pari-kolme tuntia koulun jälkeen n. 3 kertaa viikossa?
100 000 asukkaan kaupungissa, koulu likellä kotia?
100 000 asukkaan kaupungissa, koulu likellä kotia?
Pärjääkö ekaluokkalainen
yksin kotona
186327
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei sitä muut pysty päättämään. Meillä on kaikki pärjänny ekaluokkalaisina yksin. Kaikki on lapsen kehityksestä kiinni, miten omatoiminen hän on, tai pelkääkö yksin oloa, tms. Se on sun itse ratkaistava, mutta yleisesti ottaen, kyllä ekaluokkalainen voi olla yksin muutaman tunnin. Siitä se vastuu itsestään kasvaa, kun saa toimia itsenäisesti.
mutta samanikäisten vanhemmat, kenen kanssa olen puhunut, ovat (lastani tuntematta) sitä mieltä, ettei ekaluokkalainen nykyään pärjää yksin kotona.
tässä yhteiskunnassa! Niinpä niin, mahdollisimman aikaisin vaan vastuu itsestään,sillä tavalla saadaan tulevaisuudessakin lukea uutisista kuinka nuoret voivat pahoin ja tekevät kaikenlaisia rikoksia. Kyllä 7-vuotias on vielä pieni ottamaan vastuuta itsestään.
Kyllä se lapsesta riippuu paljon pärjääkö vai ei. Meillä on kaikki pärjänneet aikoinaan ekaluokkalaisina. Eikä heistä yhdestäkään ole rikollista tullut.
Meinaatkos et jos 7 vuotias on pari tuntia yksin, on tulevaisuudessa rikollinen????
Tuskin sentään. Meillä vanhemmat lapset ovat jo aikuisia jotka 7 vuotiaina olivat yksin kotona, ja nyt he ovat jo perheellisiä, eikä rikollisia!
...jatkossa asiallisia viestejä niin mene osoitteseen www.perheklubi.net
Siellä saa kyllä asiallisia vastauksia ja neuvoja...eikä töksäyksiä kuten näillä sivuilla:)
rrr
minkä mukaan alle 10-vuotiaan ei pitäisi olla yli 10 tuntia ilman aikuisen seuraa. Joku opettaja vain piti esitelmää aiheesta, mutta täysin varma en nyt ole tuosta tuntimäärästä. Mutta pieni se kuitenkin oli, kun ottaa huomioon, kunka paljon lapset tosissaan joutuvat olemaan yksin.
Jos noille tunneille keksisit jotain mielenkiintoista tekemistä lapselle, niin ehkäpä se aika kuluisi sitten. Tai sitten sopisit jonkun luokkakaverin vanhempien kanssa jonkinlaisesta yhteistyöstä lastenhoidossa. Jos siis pystyisit välillä vaikkapa vuorottelemaan hoidossa.
Iltapäiväkerho?
ei yli kymmentä tuntia yksin oloa viikossa. Suomessa lapset ovat ihan liian paljon ilman aikuista seuraa. En tarkoita että lasten kanssa pitäisi koko ajan touhuta jotain, mutta olla silti paikalla. Se että tekee läksyjä omassa huoneessa ja äiti/isä/mummi... on vaikka olohuoneessa lukemassa lehteä on eri asia kun lapsi talossa yksin tekemässä läksyjä...
Minä teen yötyötä ja nukun päivisin, kun koululaiset 7v ja 8v tulevat kotiin. (Käytännössä keskimäärin kolmena päivänä viikossa.) Hyvin ovat keskenään pärjänneet, ovat omatoimisia ja reippaita poikia ja henkiseksi tueksi ja turvaksi riittää tieto nukkuvasta äidistä :) Jos tulee aikuiselle asiaa, soittavat isälleen töihin, ellei ole kyseessä hätätilanne, silloin toki herättävät minut. Mieheni tulee kotiin n. klo 15.30 ja minä heräilen samoihin aikoihin. Lapset käyvät vähän tyrkkäsemässä minua kotiuduttuaan, jotta voin sammuttaa herätyskellon, joka herättäisi minut hetken päästä hätäilemään matkalle eksynyttä jälkikasvua :) Hyvin on toiminut. Ihan yksin he eivät vielä itse edes haluaisi olla.
Minun mielestäni ekaluokkalaisen pitäsi olla jo sen verran omatoiminen että pärjää koululun jälkeen muutaman tunnin omin päin. Mutta kaikki ei pärjää.
Tietysti asia riippuu lapsen omatoimisuuden lisäksi siitä että onko vanhempia sisaruksia, tuttuja naapureita tai muita henkilöitä joihin voi tarvittaessa tukeutua.
Jos vanhemilla on sellainen työ että eivät pääse edes puhelimeen, niin sekin vaikeuttaa tilannetta. Ainakaan minä en voisi olla levollisesti jos lapsi olisi tullut yksin koulusta kotiin, enkä olisi hänen tavoitettavissaan.
ei pärjää!!
Varmasti suurin osa päivistä menee niin, että pärjää. Mutta kun väliin mahtuu päiviä, että ei pärjää.
Itse katselin sivusta, kun poikani kaveri oli päivät yksin.. siis kavereilla. Kovin oli levotonta menoa: reppu kadoksissa, vaattet märkinä, pyöräilyä ilman kypärää, välillä koko poika kadoksissa..
Tehkää sovitut säännöt mitä tehdään kotiin tultaessa. Esim. soitto äidille, läksyjen teko, välipalan syönti ja uudelleen soitto jos menee kaverille leikkimään yms. Vara-avain kannattaa laittaa johonkin tai vaikka vaihtaa naapurin kanssa koska erittäin yleistä on se että avaimia katoaa koulussa tai unohdetaan sisään kun lähdetään ulos leikkimään ja sitten ei päästäkkään enään sisälle. Ei ne lapset pärjää jos niiden kanssa ei käydä sääntöjä ja ohjeita läpi moneen kertaan ennen koulun alkua.
lapsesta, mutta noin yleisesti ottaen useamman tunnin yksinolo on mielestäni seitsenvuotiaalle liikaa.
Oma lapseni aloittaa ensimmäisen luokan syksyllä ja olen varannut hänelle ainakin näin alkuun iltapäiväkerhopaikan. Katson keväällä tilannetta uudellen, mutta näin ainakin aluksi. Hyppäys päiväkotimaailmasta koulumaailmaan on melkoisen iso jo sinällään, joten tuntuu turvalliselta, että joku aikuinen on valvomassa sekä ylipäätään läsnä koulupäivien jälkeen.
Omana kouluaikana ei kylläkään iltapäiväkerhoja ollut ja omillaan oli pärjättävä, mutta meininki oli silloin se, että kaverien kotona olevat vanhemmat katsoivat perään, kun oma äiti ja isä olivat töissä.
Kolme tuntia on 7-vuotiaalle lapselle pitkä aika olla yksin. Lapsi saattaa pelätä jokaista naksahdusta ja narahdusta ja muita ääniä mitä talosta tulee. Lisäksi lapselle saattaa tulla tekemisen puutetta, tai nälkä, vaikka hän osaisikin tehdä voileivän tai muuta pientä purtavaa itselleen.
Tiedän ihmisiä jotka ovat pikkukoululaisina tulleet tyhjään taloon koulun jälkeen, ja toisaalta tiedän myös ihmisiä joilla on aina ollut vanhempi kotona katsomassa perään. Molempien ryhmien edustajista on tullut tasapainoisia aikuisia.
Ota silti huomioon, millainen oma lapsesi on. Mieti millaista itselläsi olisi jos joutuisit joka ilta pelkäämään huomista iltapäivää koulun jälkeen.
Voi jos joskus saan olla yksikseni kolme tuntia, siis ihan yksin, aika tuntuu menevän ihan liian nopeasti. Mutta lapsesta kolme tuntia tuntuu luonnollisesti pidemmältä.
Mielestäni, jos vähääkään epäilet että pärjääkö lapsesi iltapäivät yksikseen kotona, järjestä iltapäivähoitoa, lopussa kiitos seisoo.
Itse olin myös todella huolissani vuosi sitten, miten silloin ekaluokan aloittanut poikani pärjää n. 3 tuntia yksin iltapäivisin.
Nyt jälkeenpäin ajateltuna, 98% päivät meni hyvin, muutaman kerran tuli siis jotain ongelmaa, olikohan toinen koulupäivä, kun poika katkaisi avaimen lukkoon, kerran talvella jäi pelkät pitkät kalsarit jalassa lukkojen taakse, kun mennessään koiraa pissattamaan paiskasi oven lukkoon ja yhden kerran ajoin paniikissa töistä kotiin katsomaan, kun poika ei koulun jälkeen ilmoittanutkaan kotiutuneensa (siellähän tuo katseli piirrettyjä telkkarista)... Eli siinä oli ne meidän kommellukset, kaikki näistä päättyivät hyvin.
Meillä ei ollut mahdollisuutta iltapäiväkerhoon (ei järjestetty), eikä poika sinne olisi halunnutkaan. Alunperin jo sovimme, että kavereilla ei lorvita joka päivä, vaan luvan kanssa voi silloin tällöin mennä koulusta kavereille. Meille ei saa kaverit tulla, jos aikuiset eivät ole kotona - syynä tähän 2 isoa koiraamme (vieraat lapset ja isot koirat keskenään = ei luotettava yhdistelmä).
Meidän turva ja pelastus ovat olleet siis pojan oma kännykkä - sekä äidin ja isän lyhyt työmatka (10 min.), eli tarpeen tullen yleensä aina jompikumpi pääsee käymään kotona kesken päivää.
Pojalla oli aina jääkaapissa välipalaa valmiina, jotain "helppoa". Koiran pissatukset ovat ainoa tehtävä, joka hänen piti suorittaa, sen jälkeen sai katsoa vapaasti piirrettyjä tai pelata tai leikkiä, yllätyksekseni, päivät eivät menneet täysin pelaamiseksi, vaan keksi muutakin tekemistä. Läksyt tehtiin aina yhdessä vanhempien kanssa vasta illemmalla.
Tänä syksynä myös tyttäremme aloittaa koulun, lapset ovat kesän aikana harjoitelleet keskenään kotona oloa lyhyitä aikoja, ja vaikuttaa siltä, etteivät pode keskenään ainakaan ajanvietto-ongelmia. Täytyy kyllä myöntää, että nyt helpottanee, ei enää ole omatunto niin kovalla koetuksella, kun ei kotona tarvitse kenenkään yksin olla. Lapsilla on samanpituiset koulupäivät, joten menevät ja tulevat samaa matkaa. Muutoin homma jatkunee, kuten edellisvuonnakin.
luulisi että pärjää, mutta jos mahdollista niin kannattaa ottaa joitakin turvaa tuovia rutiineja peliin. Ensinnäkin sovitte että koulusta tullaan aina ensin kotiin ja tehdään vaikka ne läksyt siltä osin kuin osaa ja syö välipalan. Jos mahdollista niin soitaa kun on tullut kotiin jommalle kummalle vanhemmalle ja vähän ajan kuluttua sitten soittaa vain jos jokin hätä. Tuolla soitolal saatte rauhan kun tiedätte jälkikasvun olevan kotosalla eikä jossakin matkalla..
Kavereiden tuomisesta selvät sävelet montako ja miten ollaan. Kavereille menosta selvät sävelt jotta tiedätte missä kaveri on kun itse palaatte kotiin. Meillä toimii edelleen se että joko tullaan kotiin neljäksi aina tai sitten ainakin ilmoitetaan soittamalla missä ollaan. Läksyjen teon suhteen tuo tulo ja ilmoitu svaihtelee eli jos läksyt hoidettu asiallisesti niin ei tarvitse olla vielä tuohon aikaan paikalal, mutta jos mättää siinä niin silloin tullaan ne tekemään tai ainakin näyttämään että ne on tehty. Ekaluokkalaisella vähän eri tilanne tässä kyllä kuin isommalla koltiaisella..
Jos tuntuu ettei homma suju niin varmaan on iltapäiväkerhon mahdollisuuskin olemassa?
Olen pojan ensimmäisen kouluvuoden kotona. Olen siis poikkeuksetta häntä vastassa kun koulusta palajaa ja aamuisin lähetän koulumatkalleen. Pääsääntöisesti poika tulee koulusta hyväntuulisena ja toimeliaana kotiin ja siirtyy samantien omiin hommiinsa kavereiden kanssa lähipuistoon leikkimään tms. mutta ne muutamat kerrat kun koulusta onkin palannut itkuinen lapsi ovat vakuuttaneet minut järkähtämättömästi siitä tarpeesta mikä 7v on hädän kohdalla tavoittaa aikuinen.
Kyseessä ei ole toistaiseksi ole ollut edes isot asiat, mutta kun jotain pientä ahistavaa taakkaa kantaa koko päivän koulussa (esim. mä olin tänään hitain tekemään askarteluja) on tärkeää päästä heti kaatamaan paha mieli kun kotiin pääsee. Sama tarve näyttäisi olevan myös silloin kun jotain valtavan riemastuttavaa on tapahtunut koulupäivän aikana. Sitten on niitäkin tilanteita ollut, ettei lapsi heti ole kertonut mikä mielellä on, mutta kun olen ollut näkemässä miltä lapseni näyttää palattuaan normikoulupäivän jälkeen olen nopeasti oppinut huomaamaan kun jokin on vinossa.
Naapurin lapset tulevat meille aamuisin kun kotona yksin oleminen pelottaa ja kelloakaan ei osata vielä hahmottaa. Kyllä yksikin naapurin tyttö tietää missä viisarit pitää olla kun on kouluun lähdön aika, mutta koska ei osaa hahmottaa aikaa, siis sitä kuinka paljon on 10min tai 30min istuu kellon edessä ja stressaa, ettei olekaan huomaamassa kun viisarit asettuvat oikeille kohdilleen. Hiukan isompi lapsi osaisi toki käsittää, että jos on vielä 30min tai 60min siihen kun pitää lähteä kouluun ei kannata istua kellon edessä vaan voi tehdä jotain muuta!
Poika toki pärjäilee toisinaan yksinkin kotona kun muut ovat vaikkapa kaupassa tai koiraa lenkittämässä, mutta seurattuani nyt tätä ekaluokkalaisten omatoimisuutta ja itsenäistämistä niin oman lapseni kuin naapurin lapsien kohdalla olen ehdottomasti sitä mieltä että lapsella tulisi olla joku jonka luokse mennä kun koulusta kotiutuu.
mutta eri asia on onko se mielekästä, ts. täytyykö lapsen pärjätä yksin vain sen vuoksi ettei huolenpitoa ole. Meillä on ollut sikäli hyvä tuuri, että vielä kolmasluokkalainenkin on saanut ola iltapäivähoidossa. Pärjäisi jo varmaan kotonakin, mutta emme omalta osaltamme ole halunneet jatkaa suomalaista kasvatusmallia, jossa lapsi itsenäistetään liian varhain, koska pärjäähän se. Ekaluokkalaisen ei tarvitse pärjätä yksin.