Ranska ei ansainnut

finaalipaikkaa. Se pilkku mikä tuli Portugalia vastaan oli filmaamalla hankittu eikä sellaista olisi saanut hyväksyä. Muuten Ranska ei pelannut edes hyvin siinä ottelussa. Portugalin olisi kuulunut päästä finaaliin.
5283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...yhtä paljon kuin Italia ansaitsi päästä jatkoon Australiaa vastaan.

Äänestä

No mielestäni Henry ei kyllä varsinaisesti filmannut siinä pilkkuun johtaneessa tilanteessa, ei se tosin ollut pilkun arvoinen rikekkään. Mielestäni Henry menetti tasapainon ollessaan kovassa vauhdissa ja pienessä poikittaisliikkeessä jolloin Carvalhon jalka osui pikkuisen henryn jalkaan. Ei mielestäni rike mutta näin kävi... Ei noissa kisoissa muutenkaan ollut mitään linjaa pilkkujen viheltämisessä, välillä ei puhallettu ollenkaan ja välillä puhallettiin liian herkästi.

Äänestä
  • Hyvillä joukkueilla käy "hyvä taito." Varmaan koskaan ei MM-kisoja ole ollenkaan ilman tuuria, tai tuomareiden suopiollisuutta jossakin ottelussa, voitettu. Hyvä peli (mitä se kenellekin merkitsee...?)ei vielä pelkästään riitä. Niin se vain on. On epäselviä paitsioita, rankkareita, jopa ylärimasta alas maaliviivalle kimmonnut pallo toisinaan vihelletään maaliksi... Eihän se reilua ole, mutta toisaalta tulkinnatkin vaihtelevat. Hyvä on kuitenkin muistaa, että kukaan ei voita PELKÄLLÄ tuurilla. Ja, tulee niitä kisoja taas lisää. Voittajat tosin usein silti ovat ne samat...

    Äänestä

  • Puskas kirjoitti:

    Hyvillä joukkueilla käy "hyvä taito." Varmaan koskaan ei MM-kisoja ole ollenkaan ilman tuuria, tai tuomareiden suopiollisuutta jossakin ottelussa, voitettu. Hyvä peli (mitä se kenellekin merkitsee...?)ei vielä pelkästään riitä. Niin se vain on. On epäselviä paitsioita, rankkareita, jopa ylärimasta alas maaliviivalle kimmonnut pallo toisinaan vihelletään maaliksi... Eihän se reilua ole, mutta toisaalta tulkinnatkin vaihtelevat. Hyvä on kuitenkin muistaa, että kukaan ei voita PELKÄLLÄ tuurilla. Ja, tulee niitä kisoja taas lisää. Voittajat tosin usein silti ovat ne samat...

    Totta puhut, jos miettii kuinka monta kovaa joukkuetta MM-kisoissa pelaa, on selvää että voittamiseen tarvitaan hieman onneakin. Italialla ja Ranskalla oli molemmilla onneakin matkassa, mutta toki molemmat pelasi hyvin. Ranska ei alkulohkossa vakuuttanut mutta, jatkopeleissä ilme olikin jo eri luokkaa. Italialla mielestäni huonoimmat pelit osuivat USA:ta ja Austraaliaa vastaan. Tosin Aussit kyllä pelasi hyvän pelin Italiaa vastaan ja jos heillä olisi ollut tuota em. tuuria mukana olisivat he kenties menneet jatkoon tuosta pelistä...

    Äänestä

Nii... mut tuomarikin on ihminen ei sekää voi kaikkee nähä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matti. H kirjoitti:

finaalipaikkaa. Se pilkku mikä tuli Portugalia vastaan oli filmaamalla hankittu eikä sellaista olisi saanut hyväksyä. Muuten Ranska ei pelannut edes hyvin siinä ottelussa. Portugalin olisi kuulunut päästä finaaliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu