). ainakin colosseo, fontana di trevi, vatikaani, piazza di spagna, trasteveren alue, piazza navona ja campo dei fiori kuuluvat naihin 'pakollisiin', muita nahtavyyksia tietysti voi valita oman mielenkiinnon mukaan.
Kiitos mahtavasta tietopaketista. Täytyy ostaa kirjanen niin saa matkasta enemmän irti. Ja totta että majapaikan vaihtaminen olisi vain rasittavaa pakkausta ja purkua. Kyllä yleiset kulkuneuvot kulkee (ja taksitkin) jos ei jalat kanna. Varmaan voi löytyä kolmen päivän lippujakin. Nyt lähden metsästämään hotellia (tai hostellia) riippuen hintaeroista, nythän ei yöpaikassa aikaa juurikaan vietetä kuin nukkumalla. Kiitos sinulle vielä kerran, palaan asiaan jos tässä matkalla tulee jotain kysyttävää, jos vain jaksat vastailla. Hyvää jatkoa sinulle sinne Italiaan.
kasittaakseni kolmen paivan metro/bussi-lippuja loytyy, hinta on muistaakseni noin 11euroa. en ole noita 3 paivan lippuja taalla kayttanyt kun saan kuukausikortin opiskelijana 18eurolla. kertalippu (75min matkustusaikaa) maksaa 1e ja normaalihintainen kuukausikortti 30e. kavellenkin taalla kylla parjaa hyvin pitkalle. julkinen liikenne on mielestani ok, metro on todella kateva (paasee helposti esim. colosseolle, terminille, fontana di treville. piazza di spagnalle, piazza del popololle ja vatikaanin lahelle) ja busseja kulkee melko tiheaan myos turistialueilla.