Olen asunut uuden mieheni kanssa 2 vuotta, minulla on edellisestä liitosta 8-vuotias tyttö ja 15-vuotias poika. Minua on alkanut mietityttää nykyisen mieheni kasvatusperiaatteet. Hän on minusta hirveän tiukka ja aina mielellään "rankaisemassa" pienestäkin asiasta. Osittain olen samaa mieltä siitä, että jos käyttäytymiseen haluaa saada parannusta, on lapsi "havahdutettava" huomaamaan asia jollain tavalla. Mutta joka ikiseen pieneen juttuun en viitsisi puuttua. Esim. jos kengät ovat jääneet keskelle lattiaa, ne viskataan komeron nurkkaan piiloon. Jos poika ei muista sulkea ikkunoitaan ulos lähtiessään mieheni käy irrottamassa kahvat. Jos tämä ei tuo astioitaan tiskikoneeseen, niin otetaan huoneesta sähköt/netti pois ?!? Olisi kiva kuulla, mitä ei toisen lapsissa salli ja mitä pitäisi sietää ja laittaa esim. murrosiän piikkiin. Mihin puututte ja mihin ette? Minä olen tietysti yrittänyt parhaani mukaan kasvattaa lapsiani, mutta oman luontonsa vastaisesti ei vaan osaa ja halua toimia, vaikka toinen siitä aina muistuttaakin. En tietenkään salli esim. varastelua, kiroilua, toisen haukumista jne oikeasti huonoa käytöstä. Tämä alkaa tosiaan ärsyttää minua.
Miten tiukka saa olla?
Se lempeämpi kasvattaja
8963
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Heip.kohtalontoveri siis siellä.Mulla lapset 5 ja 6 vuotta. Miesystävä tosi tiukka,vaikka monissa asioissa kyllä vinha perä onkin.Poikani tosi vallattomia,eikä aina- siis ei melkein koskaan usko ensimmäisestä pyynnöstä/käskystä.Joskus tuntuu kun mieheni räjähtää,että kiukkuun on latautunut niin paljon vihaa.Jotenkin tuollainen räksytys olisi biologiselta isältä helpompi hyväksyä , voi kuulostaa tyhmältäkin,mutta voisi ainakin ajatella,että oma isä monesti kuitenkin rakastaa lastaan,vaikka ei olisikaan pitkäpinnaisin tyyppi.Olen ajatellut,että jos eroan,en ainakaan muuta kenenkään kanssa yhteen.Mieheni on suutuspäissään tosi paha suustaan ja minusta hän jopa alentuu käytöksessään lapsen tasolle.Aikuisen pitäisi kuitenkin tajuta olevansa se aikuinen,ja saada tilanne hallintaansa ilman tuollaista ala-arvoista öykkäröintiä.Välillä ajattelen tosiaan,että pitäisi varmaan käväistä terapiassa itsekin ja löytää itsestäni joku trauma tai syy miksi aina ajaudun tuollaisten tunnevammaisten miesten seuraan.
Moi! Erilleen muuttamista olen ajatellut itsekin aina välillä. Minulta on mennyt kunnioitus miestäni kohtaan. Jos hän ei kunnioita tai arvosta lapsiani millään tavalla, en tiedä miksi minäkään enää kunnioittaisin häntä. Kumppanit voivat vaihtua, mutta lapset ovat omia. En halua uhrata lasten hyvinvointia mieheni vuoksi. Meilläkin on kyllä sama asia, että asioista saa sanoa monta kertaa ennen kuin sanoma menee perille. Minä en vain hermostu niin nopeasti. Tuntuu että pojalle saa olla huomauttamassa tietyistä asioista päivittäin, mutta muutosta ei vaan tapahdu. Minä vaan yritän aina puhumalla saada asiat muuttumaan. Hyvä esimerkki on, kun olimme lähdössä viikonlopuksi pois kotoa. pojan huoneessa oli tietokone päällä ja mies räppäsi huoneen sähköt poikki ja kävi laittamassa ikkunat kiinni. Pojalla oli mp3-soittimen lataus kesken, oli kuulemma menossa vielä huoneeseensa. Olisi minusta ollut fiksua ainakin ensin huomauttaa tai pyytää, että mene laittamaan kone kiinni. Tuollainen käytös on ihmistä nöyryyttävää, oli tuo toinen sitten lapsi tai aikuinen. Tuntuu että miehestäni puuttuu kaikenlainen ymmärrys ja myötätunto lapsiani kohtaan. Nuorempaa hän on jopa kerran lyönyt vyöllä, kun olin itse työmatkalla päivän. Tuolloin sanoin, että jos tämä toistuu niin ero tulee välittömästi. Ei ole toistunut - vielä.
mitä meidänkin perheessä on, tosin lievempänä. Pelkään tosin, että se pahenee, jolloin on varmasti ero edessä vaikka rakastankin miestäni ja hän minua. Ammattiapuun olen kyllä ensin ajatellut turvautua jos tilanne pahenee.
Olen asunut avoni kanssa jo kohta 5 v. Hän muutti minun ja tuolloin n13v poikani luo. Hänellä 2 poikaa, nyt 15 ja 17 v.
Minun poikani on hiljainen ja viihtyy omissa oloissaan, ja hänen poikansa ovat koko ajan äänessä; vieläkin.
Hän haki koko ajan "virheitä" poikani kasvatuksesta. Milloin poikani olisi tarvinnut tehdä se ja se.
Kun hänen poikansa olivat vklkäynnillään, tein saman, että hänen poikansa olisi pitänyt tehdä samat; niin nyt tämä ei käynytkään, koska "pojat ovat vielä niin pieniä".
Voi herttileili, ikäeroa on pojallani ja hänen vanhimmalla tasan 1v, ja nuorempaankin vain 3v.
Näin on ollut koko ajan eikä poikani voi sietää miestä, eikä tämän poikia. Itsekin olen miehelle sanonut, ettei meidän stoorista tule mitään; ja että hän muuttaisi.Ei vieläkään ole muuttanut.
Hyvä, että olet huomannut, että miehesi toimia tulee kritisoida. Olen sitä mieltä, että hänellä on nyt itsellään paha olla ja purkaa sitä valitettavasti lapsiisi.
Uusperheellisenä ei ole helppoa astua isän tai äidin kakkoskenkiin kasvattajana. Itse aikoinaan mietin miten suhtautua uuslapseni "pahantekoihin", mutta kerroin sitten hänelle, että en voi ohittaa niitä olankohautuksella, jos omiakin lapsiani kasvatan ja komennan. Ei pidä kuitenkaan lähteä fyysiseen tai henkiseen julmuuteen!
Lapsi oppii parhaiten, sekä tavoille, että parempaan itsetuntoon kannustuksen ja kehun kautta, kuin jatkuvan jäkätyksen ja sanktioiden.
Tuntuu todella kohtuuttomalta, että astioiden jättämisestä viedään osa perusturvallisuutta, eli sähköt (mm. = valot?) huoneestaan? Tai kengät piilotetaan kokonaan, jos ne ovat väärässä paikassa.
Oma lapseni kertoi aikoinaan vastaavanlaisesta kaverinsa isäpuolesta, ja se ei kuulostanut kauniilta kuulla lapsen suusta. Lapset olivat ajatelleet ko.kasvatuksen täysin ilkeilynä.
Aikuisena voisin ajatella, että miehelläsi on mustasukkaisuutta tai pahaa oloa, koskien omaa sopeutumistaan ja hänen selkeä kohteensa ovat hänelle "lisäpalkintona" tulleet lapset. Kasvatus, tiukka sellainen, antaa hänelle mukamas- oikeuden julmalta kuulostavaan kuriin.
Keskustele miehesi kanssa, kysy miltä hänestä tuntuu.
Keskustele lastesi kanssa ja kysy miltä heistä tuntuu.
Keskustelkaa yhdessä, ja sopikaa säännöt kotiinne. Lapsien kanssa voi puhua myös sanktioista ja hyvistä tavoista.
Ja jos ei onnistu, kokeile mieheesi hänen omaa lääkettään. Jos hän unohtaa tai laiminlyö jotain, anna sama kohtelu kuin hän lapsillesi. Luulen, että huomaa missä mennään.
Julmuus kasvattaa vastarintaa. Ja katkeruutta. Sekä kylvää luottamattomuutta. Lapsiesi suhde mieheesi ei kehity nyt oikeaan suuntaan. Eikä myöskään päinvastoin.
Emme ole puhuneet asioista koskaan kaikki yhdessä. Olen ehkä toivonut sen vain loppuvan itsestään. Puhumatta tilanne ei muutu, ei ainakaan parempaan suuntaan.
Se ei muutu siitä mihinkään. Karkaa äkkiä kauas pois. Rakkaus laantuu, kun lapsia kohdellaan väärin. (kokemusta on)
Miehesi käyttäytyminen ei tule koskaan muuttumaan. Hetkellisesti voi, mutta ei pysyvästi.
Tulee mieleen melkeinpä simputtaminen, ei mikään kasvattaminen! Jotain mätää on jutussa... Onkohan miestä itseään kohdeltu lapsena/nuorena kaltoin?? Millainen suhde hänellä on mahtanut olla omaan isäänsä?
Kannattaa jutella asiasta yhdessä ja erikseen! Ei ole kovin mukava ilmapiiri lasten tai teidän kenenkään kannalta. Tsemppiä!