Nännikarvat

Mulla kasvaa paksuja, mustia, pitkiä karvoja nännien ympärillä. Miten pääsen niistä eroon? Jostain luin, ettei niitä saa tulehtumisvaaran takia nyppiä juurineen. Olen kuitenkin vetänyt ne pinseteillä eikä mitään tulehdusta ole tullut. Ne kasvavat muutenkin niin pian takaisin. Olen nyt 25v. ja karvat vaan ovat lisääntyneet iän myötä, alkoivat murrosiässä kasvaa.
Onko muilla samaa ongelmaa ja miten olette sen kukistaneet??
98887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ole onnellinen, jos on vain nännien ympärillä. Mulla on samoja leuan alus täynnä - siis niitä on arviolta 50 kpl, kasvavat noin 4 mm:n päässä toisistaan koko leuanalusen leveydellä ja kaulasta kasvojen reunaan asti. Alussa nypin ne. Nykyään ajelen epilaattorilla kuin mies. Ajan jotain kolmen päivän välein. Nännikarvoille en tee yleensä mitään. Pari kolme kertaa vuodessa nypin nekin. Ei ole tullut tulehduksia nännien ympärille, mutta jos karvat rupeavat kasvamaan sisäänpäin (eli haurastuvat niin etteivät pysty tulemaan ihon pintakerroksen läpi) voi siitä tulla ongelmia. En tiedä vaikka jopa syöpää. Siis epilaattorin ohjeessa sanotaan, että ei saa käyttää, jos suvussa on syöpää, joten sinänsä karvojen nyppiminen on epäterveellistä. En tiedä, miten kestän tätä loppuiän. Olen 27.

Äänestä

kans pari, jotka nykäsen aina pinseteillä pois, kun alkavat näkyä. Normaalia kai se on, erehtyneet vaan väärään paikkaan :)

Äänestä

niin itse teen

Äänestä

Kyseessä on siis hirsutismi, josta aiemmin kerroin tällä palstalla, alla on lainaukset. Minulla alkoi mustat nännien karvat kasvaa 15 vuotta sitten ja olen nyppinyt niitä lähes päivittäin. Vähitellen kasvu on alkanut nänneissä hidastua ja ilmeisesti osa karvatupeista on mennyt arpikudokseksi, koska karvoja tulee harvempiin paikkoihin kuin ennen. Suosittelen nyppimistä ehdottomasti! Tai jos on rahaa, käy kauneuskirurgiassa laserissa. Jos nyppimisestä meinaa tulehtua, kannattaa käyttää nyppimisen jälkeen puhdistusainetta, jota saa apteekista.

"Minulla on ollut 15-vuotiaasta lähtien aika paha hirsutismi kasvojen alueella. Kyse on siis liiallisesta karvojen kasvusta naisella. Nyt olen kolmekymppinen ja olen nyppinyt karvoja päivittäin. Paksuja mustia karvoja tulee huulen yläpuolelle, leukaan ja kaulaan. Gynekologi määräsi Diane Nova -e-pillerit. Niitä olen syönyt pari vuotta, eikä ole auttanut yhtään. Olen kuullut, että laserilla ongelma voidaan hoitaa. Onko joku kokeillut? Entä onko olemassa jotain vahvempaa hormonihoitoa tms., joka voisi tehota?"

"Juu ei tullut kerrottua, että tämä on ihan koko kehon ongelma - paksuja mustia karvoja on myös jaloissa ja rinnoissa, mutta lääkärin mukaan niissä paikoissa, joissa naisella yleensäkin (mutta mustia ja minusta se ei ole normaalia). Lääkärit vähättelevät tätä ongelmaa, mutta ei naisilla saisi parta ja rintakarvat kasvaa luonnostaan. Kela ei korvaa mitään kosmeettisuuteen liittyviä ongelmia eikä siis näitä karvojen laserointejakaan. Minulle korvattiin pillerit, mutta syy oli se, että testosteronitaso on normaalin yläpuolella. Testosteroni pahentaa karvaongelmaa jonkin verran, mutta geenit on pahin syyllinen. Eipä tee mieli lapsia hankkia, kun ongelma tietysti periytyy ja vahvasti."

Äänestä
  • ...aloittajalla nyt välttämättä mitään hirsutismia ole. Itselläkin kuutisen tummaa karvaa kasvaa rinnoissa, ja pidän hirsutismia pikkasen erilaisena. :) Muutenkin tummat karvat, joten ihan normaalia että jaloissakin on tummia ja ettei ole alapäästä siistin karvainen vaan tummia karvoja löytyy myös bikinirajan ulkopuolelta. Katsokaa tummaihoisia naisia, niillä vasta tummia karvoja on...ja ihan normaaleja ovat.

    Äänestä

IItse olen nyt 12-vuotias, eli kuudennelle menossa.
Huomasin tänään suihkussa että nännieni ympärillä
kasvaa karvaa. Nypin ne vaan pois. Toivottavasti ei tuu lisää! :)

Äänestä

Mulla on niin pitkät ja tuuheet et oikee rehottaa, muttatota mä aina nypin ne ja liimaan ripsiini kun nuo ripsien pidennykset on nykyään muotia. Mulla on siis nännikarvaripset ja miehet tykkää!! Ne on vähän kiharat mut eipä oo haitannu. :)

Äänestä

Kasvaa täälläkin ja nypin ne pari kertaa kuussa.
No biggie.

Äänestä

Hauskkoja vastauksia, ripsetkin. Olisipa t näky, jos liimaisi häpykarvojakin ripsiin. Mulla kasvaa nänneissä pehmeätä nukkaa, koska selästä siirrettiin lihas ja ihoa, joista tehtiin uusi rinta rintasyövän takia poistetun tilalle. Ei pieni nukka haittaa. Kiitos, että olen elossa :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiusallista kirjoitti:

Mulla kasvaa paksuja, mustia, pitkiä karvoja nännien ympärillä. Miten pääsen niistä eroon? Jostain luin, ettei niitä saa tulehtumisvaaran takia nyppiä juurineen. Olen kuitenkin vetänyt ne pinseteillä eikä mitään tulehdusta ole tullut. Ne kasvavat muutenkin niin pian takaisin. Olen nyt 25v. ja karvat vaan ovat lisääntyneet iän myötä, alkoivat murrosiässä kasvaa.
Onko muilla samaa ongelmaa ja miten olette sen kukistaneet??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu