kavallus?

Työntekijä teki työtä eräälle miehelle. Työ jäi keskeneräiseksi koska tämä työnvastaanottaja ei suostunut maksamaan tehdystä työstä ja osista. noin. 1000 euroa palkkaa. Työtekijä pidätti itsellään pari osaa ja sanoi sitten palauttaa ne ja tekee loppuun sekä uutta kunnes saa palkan jo tehdystä työtä.

Kyseinen herra oli käynyt tekemässä poliilaitokselle rikosilmoituksen "kavalluksesta".
Asia etenee nyt kai tavalla että työntekijä tekee rikosilmoituksen herjaavista tekstiviesteistä sekä vie saatavansa perintätoimistoon perittäväksi herralta. Enpä ole kuullut käytettävän nimikettä kavallus tällaisessa tapauksessa.

Kyseinen herra soitti tässä taannoin eräänä sunnuntaipäivänä ja vaati työtekijää töihin. Hän ei ole herralle työsuhteessa. Hyväluonteinen kun on lähti. Ajoi Lahti-Hki ja takaisin.
8450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Rikosilmoituksia saa käydä tekemässä. Kavallus on kyseessä, jos kavalletu omaisuus on työntekijän hallussa, mutta sen omistusoikeus on erään miehen. Jos työntekijä on tehnyt työtä miehelle, niin silloin mies on velvollienen maksamaan tehdystä työstä palkkaa ja maksmaan sosaaliturvamaksut ja suorittamaan ennakonpidätyksen. Olleellista on, miten työstä on sovittu. Jotenkin näyttäisi siltä, että työntekijän työnantaja jotenkin liittyy juttuu, mutta kirjoituksesta ei käy selville miten.

Äänestä
  • Työstä on sovittu ja työ on tehty. Maksua vaan ei saa tehdystä työstä. Osat ovat olleet panttina.
    Työnantaja ei ole velvollinen maksamaan mitään sos.ym. maksuja koska kyseessä on yksityisyrittäjä.
    Laskut perintään ja sillä siisti!

    Äänestä

  • mammilixlax kirjoitti:

    Työstä on sovittu ja työ on tehty. Maksua vaan ei saa tehdystä työstä. Osat ovat olleet panttina.
    Työnantaja ei ole velvollinen maksamaan mitään sos.ym. maksuja koska kyseessä on yksityisyrittäjä.
    Laskut perintään ja sillä siisti!

    Työstä on ilmeisesti sovittu suullisesti ja nyt on tullut riitaa sovitun palkan suuruudesta tai kuitista. Tätä taustaa vasten osien panttaus on laitonta ja ne olisi nyt syytä välttömästi palauttaa. Yrittäjä saa rahansa velkomalla normaalisti vaikka oikeusteitse.

    Äänestä

  • Jurristi kirjoitti:

    Jos kyseessä olisi yrittäjä, niin kyllähän yrittäjällä vielä on KK:n mukaan oikeus pitää esine työstä johtuvan saatavan vakuutena.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Jos kyseessä olisi yrittäjä, niin kyllähän yrittäjällä vielä on KK:n mukaan oikeus pitää esine työstä johtuvan saatavan vakuutena.

    Kun otsikossa puhuttiin kavalluksesta ja poliisillakin on käyty, niin jotenkin vain oletin, että "osat" (esim kylpyhuonelaatat) ovat ostajan hankkimia ja ostajan omaisuutta ja remonttireiska on vain tullut niitä asentamaan.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Jos kyseessä olisi yrittäjä, niin kyllähän yrittäjällä vielä on KK:n mukaan oikeus pitää esine työstä johtuvan saatavan vakuutena.

    on yrittäjä. suullisesti ei ole sovittu mitään vaan kaikki on paperilla. suulliset sopimukset eivät päde eikä niiden perusteella kannata tehdä mitään.

    Äänestä

  • alkuperäinen11 kirjoitti:

    on yrittäjä. suullisesti ei ole sovittu mitään vaan kaikki on paperilla. suulliset sopimukset eivät päde eikä niiden perusteella kannata tehdä mitään.

    Mutta kenen laatat?

    Äänestä

  • Jurristi kirjoitti:

    Mutta kenen laatat?

    Tämähän näissä jutuissa on aina, että kysymyksiin on vaikeaa vastata, kun kaikki asiaan vaikuttavat seikat eivät ole tiedossa, tai niitä ei osata heti kertoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mimmili kirjoitti:

Työntekijä teki työtä eräälle miehelle. Työ jäi keskeneräiseksi koska tämä työnvastaanottaja ei suostunut maksamaan tehdystä työstä ja osista. noin. 1000 euroa palkkaa. Työtekijä pidätti itsellään pari osaa ja sanoi sitten palauttaa ne ja tekee loppuun sekä uutta kunnes saa palkan jo tehdystä työtä.

Kyseinen herra oli käynyt tekemässä poliilaitokselle rikosilmoituksen "kavalluksesta".
Asia etenee nyt kai tavalla että työntekijä tekee rikosilmoituksen herjaavista tekstiviesteistä sekä vie saatavansa perintätoimistoon perittäväksi herralta. Enpä ole kuullut käytettävän nimikettä kavallus tällaisessa tapauksessa.

Kyseinen herra soitti tässä taannoin eräänä sunnuntaipäivänä ja vaati työtekijää töihin. Hän ei ole herralle työsuhteessa. Hyväluonteinen kun on lähti. Ajoi Lahti-Hki ja takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu