Olen nyt vuoden seurustellut unelmieni miehen kanssa ja muutimme juuri yhteen. Minulla on aiemmasta suhteesta melkein 4-vuotias tytär. Tytön isä ei kuitenkaan ole koskaan ollut tekemisissä lapsen kanssa, eikä haluakaan. Nykyistäni tyttö on alkanut kutsua isäksi ja se on meille kaikille ok ja ollaan tytölle tietenkin selitetty, että on olemassa tää biologinen isäkin.... Mutta piti kysyä teiltä uudet isät, että millasia tunteita naisenne lapsi/lapset ovat teissä herättäneet? Kun joskus tuntuu, että mieheni ei ole mitenkään erityisen kiintynyt tyttööni, eikä rakasta tätä.... Sanoo kyllä tytölle rakastavansa, mutta musta tuntuu ettei tarkoita sitä. Kyllä se tytöstä välittää ja huolehtii meistä ja on todella hyvä isä... Joskus mua vaan kaivelee, kun en "näe miehen silmissä rakkautta", kun puhuu lapselle. Tietenkin aikaa on kulunut vasta vuosi ja tytön ikäkin kaikkine uhmailuineen on aika hankala.... Pelottaa vaan, että lämpeneekö mies tytölle koskaan vai hyväksyykö tän vaan, koska rakastaa mua niin kovasti? Vaikea selittää..... Pelottaa sekin ajatus, että joskus kun tehdään lisää lapsia, saako kaikki lapset tasapuolisesti rakkautta vai jääkö tämä yksi vain minun rakkauteni varaan..... Olisi mielenkiintoista kuulla teidän kokemuksianne asiasta.
kysymys isäpuolille
entinen yh
131539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
elän vastaavassa tilanteessa..paitsi että mulla on edellisestä liitosta 3 pientä ja mies ystävällä edellisestä 4,kylläkin 3 lähes aikuista ja iltatähti,jota tietty lellii...oon juuri suorittamassa ns eroa,tai etäisyyttä..kukaan ei voi toisen lapsia rakastaa kuin omiaan...jos muuta väittää nin katsokoon tulevaisuutta...miten käy esim jos eroaa...ei niitä enää tapailla niitä toisen lapsia..mulla esikoinen eri isästä ku 2 muuta..poika oli muutaman kk vanha kun löysin silloisen mieheni..poika kasvoi kanssa sanomaan isäkseen vaikka tiesi että on olemassa se biologinenkin...9vuoden jälkeen päädyimme eroon..ja nyt n vuosi myöhemmin...voin kertoa et veri on vettä sakeampaa eikä toisen lasta kukaan tapaa,minäkin luulin että side ja tunteet ja kaikki löytyi...
Ei kaikki miehet ole samanlaisia, olen tavannut tapauksia, joissa mies on kyennyt rakastamaan toisen lasta kuin omaansa. Onhan adoptiolapsetkin toisen siittämiä.... Ehkä alkuperäinen yritti pyytää vinkkejä keinoista, millä sais miehen ja lapsen välit lämpenemään...
niin siis niin se vaan menee,mulla ei ole katkeruutta,mutta käännäppä asia toisinpäin...sanoin että jos tulee ero niin sillon on sen todellisuuden laita...mut on niitä miehiä aivan varmasti....
Tiedän tapauksia missä isäpuoli on tapaillut aikuiseksi asti eron jälkeen lasta. Ja vieläkin on kuin isä tytär välit. Kyllähän adobtiolastakin arvostaa...
Minä sanoisin että meillä isäpuoli rakastaa aidosti. Hän sanoo niin ja kyllä sen näkee miehen eleistä ja katseista.
Kohta meillä on kasassa kaksi vuotta yhteistä taivalta. Ensin oli vähän hankalampaa, kun 4v tyttärelläni oli vaikeuksia hyväksyä miestäni. Olimme tytön kanssa olleet niin erottamaton pari, että hän tunsi miehen tulevan väliimme. Mutta annoimme lapselle aikaa tutustua rauhassa eikä mies tupannut tutuksi väkisin eikä lahjomalla. Lapsi otti sen ajan minkä tarvitsi ja nyt heidän suhteensa on mitä mainioin.
Lapsi luottaa mieheeni aivan samalla tavalla kuin minuun ja on erittäin lämmittävää nähdä heidät yhdessä, käsi kädessä. Voin aina lähteä hyvillä mielin pois kotoa kun tiedän että mies hoitaa ja huolehtii lapsestaan kuin omastaan. Tietysti asiaa on varmasti helpottanut paljolti se että miehelläni on kolme aikuista lasta, joten hoitokokemusta löytyy ja sekin on tärkeä asia että aika tyttöni kanssa ei ole hänen omilta lapsiltaan pois. Näin miehen ei tarvitse tuntea huonoa omaa tuntoa lapsistaan.
En osaa kyllä kovin paljon neuvoa, mutta aika se on ainut auttava tekijä. Voihan olla että miehesi ei koskaan rakasta "oikeasti" lastasi, mutta toisaalta voi hyvinkin rakastaa. Oliko miehellä omia lapsia? Jos ei, hän saattaa tuntea itsensä vähän taitamattomaksi, siksi voi vaikuttaa hämilliseltä lapsesi kanssa ollessaan. Toisaalta jos hänellä on omia lapsia, niin omatunto voi olla häiritsevä tekijä. Mutta aikaa, sitä tarvitsette kaikki. Lisäksi joku lapsen ja miehen oma juttu ilman sinua voisi tehdä hyvää!
Miehellä ei ole omia lapsia, eikä kyse ole siitä, ettei osaisi hoitaa lasta tai etten voisi luottaa.... Mies on tosi ihana ja järkevä isänä, mutta tuntuu vaan jotenkin kylmältä. Tietenkin siihen vaikuttaa tää lapsen käytöskin, kun se tekee usein niin, että kääntää selkänsä tai alkaa kiukutella, kun mies yrittää jostain sille sanoa. Sitten joinain hetkinä tyttö tulee ja kietoo kätensä miehen kaulaan ja sanoo "isi sä oot niin ihana, mä rakastan sua". Kai se on totuttelua kummallekin ja myös mulle. Me oltiin kanssa tytön kanssa ihan vaan kaksin sen syntymästä asti ja erottamaton kaksikko kunnes tää mies astui kuvioihin... En vaan aina jaksa muistaa, että ne kaks totuttelee toisiinsa.... Ei oo varmaan isäpuolelle helppoa tulla valmiiseen perheeseen, kun lapsi on aina tottunut tukeutumaan vaan äitiin ja minä taas en ikinä tajua että nyt kun perheessä on toinenkin aikuinen, mun ei tarvi tehdä kaikkea yksin..... Lapsen kengissä taidetaan siis olla kaikki vielä. :)
Kahdenkeskistä aikaa on tulossa syksyllä miehelle ja lapselle, kun minä alotan harrastuksen jonka takia olen yhtenä tai kahtena iltana viikossa poissa kotoa.
Juu meillä oli sama homma..
Olen ollut raskausajasta asti yh..
ja nyt vasta vajaa vuosi sitten tapasin nykyisen kumppanini.
Joten kun tyttäreni täyttää jo 6v niin oli tottunut että ollaan aina kahdestaan ja tämän mieheni ilmestyminen kuvioihin aiheutti tietysti hirveää hämminkiä!
Tyttö kun ei ollut tottunut miehiin hirveästi kun ainoa miehet joiden kanssa tekemisissä niin olivat oma ukkinsa ja minun isäpuoleni.(itse olen 29v.)
Viime viikolla olin ripustamassa pyykkiä kuivumaan jonka jälkeen tarkoitus oli lukea iltasatu.
Pala tuli kurkkuun kun tyttäreni kysyi että mitä isi tekee?Oli meinaan ensimmäinen kerta kun sanoi isiksi.
No kuitenkin..meillä muutenkin ollut suhde koetuksella kun olin melkein 3kk sairaalassa henki hieverissä-.
Tietenkään miesystäväni ei huolehtinut tyttärestäni(1kk olin nukutettuna) kun mummi asuu lähellä niin muutti mummilaan...seuraakin löytyi kun oma pikkusiskoni täyttää 11v.
Olenkin monesti toukokuun lopun jälkeen miettinyt että mitenköhän olisi suhteemme käynyt jos mies olisi ollut "heikkoluonteisempi"..
Meinaan kun minut kevään aikana leikattiin 4 kertaa ja lääkäritkin olivat todella varmoja että en selviä.
Mutta tehon hoitajat olivat sanoneet miesystävälleni että mä olen vahva luonteeltani..
no kait se on pakko olla vahva kun on jo syntyessäkin annettu vaan hätä kaste ja elin ennusteeksi 2t vuonna -77
jaahas taas eksyin vähän aiheen viereenkin mutta OIKEIN HYVÄÄ KESÄN JATKOA KAIKILLE!!!
Itselläni tilanne tämä: Tapasin avovaimoni reilu 3 vuotta sitten ja hänellä oli n.5 vuotias poika. Pojan isä ei ole missään tekemisissä hänen kanssaan,enkä kyllä antaisi ollakkaan. Se tietysti helpotti asiaa että,ei tarvinnut katsella exää ja tämän käyntejä. Pidin pojasta heti alusta alkaen ja hän minusta. Tulimme äärimmäisen hyvin toimeen ja rakastan häntä kuin omaa poikaani.
Nyt meillä on jo yhteinen 2 vuotias jässikkä ja tietysti hän saa enemmän huomiota kuin vanhempi. Tosin vanhempi poika on pihalla aamusta iltaan ja käy vain syömässä ja juomassa saattaa vaikuttaa siihen että olemme vähemmän tekemisissä...ainakin näin kesäaikaan!;) Hän aloitti koulun vuosi sitten ja siitä seurasi kyllä uhmaa joka kohdistuu meihin kumpaankin. Tosin uhma seurasi tästä kouluun menemisestä ja kasvamisesta pikkupojasta koululaiseksi.
Muuten näitä aika-ajoittaisia yhteenottoja lukuunottamatta meillä on mennyt erinomaisesti ja toivon että menee tästä eteenpäinkin. Poika itse on kutsunut minua isäkseen jo aikoja sitten ja se oli hänen oma tahtonsa...olen siitä ollut aina uskomattoman ylpeä! Nyt olen tekemässä hänestä tasavertaista perillistä yhteisen lapsemme kanssa...ja ehkä tulevaisuudessa lähdemme ajamaan adoptiotakin.
Ketään ei voi vaatia rakastamaan toisen lasta,mutta se on jo sinun lapsen kannalta hyvä asia, että miehesi sanoo rakastavansa. Suurin osa miehistä tuskin pystyy "aidosti" rakastamaan toisen lasta (anteeksi toistot). Toivon teille onnea jatkoon,älä huolehdi suotta!
Niin. Luulenpa, että haaveilet nyt liikaa, jos toivot/vaadit, että miehesi rakastaisi lastasi. Käytännössa tilanne tulee olemaan sellainen, että hän voi hyväksyä lapsesi, koska hän rakastaa sinua ja ehkä koska pitää lapsestasi. Tiedän mistä puhun. Usko minua, ja toivon, että itsekin hyväksyt tämän tosiasian.
olet oikeassa...lapset on niin äidin kuin isänkin "henkilökohtaista omaisuutta"eli tosi asia että rakastaa kuin omaansa on mahdollista vain (mielestäni) jos ei omia lapsia ole,silloin ei voi tietäämillasta omaa lasta olisi rakastaa...vahva tosi asia siis on että veri on vettä sakeampaa...valitettavasti...
Teillä on asiat esimerkillisellä mallilla... onneksi olkoon siitä!
Miehesi tuskin lastasi rakastaa - vielä. Olette olleet yhdessä vasta vuoden! Miehesi rakastaa sinua mutta lapsesi ei vielä välttämättä merkitse hänelle sen kummempaa kuin kenen tahansa läheisen, vaikkapa sisaren, lapsi. Hän kuitenkin hyväksyy lapsesi varauksetta ja taitaa jopa pitää tästä joten asianne ovat loistavasti!
Kumppanin lasta ei tarvitse rakastaa vaan ihan tavallinen perusneutraali suhde riittää aivan hyvin. Kiintymys ja mahdollinen rakkaus lapseen tulee ajan kanssa yhdessä elettyjen vuosien myötä... kyllä, luit oikein, vuosien myötä - kyseessä on pitkäaikainen prosessi joka kulkee ja kehittyy omalla painollaan. Anna sen siis tapahtua omalla painollaan, älä vain sotke sitä omalla "säätämiselläsi" koska juuri se lähivanhemman hössötys voi olla esteenä kiintymiselle ja pahimmassa tapauksessa asiasta tulee miehelle paineita ja lapsi alkaakin tuntua rasitteelta.
Koska teillä asiat on näin hyvin niin lopeta se miehesi katseiden vivahteiden analysointi ja nauttikaa yhteisestä elämästänne :)
voi pakottaa rakastamaan ketään. Todella vaikeaa varsinkin on toisen lapsia!! Ole onnellinen että hän välittää ja huolehtii. Pelkään vain että hänen tunteensa muuttuvat jos saatte yhteisen lapsen... tämä on niin monta kertaa nähty.
minun poikani oli 3v kun tapasin mieheni,ja pojan isä ei ole pojan elämässä.Poika(nyt5v)kutsuu häntä nimellä.No, mutta, saimme yhteisen lapsen, ja mielestäni pojan ja mieheni suhde vain syveni yhteisen lapsen myötä..Tekee paljon enemmän ns.miesten juttuja ja kyllä kummankin silmistä näkyy aito ja lämmin rakkaus