Jan Guillou

Oletteko ihmiset lukeneet tätä Jan Guilloun ristiretki-trilogiaa? Itse olen lukenut kaksi ensimmäistä osaa, ja täytyy sanoa että niitä kirjoja on ollut vaikea laskea käsistään.

Ristiretki-trilogia on varsinkin siitä hyvä, että siinä on sopiva sekoitus toimintaa, romantiikkaa, juonitteluja sekä myös uskonnollista pohdintaa.

Huomenna äkkiä kirjastoon etsimään sitä kolmatta osaa...
5224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Arnin seikkailut joo...Hyviä kirjoja, ainakin osittain. Minulla jäi kolmas osa kesken siihen sadan sivun kohdalle (jaksoin siis odottaa kunnes Arn ja Cecilia kohtasivat jälleen...) kun alko lopulta ahistaa se jotenkin niin kaavamainen juoni ja hahmojen typerä käyttäytyminen. Aihepiiri on TOSI JEES, mutta tuo viihtellisyys kävi lopulta ylitsepääsemättömäksi. Onko vinkkejä historialllisista romaaneista *odottaa kieli pitkällä*

Äänestä
  • No sellainen tuli mieleen kuin Sven Wernerströmin "Orjat". Sijoittuu eri vuosisadoille alkaen 1000-luvun Ruotsista ja kertoo orjien kohtaloista eri vuosisatoina. Ei ole mielestäni ainakaan hirvittävän viihteellinen eikä ole mikään massiivinen tiiliskiviromaani. Kirjoitettu 1973.

    Ei tuo Guilloun trilogia mielestäni niin hirvittävän kaavamainen ollut. Ehkä eniten pidin ensimmäisen osan viattomasta Arnista, jota näissä seuraavissa osissa olen välillä kaivannut, mutta muuttuminen sotakokemusten myötä ei liene mikään ihme.

    Äänestä

  • 1. Sinuhe Egyptiläinen (Waltari)
    2. Mikael Karvajalka Mikael Hakim(Waltari)
    3. Baudolino (Umberto Eco)
    4. Taivaan Pilarit
    5. Avalonin Usvat (joka on enemmänkin kyllä fantasiaa mutta aivan ehdoton opus)
    6. Warhammerin kummatkin uudet eli Peikonsurma ja Skaveninsurma (fantasiaa)
    7. Pultava (historiallinen dokumenttiteos)
    8. Rooman keisarit (historiallinen dokumenttiteos)
    9. Sodankäynnin historia (Montgomery Of Alamein tai nimi oli jotain tuonnepäin... EHDOTON!)
    10. Mort (Terry Practhet) (fantasiaa)

    Nyt tuli vinkkejä itse asiassa laidasta laitaan, mutta jokaikinen em. on ainakin minulle ollut lukunautinto!

    Äänestä

  • Vinkkejä
    1. Sinuhe Egyptiläinen (Waltari)

Kautta Pyhän Markuksen värttinäluun! Mikäli toivot että joku viitsii jatkossakin kustantaa Suomeen vastaavantyyppisiä laatusarjoja, OSTA NE äläkä lainaa kirjastosta! Eipä tuota LIKE-kustannusta taida suurestikaan kannustaa se, että ihmisten mielestä heidän kirjansa ovat tosi kivoja lainattaviksi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hjalmare kirjoitti:

Oletteko ihmiset lukeneet tätä Jan Guilloun ristiretki-trilogiaa? Itse olen lukenut kaksi ensimmäistä osaa, ja täytyy sanoa että niitä kirjoja on ollut vaikea laskea käsistään.

Ristiretki-trilogia on varsinkin siitä hyvä, että siinä on sopiva sekoitus toimintaa, romantiikkaa, juonitteluja sekä myös uskonnollista pohdintaa.

Huomenna äkkiä kirjastoon etsimään sitä kolmatta osaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu