on se niin vaikeeks tehty tää sukupuolenkorjausprosessi. Reilu vuosi sitten pääsin transpolille testeihin ja siitä vuoden päästä mulle kerrottiin että olen liian vähän aikaa kokenut itseni transsukupuoliseksi (että minimi on 2 vuotta).Sitten sain lähetteen psykiatrille jolta sain kuulla että mun tarvii alkaa syömään masennuslääkkeitä jotta voidaan ehkäistä mahdollista masentumista ja pois sulkea se että tää mun tuntemus sukupuoliristiriidasta johtuis masennuksesta. Sanoin kyllä sille psykiatrille että en tunne olevani masentunut ja en haluais syödä mitään mömmöjä, mutta kuulemma oli vähän niin kun pakko. Nyt oon viikon vetäny noita pillereitä ja hei jes, nyt mä oon masentunut :) että näin...
pää
posahtaa
151085
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
lääkettä ahdistukseen ja samaista lääkettä käytetään myös masennuksen hoitoon. Olin todella kipeänä ison osaa viime talvena kunnes sain kuukauden annoksen lääkettä. Mielialalääkkeethän alkavat tehoamaan muutamien viikkojen päästä hoidon aloittamisesta ja mahdolliset sivuvaikutukset esiintyvät useimiten myös ensimmäisten hoitoviikkojen aikana. Sivuvaikutukset ovat tältä erää ohitse toivottavasti ja illan viileydessä oli vain suurempi nautinto peittää ajellut sääret sukkahousuilla, alaosa hameella ja lähtökohtaiseksi toivomukseksi jäi ettei olisi partaa jota peitellä ja että olisi jotakin aitoa topin alle.
Kyllähän minäkin ajattelin tutkimusten alkaessa että kovin on vaikeaa ja hidasta tämä prosessi. Olisin halunnut hoidot heti. Mutta yllättävän pian tämä aika on kulunut, ei olisi uskonut prosessin alussa. Eikä se muutama vuosi tutkimuksia ja hoitoja sittenkään ole niin suuri osa ihmisiässä.
Tuo kahden vuoden aika on tuolla pykälissä ja sillä taataan ettei kyseessä ole "hetken huuma" vaan ihminen on pohtinut asiaa perusteellisesti ettei tule sitten myöhemmin katumapäälle. Hoitojen peruminen on paljon vaikeampaa. Tämä suomalainen pitkä prosessi on tuonut sen ettei perujia ole kuin äärimmäisen vähän.
Tuo masennuslääkkeiden tyrkyttäminen on kummallista nykypäivänä. Pieniinkin oireisiin määrätään heti tiukat mömmöt. Oliko sinun pakko mennä odotusajaksi psykiatrisiin hoitoihin. Eikö olisi vain voinut odotella ja sitten ajan täytyttyä hoitaa tutkimukset loppuun ja saada diagnoosi. Mielestäni ei ole mikään pakko edes lähetteen perusteella mennä psykiatrille, mutta olisikohan transtutkimusryhmä löytänyt masennuksen, joka tosiaan pitää hoitaa pois ennen tutkimusten jatkumista.
Kyseessähän on mielialalääke, joka usemiten tunnetaan serotoiininä, joka itsessään vain paikkaa aivojen kemiaa.
Näkemys mielialalääkkeistä:
määrättiin vuoden tauko ja yritettiin tyrkyttää masennus lääkkeitä/vastaavia.. Kerroin etten tarvitse ja se riitti heille..
Tuleeko teille kuinka usein masennusta siitä tilasta missä ootte? Vai mistä se masennus oikein tulee teille (jos tulee siis)? Kun minua ei ole masentanut jo pitkään aikaan se että olen transsukupuolinen, tai onkohan minua masentanut se ettei muut näe minua kuin itse näen, ja muiden kohtelu sekä kaikki mitä missasin, jos nyt alkaisin "jossittelemaan" "jos olisin syntynyt siksi niin olisin voinut.." jne.
vanha rooli ja osalla myös elämä pitää jättää taakse. Kaikki eivät ole teräsbetonia. Siitä tulee krooninen alakulo.
Esimerkiksi parhaasta miesystävästäni on tullut vaan hyvä ystävä, koska tunsin kuinka nainen oikeastaan olin hänen seurassaan. Luopumista sekin.
On myös ilonaiheita ja uuden löytämistä. Näitä asioita kuten uudelleensyntymää voi pitää masentumista vähentävinä asioina. Jos onnistuu tasapainoilemaan prosessissa ikävien ja mukavien asioiden kanssa niin voi välttää masennuksen ja lääkityksen.
Ehkäpä jotain masennusta oli silloin kun tiesi ettei hoitoja saa. Mutta siihen aikaan masennus ja sen hoito ei ollut muotia, joten en sitä murehtinut enkä hakenut siihen hoitoa. Tässä prosessin aikana on tullut kerran masennuspuuska, kun kaikki kaatui kerralla päälle, oli ongelmia lääkityksen kanssa, lähetteet hukassa ym. Niistä selvisin aikaisemmin unilääkkeeksi annettujen lääkkeiden avulla. Myöhemmin ei enää ole tullut vastaavissa tilanteissa samanlaista reaktiota, koska hormonilääkitys on nyt kohdallaan. Eniten syytän tuota tilannetta väärän lääkityksen alkuunpanemaksi. Väärä lääkitys taas johtui siitä ettei hormonilääkäri kuunnellut potilaan oireita, vaan käytti omaa rutiinihoitoaan joka ei sopinutkaan minulle.
Mä olin vuositolkulla ennen prosessia masennuslääkityksellä ja terapiassa. Masennuslääke sai sivuvaikutuksena mun rintani kasvamaan. Se poisti masennusta tehokkaasti ja pisti mut itse asiassa prosessiin. Päättelin, että jos rintojen kasvu näin mua riemastuttaa, niin oon kyllä tämmöinen tapaus. Niinkuin sitten olinkin. Luin sen lääkkeen selosteesta että "lääke voi aiheuttaa mm. rintojen kasvua". Kiva lääke se oli...
Mun pitää siis varoa tommosia lääkkeitä.
Transsukupuolisuuden diagnosointihan joudutaan tekemään erotusdiagnoosina. Eli käydään läpi kaikki muut mahdolliset selitysmallit ja subjektiiviseen tuntemustilaan voidaan päätyä vasta, jos mikään muu selitys ei toimi.
Suomessa tämä prosessi on tehty tarkoituksella vaikeaksi. Niinpä myös katujia on ollut äärimmäisen vähän.
Tuo masennuslääkejuttu kuuluu mukaan diagnosointiin tuossa tilanteessa. Syy on siinä, että maailmassa on paljon vanhoja rumia miehiä, jotka haluaisivat olla nuoria kauniita naisia. Mutta kun se nyt vain ei käy. Syvä masennus voi aiheuttaa transsukupuolisuuden kaltaisia oireita, mutta kyse ei kuitenkaan ole transsukupuolisuudesta. Tuolla lääkityksellä suljetaan erotusdiagnoosissa tämä mahdollisuus pois. Koska masennuslääkityksestä ei sinun tilanteessasi ollut apua, tämä diagnoosimahdollisuus (syvä masennus) on nyt erotusdiagnoosimielessä suljettu pois.
>Syy on siinä, että maailmassa on paljon vanhoja rumia miehiä, jotka haluaisivat olla nuoria kauniita naisia.
Mistä tiedät että sellaisia on paljon ja että on syynä tutkimuskäytäntöön?
>Mutta kun se nyt vain ei käy
Miksei käy? Ikä, ruumiinrakenne syynä? Entä jos haluavat olla rumia vanhoja naisia, tai edes mukiinmenevän näköisiä? Kelpaako sulle?
"Miksei käy? Ikä, ruumiinrakenne syynä? Entä jos haluavat olla rumia vanhoja naisia, tai edes mukiinmenevän näköisiä?"
Tuon kommentin allekirjoitan täysin. Ei kaikilla ole ollut mahdollisuutta hoitoihin nuoruudessa, pakko sitä on elää rumaan vanhuuteen. Halutaanko hoidot kieltää vanhemmilta transsukupuolisilta. Kyllä ainakin minä haluan elää loppuelämäni oikeassa sukupuolessani onnellisena. Tuntuu että nykyisin ihannoidaan vain nuoruutta ja viiskymppiset saisi kaikki heivata hautaan. En ole pahemmin levitellyt entisen elämäni kuvia, mutta paras kommentti oli eräältä henkilöltä ennen-jälkeen kuvistani: Miten noin rumasta miehestä on voinut tulla noin kaunis nainen. Olen ollut ihan tyytyväinen tähänkin, eikä minulla ole tarkoitus ollakaan missimallia.
Pelkkä halu ei riitä. Pitää myös oikeasti olla TS, jotta tämän jutun läpikäymisestä on mitään hyötyä. Jos et ole TS ennenkuin kirurgin veitsi on tehnyt tehtävänsä, olet kyllä taatusti sellainen sen jälkeen.
Ja nuo sanat ovat sanasta sanaan totta. Liian moni, varsinkin takavuosikymmeninä, on mennyt tähän juttuun vain siksi, että on _halunnut_ olla tyttö. Viikko leikkauksen jälkeen on sitten tehty itsari kun kivat mutta hiukan eksentriset fantasiat ovat kolahtaneet todellisuuteen ja särkyneet. Tämän riesan takia on tehty liian monta itsaria siksi että on _haluttu_ ja jälkeenpäin on _kaduttu_.
Tänne kirjoittelijoilla ilmeisesti ei ole oikein hajua, kuinka vakavasta asiasta nyt on kyse. Transsukupuolisuus on aivan oikeasti sairaus. Se on psykofyysinen anomalia, joka hoitamattomana johtaa joko psykoosiin tai itsemurhaan. Transsukupuolisuuden hoito on ylipäänsä sallittua ja eettisesti hyväksyttävää siksi, että sen kautta kuntoutetaan muutoin akkulataamokamaa oleva potilas jälleen työkuntoiseksi ja yhteiskuntakelpoiseksi. Jos kyse olisi "vain" elämäntavasta, itsekin vastustaisin jyrkästi tätä juttua juuri sen epäeettisyyden vuoksi: silvotaan tervettä kudosta.
Mistäkö tiedän, että maailmassa on paljon vanhoja rumia miehiä, jotka haluaisivat olla nuoria kauniita naisia? Kokemuksesta. Ikää on karttunut jo sen verran, etten enää ole sen enempää nuori enkä viatonkaan, ja kaikki nämä vuodet olen pitänyt silmäni auki. Varsinkin Yenkkilässä heitä on niin paljon, että transsukupuolisuus on saanut siellä todella pahan maineen. Ja tämä on myös yksi syy siihen, miksi en esiinny julkisesti eikä minulla ole webisivua: en tykkää siitä, että kaikenlaiset friikit ottavat yhteyttä ja utelevat, että missä pystyvät toteuttamaan itsensäsilpomsfantasiansa. Eräälle toiselle suomalaiselle kun on käynyt niin oman webisivunsa kanssa.
Ja miksi se ei nyt vain käy? Juuri sen takia, että tämä riesa on sairaus eikä pelkkä kiva mutta hiukan eksentrinen elämäntapa. Jotta sairautta ylipäänsä voitaisiin hoitaa, siihen vaaditaan ensin sairauden diagnosointi. Pelkkä halu ei riitä. Muussa tapauksessa hoito voi aiheuttaa sairauttakin pahemman katastrofin.
Ja pohtii minuuttaan. Nyt kun hormoniterapiaa on takana jo 8 kuukautta, minulle on tullut hieman perspektiiviä tuohon elämääni testoilla. Minulla ei nimittäin tullut mitään oireita niiden alasajosta, päinvastoin maailma selkeni.
Huomasin millaisia aitoja olinkaan rakentanut päähäni minuuteni tueksi. Olin yrittänyt mallintaa miestä ja loin itselleni pakkopaidan, jossa ylläpidin stereotyypitettyä miestä, ehkä machoa ja neuroottisesti pidin naisellisia ominaisuuksia erossa siitä.
Tässä vaivassani en ole voinut tuntea olevani koskaan mies ilman sukupuoliroolitettuja kainalosauvoja. Jotenkin vain ei ole voinut näyttää julkisuudessa tätä naista sisälläni. Olen elänyt elämäni turvallisella puolikkaalla, sen minkä olen selittänyt itselleni miehen rooliksi. Loppupeleissä tuo kuitenkin paljastui minulle valheeksi. Ei se ollut miehen identiteetti. Se oli naisvihan ja osattomuuden linnake, jossa eli kehittymään pääsemätön nainen.
Olisikohan persoonani hajonnut pidemmän päälle? Ainakin minulla oli paha olla.
Mitä itsensäsilpomisfantasioihin tulee, sekin on mietittävä onko niin pervo että haluaa elimensä pois. Sitähän nämä eunukkifantasioijat haluavat. Päästä elimistään.
Minä en ole koskaan halunnut päästä pois elimistäni, mutta olen tyydyttänyt sisäisen maailmani fantasioita katselemalla tuntitolkulla post-op transseksuaalien tuloksia ja haaveilemalla itsestäni läpimenevänä muijana. Olen koko ajan tuntenut että on kivaa olla seksuaalinen olento. Nautin suuresti siitä että jo nykyisin haaravälini on kevyempi, kiitos lääkkeille. Haaveilen vieläkin napakammasta paketista, mutta sellaisesta joka antaa minulle mahdollisuuden olla seksuaalinen olento.
Mielestäni tuo ei ole itsensäsilpomisfantasiaa vaan transsukupuolisen oikean kehon tarvetta.
Olen kulkenut pitkän tien yliminäni ja tiedostamattoman minän (id) välisestä sodasta tähän päivään.
Mutta edelleen kuljen sydän kompassina kädessäni etten tekisi vääriä päätöksiä. Siksi olisin halunnut olla sinuunkin yhteydessä Sari, ihan nokikkain. Ymmärrän mikäli haluat karttaa julkisuutta. Minä en sitä kuitenkaan sinulle tuo. Jos haluat yhteystietoni, meilaa jostain anonyymiossusta ja saat yhteystietoni paluuviestissä. Sähköpostini on (anonyymi) [email protected]
ihmiset paapotaan pilalle.luullaan ettei ihmisillä ole omaa tahtoa tai käännytystä on ainakin kokeiltava.itse olen bi-nainen mutta luulisin ymmärtäväni miltä tuntuu kun ymmärtää itse mitä haluaa mutta muut eivät siitä välitä vaan tuputtavat omia luulojaan.kyllähän siinä masennus iskee jos käännyttäjät päättävät puolestasi mitä haluat ja mitä mielessäsi liikkuu..koitahan pystyä pitämään omat tunteesi, vaikkakin niihin yritetäänkin vaikuttaa jopa lääkkeillä.piristystä sulle