Napsaisin salkkuni kiinni ja kiroilin. Helvetti. Miksi vangitun jutut tulivat aina silloin, kun ne huonoiten sopivat. Olin juuri ollut lähdössä viikonlopun viettoon perheen pariin, kun poliisista soitettiin. Heillä oli kiinni murhaepäilty, joka asianajoluettelosta oli sattumalta tökännyt minun nimeäni. Teki melkein mieli murhata epäilty, jotta pääsisin eroon jutusta..
Ajelin kohtuutonta ylinopeutta Pasilaan ja kiirehdin parkkipaikalta juoksujalkaa poliisitalolle. Ehkä juttu olisi selvä ja tekijä jo myöntänyt kaiken. Voisin parhaassa tapauksessa ehtiä vielä ennen iltauutisia kotiin. Ilmoittauduin aulassa ja pian ylikonstaapeli Kaikkonen jo porhalsi hissistä naama punaisena. ”Onneksi olkoon, saitkin päämieheksi aikamoisen villikissan!” Kissan? Epäilty on siis joku huora ja narkkari. Tämä ei saakeli soikoon ollut minun päiväni. Yritin miettiä kaikkia mahdollisia esteellisyysperusteita samalla kun harpoin Kaikkosen perässä kohti vankisellejä. Kaikkonen vetäisi sellin salvan auki ja avasi raskaan oven. ”Käyhän sisään ja paina sitten tuota nappia kun olette valmiit.” Raskas ovi painui kiinni takanani ja kuulin salvan kilahtavan.
Nainen seisoi selin minuun ja näin oikeastaan vain hänen valtoimenaan kaartelevat tummat pitkät hiuksensa. Kun hän kääntyi, hengitykseni melkein seisahtui. Edessäni seisoi uljas tumma nainen, jonka silmät säihkyivät kuin jalokivet. Vartalon kaaret olisivat saaneet kateelliseksi Milon Venuksen. Kontrasti tunkkaiselle ja likaiselle sellille oli täydellinen.
Rykäisin kurkkuani ja esittäydyin. Nainen katsoi minua tarkkaavaisesti tummilla silmillään
sanomatta sanaakaan. Hän nosti sormen huulilleen kehottaen niin minuakin vaikenemaan. Olin hämilläni. Hän toi kasvonsa ihan lähelleni ja luulin hänen olevan kuiskaamassa jotakin. Määrätietoisesti hän kuitenkin tarttui paitaansa helmoista ja riisui sen yhdellä vedolla. Paidan alta paljastuivat kauniisti kohoilevat ja kiinteät nuoren naisen rinnat. Tuijotin niitä pystymättä heti edes liikahtamaan. Aika ikään kuin pysähtyi ja kuulin vain veren kohinan suonissani. Kauniilla liikkeellä nainen vapautui myös housuistaan ja hän oli äkkiä aivan alastomana edessäni.
Käteni alkoi vaistomaisesti hapuilla kohti soittokelloa mutta nainen tarttui siihen ja vei kimmoisalle rinnalleen. Sen pehmeys oli lumoava. En kerta kaikkiaan voinut olla puristelematta hienoisesti ja samalla jotenkin hyväksyin etten minä ollut enää ohjaksissa vaan tuo kuvankaunis nuori nainen. En siis vastustellut hänen täyteläisten huultensa kosketusta omillani. Nainen kallisti päätään sirosti taaksepäin ja käteni hakeutuivat hänen kapealle uumalleen ja pyöreälle pehmeälle pyllylleen. Laskeuduin polvilleni kylmälle betonilattialle ja suutelin hänen nilkkojaan ja sääriään. Kieleni kiemurteli hiljalleen ylöspäin kohti sisäreisien herkkää ihoa löytäen viimein kiiltävän ja makoisan pimpin. Nainen tarttui hiuksiini ohjaten liikkeitäni ja välillä tukisti silmäni kyyneliin. Hengitin keuhkoihini hänen naisen tuoksuaan ja ehdin ajatella, että olisi oikeastaan jumalaista tukehtua näin..
Nainen katkaisi haaveiluni vetäisemällä minut hiuksista ylös ja kääntyi itse kohti huoneen nurkkaa. Hän kumartui eteenpäin pyllistäen ja keikistellen kutsuvasti. Riuhtaisin housuni hätäisesti lattialle. Suonikas astaloni tuntui venyvän melkein käsittämättömiin mittoihin pyrkiessään ulottumaan noiden sulokkaiden pakaroiden välissä siintävään lähteeseen. Kaluni suorastaan liukui kosteiden pimpinhuulten väliin, jotka hyväilivät minua ja tuntuivat kaluni jokaisessa neliösentissä. Aloin kiimoissani takoa pyllyä kuin pajavasara. Välillä minun oli kuitenkin pakko hieman hidastaa ja ihmetellä seksuaalisen nautinnon täydellisyyttä. Tunsin itseni uroskoiraksi, joka talutushihnassa päästetään kiimaisen naaraan kimppuun. Survoin siis naisen kimmoisaa pyllyä eläimellisellä innolla ja pian näin kuinka neitosen pyllyreikä alkoi supistella ja hän ensin vavahteli ja sitten suorastaan räjähti sylissäni. Tunsin samalla ihanan ja ennen kokemattoman sykähtelyn kalussani, joka kuin viivästettynä alkoi syöstä valtavalla paineella lastiaan naiseen. Sperma purkautui joka sykäyksellä aina vähän syvemmälle pimpin sopukoihin, kunnes viimein lysähdin puolikuolleena ja loppuun ajettuna sellin lattialle.
Kun vihdoin havahduin, näin naisen täysissä pukeissa ja täydellisessä meikissä istumassa
jakkaralla toinen jalka toisen päällä. Hän korjasi kultivoituneita silmälasejaan, hymyili minulle ja totesi: ”Olen syytön..”
Niin nainen aloitti kertomuksensa.
”Se oli lauantai ja ensimmäinen lomapäiväni. Pidän nyt opiskeluista välivuotta ja olen ollut töissä Stockan kenkäosastolla myyjättärenä. Se on oikein mukavaa työtä, varsinkin kun kengät on aina olleet jonkinlainen intohimoni. Ja kengistähän sekin päivä lähti liikkeelle. Kello oli varmaan jo melkein ykstoista kun vielä venyttelin sängyssäni ja nautiskelin olostani. Aurinko paistoi lämpimästi verhojen raosta lämmittäen peittoni tulikuumaksi. Jostain sitten tuli mieleeni kokeilla edellisenä päivänä Paco Gilin sandalettien hyväilyominaisuuksia. Niiden koron muoto sai minut jo myymälässä vähän kiihottumaan. Sen verran, että tiesin ostavani ne hinnasta välittämättä. Ja hinta ei ollut todellakaan halpa. Onneksi minulla on sattumoisin aika rikkaat vanhemmat, jotka eivät kyllä jätä prinsessaansa taloudelliseen ahdinkoon.
Niinpä kipaisin hakemaan Kenkäfriikin paperikassin ja otin nuo luomukset esille. Nuuhkin niistä tuoreen nahan tuoksua ja hyväilin niiden pyöreitä sulavia muotoja. Annoin vähitellen kenkien viivähdellä alastomalla vartalollani. Ensin rintojen kaarilla, sitten vatsallani kunnes korko melkein vahingossa lipsahti jalkojeni väliin. Hieroin ensin koron kärjellä klittaani ja jotenkin mua alkoi ihan älyttömästi himottamaan. Niinpä survoin koko koron sisääni ja aloin kieputella pyöreää korkoa pimppini huulilla. Se teki älyttömän hyvää.. Muistan kuinka aloin työntää lantiotani kohti kattoa ja pimppini supisteli rytmikkäästi enkä kyennyt edes hengittämään, kun kaikki pimeni. Heräilin sitten hiljalleen todellisuuteen ja ensimmäiseksi aloin etsiä käsiini niitä ihania kenkiä. Ja.. muistan vieläkin sen synkän hetken.. löysin vasemman jalan sandalettini haarojeni välistä.. korko katkenneena. Koron loppuosa nöpötti limaisena pimppini huulten välissä nousten ja laskien hengitykseni tahdissa. Ja juuri nuo kengät olin ajatellut ottaa tänään mukaani yöhön. Niistä oli heti tullut osa identiteettiäni, jonka nyt tunsin tyystin kadottaneeni.
Mielessäni takoi vain yksi asia, kun ryntäsin rappukäytävästä kadulle. Suutari.. minun oli löydettävä äkkiä ensiluokkainen suutari, joka voisi pelastaa minut katastrofilta. Juoksin ensin tuttuun pikasuutariin Mariankadulle mutta jouduin pettymään kun siellä oli ilmoitus, että ovat heinäkuun suljettuna. Näin kävi useammassa paikassa. Milloin oli kiireellinen sairastapaus, milloin avoinna kesäisin vain arkipäivinä. Epätoivoissani ylitin Hakaniemen sillan ja siirryin haravoimaan Kallion katuja ja kujia. Viimein jossain linjojen poikkikadulla sain silmiini jumalaisen näyn. Suutariliike, jossa oli ovi avoimena ja tuulettimen hurina kuului kadulle asti. Vilkaisin kelloa. Melkein kaksi ja tietty minun tuurillani liike oli auki vain kahteen. Niinpä hikisenä ja pelosta vavisten astuin kiireesti sisään liikkeeseen.
”Päivää” sanoin hieman aralla äänellä. Tiskin toisella puolella seisoi valtava jätti, joka ynähti vastaukseksi. Hänen hikensä haju täytti koko liikkeen ja kasvoista näki, että elämä oli ollut miehelle aika kivinen. Oli arpia kasvoissa ja työvaatteetkin jo parhaat päivänsä nähneet. En antanut näiden pikkuseikkojen kuitenkaan häiritä vaan aloin esittää asiaani. Kerroin, että minun uudet kenkäni olivat päässeet vaurioitumaan ja olin menossa huomenna naimisiin ja sen takia olisi pakko saada kengät tänään korjattua. Pieni hätävalhe ei mielestäni ollut tuossa tilanteessa niin pahasta. Mies otti kengän ja koron käteensä, katsoi niitä hetken ja sitten nuuhkaisi koron palasta. Minä nielaisin.
”Vai on tytöllä tuollainen hätä” mies murahti. ”Ehkäpä minä voin auttaa mutta ylitöiksihän se menisi, ylitöiksi, ylitöiksi..” ”Voin maksaa kyllä ekstraa” luikautin väliin varmistaakseni miehen palvelualttiuden. ”Vai ekstraa, jaahas, katsotaan nyt sitten..” mies tokaisin ja kiitin häntä hymyillen niin kauniisti kuin häntä katsoessani suinkin osasin.
Istahdin sitten baarijakkaran tyyppiselle istuimelle odottelemaan. Silmäilin ympärilleni josko vaikka olisi Cosmopolitan asiakaslehtenä. Mies murahteli itsekseen ja kiersi sitten asiakastilan puolelle sulkien liikkeen oven. ”Ettei tule häiriötä, häiriötä..” hän mutisi mennessään. Oven sulkeuduttua miehen hien haju liikkeessä jotenkin vielä voimistui niin, että minun oli melkein vaikea hengittää. Purin kuitenkin hammasta ja ajattelin, että ennenkin ovat naisemme olleet kovissa paikoissa ja kestäneet urheasti. Muistelin isotätiäni, joka ollessani pikkutyttönä oli kertonut sota-ajoistaan lottana Karjalassa.
Miehen kaikki liikkeet olivat hyvin hitaita niin kuin hänen karhumainen olemuksensa saattoi antaa olettaa. Mies kaivoi laatikostostaan esille jotain kaksoiskomponenttiliimaa, joita hän sekoitteli lisäten välin toista ja välin toista ainesosaa. Liima haisi –jos mahdollista- vielä kamalammalta kuin miehen piintynyt hiki. Vihdoin hän näytti saaneen keitoksensa valmiiksi ja sanoi. ”No niin tyttönen, nyt tarvitsenkin vähän sinun apuasi tässä liimauksessa. Sinun pitäisi pitää liimauksen jälkeen näitä yhdessä 15 minuuttia. Muuten liimaus epäonnistuu ja kengät voi heittää menemään.” Menin mukisematta tiskin toiselle puolelle. Ymmärsinhän minä, ettei sen muotoista korkoa mihinkään puristimeenkaan voinut laittaa ilman, että koko kenkä vaurioituu. Ammattimieheltähän suutari vaikutti ulkomuodostaan huolimatta. Mies siveli tarkasti pensselillä liiman koron molemmille puolille ja painoi osat voimakkaasti yhteen. ”Ota nyt molemmin puolin kiinni, äläkä vaan päästä irti!” Niin tartuin korosta ja kengästä, joka tukeutui kenkämuottiin ja jäin siihen seisomaan rystyset valkoisina puristaen.
Hetken kuluttua havahduin siihen, että mies seisoi takanani tuijotellen oudosti minuun päin. Hän tuli ihan taakseni, työnsi karvaisen päänsä viereeni ja kuiskasi käheästi: ”Ekstraa, ekstraa..” samalla tarttuen suurilla käsillään röyhkeästi rinnoistani. Parahdin ja yritin kiemurrella irti mutta en voinut irrottaa käsiäni. Ymmärsin, että silloin kenkäni olisivat lopullisesti pilalla. Tyydyin siis rukoilemaan miestä jättämään vartaloni rauhaan. Rukoukseni tuntuivat kuitenkin kaikuvan kuuroille korville. Pian miehen karvaiset kädet jo vaeltelivat kesätoppini alla ja turpeat sormet nipistelivät nännieni nupukoita. Mies myös painautui läähättäen selkääni vasten ja silloin aloin todella pelätä. En voinut nimittäin olla tuntematta valtavaa kovettunutta aisaa hänen housujensa etumuksessa, joka tuntui ulottuvan pitkälle reisille asti. Sillä hetkellä pelkäsin, että tuollainen ase naisen sisällä olisi pakostakin tappava.
Tiesin jo tuolloin, että tästä ei kunniallisesti selvitä, joten minun oli valittava joko kengät tai pakoyritys, jonka onnistuminen tuntui aika epävarmalta. Päätin valita kengät. En voi kieltää, etteikö päätökseen olisi aavistuksen vaikuttanut myös perverssi himo, joka jossain alitajunnan syvyyksissä alkoi heräilemään valtavan kalun puskiessa reittiään ulos miehen kauhtuneista työhaalareista. Niinpä olin täysin alistunut siihen, että mies kohta teki häntä ihastuttavan havainnon. Että olin juuri tänään kiireessäni jättänyt pikkarit pallollisen kesähameeni alta. Kourat alkoivat vähän kovakouraisesti puristella pyllyäni enkä edes viitsinyt tuhlata väheneviä voimiani isompaan vastustelemiseen. Pyrin vaan kiemurtelemaan alta pois niin paljon kuin kykenin irrottamatta otettani kengästä. Tapahtumat etenivät kuitenkin väistämättömästi. Pian miehen valtava penis jo pökki selkääni. Mies nappasi vierestä jakkaran ja nosti minut kuin lelun jakkaralle istumaan jättäen kuitenkin pyllyni jakkaran reunalle töllölleen. Varoittamatta enempää mies työnsi kalunsa pienen nyrkin kokoisen pään pimppini huulille, joka maiskauttaen imaisi sen sisäänsä. Pimppini tuntui elävän ihan omaa elämäänsä eikä ollut lainkaan pahoillaan tästä vierailusta. Hitaasti tuo aisa alkoi liukua syvemmälle ja syvemmälle tehden kuin tilaa edellään. Viimein se tömähti pimppini pohjalle. Aisasta jäi vielä monta senttiä ulkopuolellekin. En tiedä oliko kysymys pelko-orkusta mutta ilman mitään minuun kohdistunutta hyväilyä aloin vapisemaan ja siirtymään orgasmista toiseen varmasti minuuttien ajan.
Mies oli ilmeisesti vain tyynesti seuraillut minun kiemurteluani, koska ilokseni minusta tuntui, ettei hän ollut roiskinut lastiaan sisääni. Mies alkoikin vetäytyä ja ajattelin selviäväni hengissä tästä leikistä ja ehkä vielä kenkien kera, kun olin aika niukasti vastustellut kuitenkin. Iloni oli kuitenkin ennenaikainen. Mies kouraisi jonkun puristimen vierestä käteensä ison möykyn likaista rasvaa ja työnsi rasvaiset sormet pepulleni. Taaskaan liikoja aikailematta jättikalu oli jo vaatimassa sisäänpääsyä ryppyreikääni. Se ei mahdu ikinä, ajattelin. Mutta vääjäämättä paine teki tehtävänsä ja juna aloitti hitaan kulkunsa peräsuoleni sopukoissa. Tällä kertaa se ei pysähtynyt väliasemille vaan meni koko matkan loppuun asti. Minä huusin, purin, potkin, hikosin ja huohotin yhtä aikaa. En kuitenkaan päästänyt irti kengästä. Sama yhtämittainen orgasmi saavutti taas minut mutta tällä kertaa sitä säesti painavien pallien jyske pepussani samalla kun minut pumpattiin täyteen kuumaa ja paksua spermaa. Valehtelematta tunsin sen maun suussani asti. Urahdellen mies vihdoin vetäytyi minusta ja jäin spermaa valuvana seisomaan suutariliikkeen lattialle kengän korkoa edelleen käsissäni puristaen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jeeeeees ;-))
...tämä jatkokin toimii loistavasti. Jännä tunne kun lukiessakin pystyi aistimaan iljettävän hien hajun ja silti oli pimppi märkänä...
Jatka ihmeessä kiejoittamista, olet saanut minusta ainakin vakilukijan!
Z
Hauskaa, että toimii mielestäsi. Mikskään vakikirjoittajaksi mun inspis ja aika tuskin riittää mutta eilen oli kieltämättä ihan hauska loruilla. Tuo dekkaritarina edellyttäis kyllä varmaan vielä jotain jatkoa, kun ei oo ees tullut ruumiita.. :)