Tunteet

Mitä se on, kun menee ja ihastuu puolituttuun naiseen, ja olen vieläpä varattu? Ihastuksen tunteet olivat ainakin jossain määrin molemminpuoliset, mutten niiden vuoksi lähtenyt nykyistä suhdettani (mieheen) rikkomaan... ja joskus mietin, olisiko pitänyt. Viime kuukaudet ovat menneet "unohtamiseen", mutta hyvinpä tämä nainen kuitenkin valtaa mieleni yhä vieläkin.

Mistä sen tietää, ovatko tunteet pelkkää itsensä huijaamista ja romantiikan nälkää? Enhän välttämättä olisi tämän onnellisempi ihanaisen kanssa, puhumattakaan että hän olisi onnellinen minun kanssani (mieheni ei ole suhteessamme onnellinen, mutta haluaa kuitenkin jatkaa yhdessä).

Tavallaan olen romantikko, mutta hyvin vaikeaa on sekä arvostaa omia ja toisten tunteita, että vielä seurata järjen ääntä. Millaisia tunteita ihmisen pitäisi kuunnella ja uskoa, ja mitkä taas unohtaa merkityksettöminä?
81119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

jos siirät tunteitasi eteenpän niin et niiltä pakoon pääse vaikka juoksisitkin niitä karkuun kokemus kertoo luulin olevani bi mutta toisin kävi musta tuli lesbo vuosia sitten katseltiin toisiamme suoraan silmiin se oli jotakin ainut laatuista
vaihdoin suuntaa kun sain tietää että se oli varattu ja että se seurustelee katsoin parhaaksi että en mene enään kyseiseen paariin sit löysin sen kuvat netistä ja päätin laitaa koko sätin sekasin niin nyt olen voittanut sen mitä olen pitkään haudonnut sisälläni neuvo älä jää odottamaan sitä jos oot rakastumassa niin älä jää seisomaan ja ihmettelemään vaan tee hyvä ihminen asian eteen jotakin jos sun sydän kaipaa sitä naista niin jätä se mies heti jos tellä ei kemia pelaa ja naisen kanssa olis jotakin ainut laatuista

zempii sulle ;D

Äänestä

Tiedätkö onko ihastuksesi kohde vapaa? Mikäli on, niin TOIMI. Mikäli on varattu, älä toimi.
Kuten totesit tunteet ovat molemminpuoleisia; silloin ei asian suhteen ole mitään estettä. Mistä muuten tiedät, että hänellä on samankaltaisia tunteita sinuun kuin sinulla häneen?
Miksi eläisit epätyydyttävässä suhteessa, kun sinulla on mahdollisuus parempaan. Aina on uusia suhteita syntynyt ja vanhoja päättynyt, oletko huomannut. Aivan sama onko kyseessä heterosuhde vai lesbo/homosuhde. Tärkeintä on kun kaksi ihmistä pitää toisistaan.

Äänestä

Kyselit mitä se on, kun ihastuu puolituttuun naiseen ? Sitä tosiaankin,kuten totesit sanotaan ihastumiseksi joka voi muuttua rakkaudeksi, mikäli nyt ensin uskallat ottaa askeleen lähemmäksi tätä ihanaista. Sillä ei ole mitään merkitystä että olet varattu. Oletko kuullut sanonnan: "Rakkaus on ikuista - kohde vain vaihtuu".

Äänestä
  • "Rakkaus on ikuista - kohde vain vaihtuu"
    ja uskaltaako otaa haasteen vastaan vai jääkö
    elämäänsä tänne ruikkuttamaan ? niinpä niin
    siinä pähkinä purtavaksi ;)

    Äänestä

  • siis aina, kun suhde hieman väljähtyy ja ihastuksen verso orastaa, kerätä kamat ja lähteä tavoittelemaan sitä toista?

    No en minä onneksi jatkuvasti hullaannu uusiin ihmisiin (ainakaan muuten kuin puhtaan seksuaalisesti, mutta sitä en huomioi ollenkaan), joten ei tämä minulle toistuva ongelma ole, mutta kiva olisi jos keksisi "kriteerit" joiden perusteella voisi päätellä, mitkä tunteet ovat niin vankkoja että niiden varaan voi jo jotain rakentaa.

    Sanottakoon vielä, että kannatan kestäviä suhteita ja sitoutumista, enkä ole vielä koskaan jättänyt ketään, niin pateettista kuin se kai onkin.

    Äänestä

  • Tunteet hulluutta? kirjoitti:

    siis aina, kun suhde hieman väljähtyy ja ihastuksen verso orastaa, kerätä kamat ja lähteä tavoittelemaan sitä toista?

    No en minä onneksi jatkuvasti hullaannu uusiin ihmisiin (ainakaan muuten kuin puhtaan seksuaalisesti, mutta sitä en huomioi ollenkaan), joten ei tämä minulle toistuva ongelma ole, mutta kiva olisi jos keksisi "kriteerit" joiden perusteella voisi päätellä, mitkä tunteet ovat niin vankkoja että niiden varaan voi jo jotain rakentaa.

    Sanottakoon vielä, että kannatan kestäviä suhteita ja sitoutumista, enkä ole vielä koskaan jättänyt ketään, niin pateettista kuin se kai onkin.

    oppinut ihmisen tajumista tai tajuttomuutta ??

    pari suhteessa jokainen päivä on merkittävä rakkaalle jos antaa toiselta tunteen hiipua ilman että tekee asialle mitään niin tunne voi suhteessakin jäätyä kiini ...
    vaikka on sen ihmisen kanssa päivittäin tekemisissä
    jos et oo kiinostunut rakaasi ajatuksiusta mitä se sielussa susta ajattelee ja onko se juuri se ihminen jonka kanssa menee elämän onni
    ei voi koskaan tietää asiasta mitään jos ei tee asian eteen mitään ..
    mä en jaksaisi ainakaan katsoa yksitoikkoista ihmistä ...
    no jokainen taktikoi omalla tyylilään ;D

    mulle tärkeää on se että jos seurustelen jonkun kanssa se että meillä on todella ihanaa olla yhdessä ja se että kumpikin haluu panostaa suhteeseen sen että toisella on hyvä olla
    monet suhteet kaatuu siinä vaiheessa kun toinen ajattelee että toinen tossa on jo itsestään selvyys . siinä vaiheessa mun mielenkiinto lopahtaa ...

    Äänestä

hulluutta. Ihminen joka ei tunne mitään on kuollut. Paljon ne antaa, paljon ne ottaa, mutta mitä meillä olis ilman niitä. Ei olis kurjuutta ja näitä valitusvirsiä täällä jos muuallakaan, muttei myöskään niitä pakahduttavia onnenhetkiä, kun katsot rakastamaasi ihmistä ja sydän halkeaa...;)

Äänestä
  • on se niin merkillistä ;D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hulluutta? kirjoitti:

Mitä se on, kun menee ja ihastuu puolituttuun naiseen, ja olen vieläpä varattu? Ihastuksen tunteet olivat ainakin jossain määrin molemminpuoliset, mutten niiden vuoksi lähtenyt nykyistä suhdettani (mieheen) rikkomaan... ja joskus mietin, olisiko pitänyt. Viime kuukaudet ovat menneet "unohtamiseen", mutta hyvinpä tämä nainen kuitenkin valtaa mieleni yhä vieläkin.

Mistä sen tietää, ovatko tunteet pelkkää itsensä huijaamista ja romantiikan nälkää? Enhän välttämättä olisi tämän onnellisempi ihanaisen kanssa, puhumattakaan että hän olisi onnellinen minun kanssani (mieheni ei ole suhteessamme onnellinen, mutta haluaa kuitenkin jatkaa yhdessä).

Tavallaan olen romantikko, mutta hyvin vaikeaa on sekä arvostaa omia ja toisten tunteita, että vielä seurata järjen ääntä. Millaisia tunteita ihmisen pitäisi kuunnella ja uskoa, ja mitkä taas unohtaa merkityksettöminä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu