Olen yhteiskunnan vihaama pummi. En käy mt-ongelmieni takia töissä, en opiskele koska en ole kiinnostunut yhtään mistään. Mutta arvatkaapas mitä? Minulla on unelma. Tahtoisin kotiäidiksi, ihan oikeasti. En siksi että saisin olla kaikki päivät kotia hoitamassa(sekin on tosin hyvä syy), vaan siksi että kodinhoito on ainoa mitä osaan ja tahdon tehdä. Lapsi on myös kuvitelmissani ja koska seurustelen, ajatus vauvasta vaan kasvaa. Enkö olekin kauhea ihminen? Minulla ei ole edes perustoimeentulo kunnossa ja silti "kehtaan" ajatella tälläisiä! Tulkaa nyt ja haukkukaa oikein kunnolla. Ps. En provoile, uskokaa huviksenne.
Pummi tässä hei
Oikea minä
9534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
..on oikeus saada lapsia.
Mielenterveysongelmista huolimatta äidinvaistot toimii sinulla näköjään loistavasti eikä mikään laki maailmassa estä mt-ongelmaista tulemasta äidiksi. Tiedänpä pariskunnan joista äidillä on skitsofrenia ja isällä todella vaikea maanis-depressio ja silti ovat ihan hyviä vanhempia lapselleen vaikka kaikki sitä aluksi vähän epäilivätkin. Sinun mt-ongelmasi, yhtään sitä väheksymättä kuitenkaan, tuntuu aika merkityksettömältä lapsenhoidon kannalta, onhan se vain lapselle hyväksi jos äiti on kotona ja jaksaa tehdä kotitöitä. :)
Enkä ole kyllä vielä kuullut että tässä maassa olisi lapsia nälkään ja köyhyyteen kuollut nykyaikana. Miten on miehesi laita, käykö hän töissä, ja onko mt-ongelmia hänelläkin?
Sanoisin että jos teillä molemmilla halua riittää, niin lapsentekoon vaan! Voihan olla että unohtaisit lapsen myötä omat ongelmasi, tai ne siirtyisivät taka-alalle ja joutuisit vähän kiinnostumaan ympäröivästä maailmastakin lapsen vuoksi.
Mulla oli samanlainen tilanne aikanaan ja silti kaksi lasta ja hyvin on pärjätty! Eihän se tietenkään aina herkkua ollut, mutta en päiväkääkään vaihtais pois. Onhan se ihanaa seurata, kun lapset kasvaa. Mäkin tykkäsin olla kotiäiti ja mies oli työttömänä, eikä siinä mitään ihmeellistä ollut. Rahaa oli sen verran, että pärjättiin ja ruokaa saatiin. Jokaisella on unelmia ja kukas suakaan estää sitä toteuttamasta :)
voi toiselta lasta kieltää. Itsellä kuitenkin on aina hieman skeptinen asenne mielenterveysongelmiin(siis toki lievä masennus ihan eri asia kuin vakava skitsofrenia) yhdistettynä äitiyteen. Ja jos toisaalta et pysty tekemään töitä mielenterveysongelmiesi takia kuinka sitten kotiäitiyden (työ) ura sujuisi?
..että sosiaaliset ja ympäröivään yhteiskuntaan kohdistuvat pelot ja haluttomuus eivät vaikuta siihen, onko ihminen pystyvä huolehtimaan lapsesta. Kyseessä ei varmaankaan ole tauti nimeltä laiskuus, vaan yksinkertaisesti alkuperäinen kirjoittaja ei ole kykenevä sosiaaliseen elämään kodin ulkopuolella. Ja kyllä mielenterveysongelmaisia äitejä on maailma pullollaan, ja kukapa meistä on toista tuomitsemaan. Jokaisella meillä on omat pelkomme, ahdistuksemme ja estomme, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. :)
lapsen kanssa ei voi olla kohtaamatta ulkopuolista maailmaa. Lapsi tarvitsee sosiaalista elämää, ympäristönvaihdosta, neuvolakäyntejä, harrastuksia, tarhaanveintiä yms.
Sen vuoksi tuolla aiemmin kirjoitinkin että lapsi saattaa juuri olla se "lukon aukaiseva" tekijä, se jokin joka auttaa unohtamaan omat ongelmansa ja kohtaamaan maailman ja pakottaa ottamaan vastuuta muistakin kuin vain itsestään.
Ja toisaalta, en usko että alkuperäinen kirjoittaja niin epäsosiaalinen yksilö olisi että pysyttelisi kotiseinien sisällä 24/7. Onhan hänellä miesystävä ja sitä tuskin olisi omasta kodista löytynyt. :) Ja muutenkin varmasti suht normaali elämä, ei vain pysty käymään töissä.. Heh, no, amatöörin analysointiahan tämä vain on mutta mt-potilaiden parissa työskennelleenä tiedän että ihmisiä hekin vain ovat, vaikeimmillakin tapauksilla yleensä on sosiaalinen elämä ja sosiaalinen verkosto ympärillään, vaikka eivät olisikaan kykeneviä työelämään.
Odotin oikeasti että kaikki tulevat haukkumaan... Nousi pieni hymy kasvoille kun näitä luin. Onhan minulla juu melko paha depressio, mutta siihen on olemassa lääkkeet joilla se pysyy kurissa. Ehkä aloitukseni oli pikkaisen provosoiva, koska tuli tarve huutaa maailmalle, että kaikesta yhteiskunnan paheksunnasta huolimatta minullakin on tuollainen haave.
Ps. Miesystävä ei todellakaan löytynyt neljän seinän sisältä *wink*
Pps. Ei minua satunnainen seurustelu neuvolatätien kanssa haittaa, enemmänkin kokopäiväiset suhteet.
Suurimmalla osalla meistä varmaan on elämässä vaihe jolloin mielenterveys on koetuksella. Itse olen kärsinyt viimeiset 10 vuotta vaikeasta paniikkihäiriöstä joka ajoittain rajoittaa normaalia nuoren ihmisen elämää, mutta en silti koe olevani mitenkään huono yksilö äidiksi. Ja vaikka olen taipuvainen masennukseen, pelkotiloihin jne, niin en silti ole mikään kummajainen, ihan normaalin, terveen ja komean miehenkin itselleni löysin. :) Joten kyllä me kaikki olemme ihan yhtä yhteiskuntakelpoisia ja yhtä hyviä äitejä, sairauksista huolimatta!
Ite olen sairastanut 2-suuntaisesta psykoosiin... Ja nyt haaveilen kolmosesta. Lapset ovat terveitä, enkä odotus aikana ollut lääkkeillä, mut toki on lääkityksiä, jotka käyvät myös raskauden aikana ja hyvin olen jaksanut :) !