Asun Roihuvuoressa ja taloyhtiössäni on kaapeli. Koska se ei mielestäni tuo mitään lisäarvoa digiboxissa korkeamman hinnan vastineeksi, niin ostin halvan dvb-t boxin ja sisäantennin. Kuitenkin näkyvyys on todella kehno, vaikka olen kokeillut kahdella eri valmistajan signaalia vahvistavalla antennilla. Talo on mäen päällä ja näkymä on länteen päin, eikä edessä ole korkeita taloja. Kuinka on mahdollista, ettei dvb-t näy sisäantennilla Helsingissä, vaikka jotkut katsovat samalla varustuksella tv:tä jossain korvessa kesämökillä?
Heikko näkyvyys
Itä-Helsingissä
8871
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mökillä näkymisen ratkaisu on kunnollinen ulos sijoitettu harava-antenni, ei mikään ns. vahvistava DVD-kotelon kokoinen läpykkä.
Kyseessä luultavasti ns. " kuollut kohta" , jonne signaali ei osu tai tulee vääristyneenä .Ainoa keino on laita kunnon harava-antennia .
toimii sisälläkin paremmin kuin leluantennit. Vuosaaressa näkyy ihan hyvin, vaikka vähän metsää onkin välissä.
En ole kuullutkaan. Siis harava sisätiloihin. Kuulostaa kalliilta. Missä niitä myydään?
olisi kannattanut ottaa sittenkin se kaapeli-malli. No kärvistele sitten näkyvyysongelmien kanssa ;)
Kannattais yhtiökokouksessa kysyä, miksi taloyhtiössä asuu ääliöitä, juotka haluavat maksaa kaapeliyhtiölle tyhjästä. Minä en kaipaa kanaali plussan maksullista potkupalloa enkä pehmopornoa. Jos kaipaisin, niin sitä skeidaa saa nykyään myös dvb-t:n kautta. Lisäksi kaverilla, joka asuu parin korttelin päässä, on antennitalossa kuvanlaatu aivan riittävä. Digiboxin ostin ainoastaan Teeman takia ja PTV voi työntää surkean ohjelmatarjontansa minun puolestani minne lystää, kunhan ei minun huoneistooni.
Taloni katolla on yhä vanha antenni. Onko teknisesti mahdollista talon antenniverkossa siirtää kaapeli ja terrestiaalisignaalia samanaikaisesti. Se olisi minulle riittävä ratkaisu, enkä koskaan tarvitsisi haaskata rahaansa kaapeliboxiin.
Mikäli dvb-t:n signaalin teho on yleisesti heikko muutenkin kuin sisäantennia käytettäessä, niin joku on selkeästi tehnyt työnsä huonosti. Oikea ratkaisu on laittaa heidät tekemään työnsä kunnolla eikä ostaa sitä kaupalliselta palveluntarjoajalta. Olen varma, ettei kukaan kykene esittämään ainuttakaan rationaalista syytä PTV:n palvelujen ostamiseen. Minäkin maksan joka kuukausi PTV:lle voidakseni katsoa kanavia, joita jokainen suomalainen saa katsoa lupamaksun maksamalla. Puolustuksekseni voin vain sanoa, etten tee sitä vapaaehtoisesti.
Kannattas se kaapeli purkki ostaa, jos semmosessa talossa asuu. Maanpäälinen DIGI verkko on melkoisen häiriöaltis ja pätkii helposti!!
Muutenkin tää digi kiima on järjetön. Myytävät boxit eivät toimi kunnolla ja jos muuta vakaa ei löydä rakkaasta laitteesta, niin YLEn txt saattaa pikkasen pätkiä, jos edes toimii.
DiGi hömppä tuli liian aikasin myyntiin ja olis ainakin pitänyt oottaa sitä HDTV formaattia. Nää nyky purkit on sillon pakko vaihtaa kummiskin.
Toisaaltaan suomessa telkkarista tulee melkeen pelkkää kakkaa kaikilta kanavilta. Virityskuva on parasta, mutta ei näy aina.
Vaikka YLE perii lupamaksuja, joiden tarkoituksena on muiden asioiden ohessa kustantaa maanpäällinen lähetysinfra koko Suomeen, he jättävät Helsinkiin katveita, kun ihmiset kerran voivat käyttää kaapelia, jos haluavat jotakin nähdäkin. Näin pääkaupunkiseudulla maksetaan samasta palvelusta kahdesti. Ensin YLE:lle, joka ei sitä toimita, ja vielä erikseen kaapeliyhtiölle, joka toimittaa sen heidän puolestaan.