mikä meen koiranpentua oikeen vaivaa se on 15viikkonen eikä ole vieläkä oppin sisäsiistiks ja aina öisin se pistää kämpän ihan sekasin..olen sen pennun kaa melkein 2tuntia putkeen pihalla mutta se ei tee tarpeitaan sinne mutta sitten ku tullaan sisälle niin kyllä sit tehdään tarpeet lattialle jne..
auttakaa!!
minna88
11973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
voi olla sisäsiisti. n.4-6kk vanha alkaa jo olla.
siinä 4-6kk iässä kun oppivat sisäsiistiksi.Kannattaa ottaa vesikippo pois 8-9 aikaa illalla niin ei tule pissaamisia yön aikana!
meidän pentu oli 15 viikoisena sisäsiisti, sen jälkeen ei ole tehnyt kertaakaan tarpeita sisälle, nyt on jo vuoden vanha.
Noh, löytyyhän ihmisistäkin niitä, jotka eivät opi puhumaan "sillon kun pitäisi". Koirissa on tosi isoja rotukohtaisia eroja ja myös rodun sisällä kehitystahti voi olla melko eri. Kokemusta löytyy ainakin minulta. Joku koira on tosiaan ollut alle kolmikuisena niin sisäsiiti kuin rajallinen pidätyskyky on myöten antanut (yöpissoja on sitten sattunut, kun laiska omistaja ei ole halunnut luopua yöunistaan), mutta joku toinen taas on vasta puolen vuoden toisella puolella tajunnut homman nimen.
Itse olen vastoin kaikkien koirakirjojen pyhiä neuvoja kieltänyt yli 12 viikkoista koiraa sisälle tekemisestä, jos olen sen yllättänyt hommasta - ja kiikuttanut ulos, odottanut vaikka päivän siellä ja sitten kehunut, kun homma sujuu. Kyllä minun mielestä koiraa voi kieltää mist tahansa ei-toivotusta toiminnasta, jos kieltäminen on oikea-aikaista.
m-li kirjoittaa: " Kyllä minun mielestä koiraa voi kieltää mist tahansa ei-toivotusta toiminnasta, jos kieltäminen on oikea-aikaista."
Osittain olen samaa mieltä mutta kun hädän kanssa on vain sellainen juttu että kun koiran on pissattava sen on pissattava. Nuorella koiralle ei ole pidätyskykyä. Jos sitä torutaan juuri silloin kun se pissaa sisällä se lopulta menee piiloon pissalle. Sillä ei ole vaihtoehtoja. Pissattava on ja mamma suuttuu ilmeisesti jos sen tekee tuolla näkyvillä.
Joten sisäsiisteyden kanssa olen itse ehdottomasti sitä mieltä että kehutaan kun menee oikein ja purraan huulta jos tulee sisälle.
Muuten sitten olen myös sitä mieltä että koiralle pitää kyllä kertoa kun se tekee väärin mutta ei sellaisessa asiassa jossa sillä ei ole vaihtoehtoja.
Ei ainakaan meillä ole kieltäminen johtanut piilopissailuun, jos on kuiteski ulkona pissaamisesta kehuttu, koira yhdistää melko nopeasti torut SISÄLLÄ pissaamiseen, ei pissaamiseen yleensä.
10viikkoisena voin sanoa että täysin sisäsiisti.. :) Muutenkin ei meillä kyllä yksikään koira ole puolivuotiaana enää tehnyt sisälle... :) Kolme koiraa on ja tämä nuorin on n.4kk ja ollut sisäsiisti jo pitkän aikaa. :)
No sehän on hyvä! Mutta millä keinoilla olette tähän päässeet?????????
hirveä kehuminen ja palkkaaminen kun sinne ulos tulee edes pikkuinen lirahdus. Silloin pentu ymmärtää että kun se tekee asiat ulos se on hyvä juttu.
Ja tosiaan sisäsiisti pentu on vasta 4-6kk iässä.
Ei 15 viikkoinen osaa vielä olla täysin huonesiisti! Kärsivällisyyttä! Pidä paperia lattialla. Opetat pikku hiljaa huonesiistiksi. Aamulla herätessä viet ulos pennun. Kun tekee pisut kehu kehu ja palkkaa! Pieni pentu ei vielä pysty pidättämään pisua, mutta oppii vähitellen. Kun olet antanut ruokaa, seuraa sitä, kun alkaa etsimään pisu/kakkapaperia tai menee sille, nosta syliin jos ehdit ja vie ulos. Kehu kehu. Jos ehtii tehdä paperille, anna tehdä ja kehu. Missään tapauksessa ei saa torua paperille tehtyä pisua tai kakkaa. Oppii sitten sen, että se on ainoa paikka saa tehdä pisut. Miksi öisin kämppä sekaisin? Jos pennun kanssa ei leikitä tarpeeksi päivällä, niin tottakai se riehuu yöllä. Laita irtotavarat pois turvaan, mihin pääsee kiinni. Koulutus on kaiken a ja o. Kaikkea asiaa pentu ei niele kerralla, vaan yksi kerralla. Aloita nimestä, luoksetulemisesta, toimi tilanteen mukaan. Itselläni koirat oppi 6 kk:n iässä huonesiistiksi. Mutta jos olen pitkään poissa, yli 5 tuntia, pidän paperin hätävarana lattialla. Tekevät siihen, jos pisuhätä yllättää. En toru, siivoan jäljet. En siis noteeraa yhtään jos pissat on tullut paperille tai muualla. Eipä niitä pisuja ole tullut 5 tunnin aikana, vaan nukkuvat sen ajan ja sitten vien ulos. Pentu tarvitsee paljon aktiivista tekemistä päivisin ja iltaisin, jotta nukkuu yöt. Kärsivällisyyttä!
ei kannata opettaa pentua tekemään paperille tarpeitaan. korkeintaan silloin jos joudut olemaan poissa kotoa pitempään. aina kun olet kotona niin ei papereita, vaan käytä mahdollisimman paljon pihalla ja opeta pennulle pissaamis käsky, helpottaa paljon kun oppii, aina kun pissii pihalle niin sano vaikka pissille, jos tekee sisälle tarpeensa niin älä kiinnitä mitään huomiota siihen, tekee tarpeensa pitempään sisälle jos aina kehutaan siitä.