Tuleeko...

Olen surkea-palkkaisessa osa-aikatyössä ja saan soviteltua päivärahaa.
Hain erääseen työvoimakoulutukseen, jos pääsen hakemaani koulutukseen ja irtisanoudun työstäni niin tuleeko karenssi eli joutuuko opiskelemaan kolme kuukautta ilman koulutustukea?
9707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jos ovat valinneet työvoimakoulutukseen olet oikeutettu koulutustukeen. Ei ole siten mikään pakko olla surkeapalkkaisessa osa-aika työssä.

Äänestä

maksetaan aina koulutustuki, vaikka olisi karenssi. Koulutustuki on saman suuruinen kuin työttömyyskorvaus.

Mikäli pääset työllisyyskurssille, niin voivat laittaa lautakuntakyselyn ja sehän tarkoittaa karenssia, mutta sehän kuluu sinun työllisyyskurssiaikanasi loppuun, joten siitä aiheutuu sinulle harmia vain työnhakutietoihisi jäävänä merkintänä.

Hiukan epäilen ottavatko osa-aikatyössä olevaa työllisyyskurssille.

Äänestä
  • tuo karenssi tietenkin tulisi irtisanootumisesta ei työllisyyskurssille pääsemisestä.

    Äänestä

  • voidaan valita työttömyysuhan alainen ja myös tarvittavaa ammatillista koulutusta vailla oleva työssä käyvä työllisyys valmiuksien parantamiseksi, (hieman sarkastinen huom. kurssin täytteeksi).

    Äänestä

  • just ja just kirjoitti:

    voidaan valita työttömyysuhan alainen ja myös tarvittavaa ammatillista koulutusta vailla oleva työssä käyvä työllisyys valmiuksien parantamiseksi, (hieman sarkastinen huom. kurssin täytteeksi).

    löytyy kurssintäytettä noista 500 päivää työmarkkinatukea nostaneista ja työllisyyskursseille pääseminen voi olla hivenen vaikeampaa kuin esim. viime vuonna.

    Työvoimatoimistolla on nyt paineita sijoittaa kaikki yli 500 päivältä työmarkkinatukea nostaneet kun kunnan taholtakin painostetaan - kunta näet joutuu maksamaan puolet näiden henkilöiden työmarkkinatuesta.

  • varma veikkonen kirjoitti:

    oli kuulemma muutama ns. "ikityötön" saanut jonkun kumman kurssipassituksen postissa joivat ostarilla kaljaa ja totesivat räkäisesti naureskellen, "ei lähetä tulkoon vaikka hakemaan"..

    Äänestä

  • Ok. Kiitoksia vastauksista.
    Työkkärissä sanoivat että mahdollisuus on päästä kurssille kun kerroin tilanteeni eli palkka nyt pienempi kuin mitä olisin saanut ansiosidonnaista tekemättä yhtään mitään mutta en halunnut jäädä tyhjän pantiksi kotiin kun valmistuin keväällä ammattiin, nykyinen työ tosin ei vastaa ammattia millään tavalla ja nyt tuli tuo minua kiinostava kurssi hakuun josta ehkä saattaisi olla jotain hyötyä työllistymisessä, no mene ja tiedä sitten.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Ok. Kiitoksia vastauksista.
    Työkkärissä sanoivat että mahdollisuus on päästä kurssille kun kerroin tilanteeni eli palkka nyt pienempi kuin mitä olisin saanut ansiosidonnaista tekemättä yhtään mitään mutta en halunnut jäädä tyhjän pantiksi kotiin kun valmistuin keväällä ammattiin, nykyinen työ tosin ei vastaa ammattia millään tavalla ja nyt tuli tuo minua kiinostava kurssi hakuun josta ehkä saattaisi olla jotain hyötyä työllistymisessä, no mene ja tiedä sitten.

    Työkkärin käytäntö näkyy olevan sellainen, että sellaiselle kurssille ei pääse jonka kokisi hyödylliseksi tai mielenkiintoiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

karenssia... kirjoitti:

Olen surkea-palkkaisessa osa-aikatyössä ja saan soviteltua päivärahaa.
Hain erääseen työvoimakoulutukseen, jos pääsen hakemaani koulutukseen ja irtisanoudun työstäni niin tuleeko karenssi eli joutuuko opiskelemaan kolme kuukautta ilman koulutustukea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu