Olen lukenut muutaman kuukauden kirjoituksianne Opelin erinomaisuudesta/ huonoudesta. Huomioni on kiintynyt usein siihen, että useimmat kommentit ovat luonnollisesti hyvin subjektiivisia. On alkanut tuntua siltä, että jotkut kuljettajat eivät saa kestämään minkäänlaista autoa allaan. Joillakin on sellainen ajotapa, ettei auto yksinkertaisesti kestä sitä. Tämän lisäksi auton huolto laiminlyödään jokseenkin täysin tai annetaan kaikenmaailma roponikkareiden sorkkia kallista menopeliä. Sitten tullaan uikuttamaan netin sivuille, ettei auto kestä. Luulen, että tällaisilla tyypeillä kestäisi alla edes puolen metrin ratakiskon pätkä!
Kestää
Se
8580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse ajanut melkein viisi vuotta Astra G:llä ilman murheita.
sorsalla 7 vuotta eikä mitän ongelmia edes jakohihnan kanssa.
Kyllä auton saa helposti väärällä ajotavalla rikki.
Esim lähdetään 3 vaihteelta paikaltaan kun luullaan vaihdetta ykköseksi, painetaan kytkin vain puoleen väliin kun vaihdetaan vaihteita.
Ajetaan jalka kytkimellä
Pidetään autoa ylämäessä kytkintä käyttäen.
Vedätetään suurimmalla vaihteella pienillä kierroksilla.
Vaihdetaan vaihteet epämääräisesti ei kunnolla
Ajetaan katukivien yli huolimattomasti
Tätä listaa voi jatkaa
Jos toinen henkilö taas ei aja edellä kuvatun lailla niin hänellä on luvassä monikertaiset kilometrit saman merkkisellä autolla
Kyllä suurin syy on Pierburgin automaattiryypyssä.
Viittaan 04.11. artikkeeliin ja sen vastauksiin.
Itse tsekkasin nämä kaikki kohteet eli alipainekalvo oli kunnossa, kaikki vivut ja osat liikkuivat normaalisti, automaattiryypyn lämpövastus toimi eli vastus n. 30 Ohmia. Lämmin vesikierto oli OK. Säädin ryyppyläpän avautumista aikaisemmaksi, auttoi vähän aikaa. Mutta taas kylmänä käynnistettäessä ei ota kierroksia nopean kylmäkäynnin vaatimiin lukemiin eli vähän yli 2000 r/min vasta kuin n. 1/2 kilometrin ajon jälkeen kun esim. pysähtyy liikennevaloihin, silloin ovat korkeat kierrokset päällä. Käynnistyksen jälkeen käy n. 1000 r/min, röpöttää, meinaa sammua ja kun kaasua painaa ei ota kunnolla kierroksia eli käy liian rikkaalla.
Lähtee kyllä käyntiin pakkasella kuin pakkasella.
Onko kellään tietoa käykö 1.3/1.6 Ascoon mikään muu toimiva kaasari esim. Solex, Weber tai muu vastaava käsiryypyllä?
Yleisesti Opelin hyvyyteen/huonouteen:
monen automerkin/ajovuoden kokemuksella ei ne Opelit sen kummempia ole kuin muutkaan käyttöautot, vikoja löytyy joka merkistä. Suurin syy on ratin ja selkänojan välissä. Joillakin ei autot todellakaan kestä alla. Vanhemmat autot merkistä riippumatta tarvitsevat ns. ennaltaehkäisevää huoltoa eli tietyt paikat pitää käydä läpi viikoittain-vuosittain, tarkistaa kuluneisuuksia, väljyyksiä, voidella paikkoja, uusia osia ym. Tulee paljon halvemmaksi uusia osa tai korjata alkava vika kun se ilmenee kuin vasta sitten tehdä jotain kun paikat on hajonneet ja rikkoneet kenties jotain muuta lisäksi.
Asia 3: Kyllä vanhemmilla Opeleilla, Toyotilla ja Nissaneilla ajavat muutkin kuin "amiskundit". Ovat halpoja ja paikkansa täyttäviä käyttöpelejä jos vain ne pidetään kunnossa. Joten turha haukkua ja leimata jokin käyttäjäryhmä. Tänä päivänä ei ole vain niin, että kaikilla on varaa uuteen autoon tai mahdollisuutta työsuhdeautoon, joten lopetetaan tällä palstalla turha nimittely ja leimaaminen.
Kyllä suurin syy on Pierburgin automaattiryypyssä.
Viittaan 04.11. artikkeliin ja sen vastauksiin.

On se kumma, jos joillakin on enempi ongelmia autoyksilönsä kanssa, niin ao. henkilö ei saisi olla silloin kärryynsä tyytymätön. Nykyautot ovat tunteettomia sille, miten niillä ajetaan. Voit mennä katsomaan käytettyjä leasing-autoja, joita on ajettu kuin vierasta sikaa, huolto "täysin laiminlyöty" (leasing-autojen huollossa ei muuta tehdä, kuin öljy vaihdetaan huoltokulujen minimoimiseksi) ja silti ne ovat keskimäärin saman kuntoisia, kuin saman ikäiset yksityisautotkin. Vihonviimeistä on väittää, että kun "huolto laiminlyödään ... täysin..". Etkö tiedä, mitä nykyautojen "huolto" sisältää? Miten auton kestävyyteen vaikuttaa se, että säännöllisin välein lisätään pissapoikanestettä, säädetään ajovalojen suuntausta, "tarkastetaan" pakoputken tiiveyttä, "tarkastetaan" rengaspaineita... ym. joutavaa! Ainut tarvittava on öljyn vaihto silloin tällöin ja hihnan/ketjun vaihto ajallaan. Vai kestää ratakiskon pätkä, kunhan se riittävän usein kiilloitetaan!!!!
Autot yleensä ja ooppelit erityisesti kestävät paremmin, kun niitä huoltaa ja pesee säännöllisesti. Ruokoton ajotyyli ja kelvoton huolto/korjaus kuluttavat taatusti autoa enemmän.
Voin lyödä vaikka vetoa, että valitset myyntirivistöstä samanikäisten ja yhtä paljon ajettujen autojen välillä sen, joka on ollut yksityiskäytössä.
Valitset auton, josta näet jo päältä, millaisessa käytössä se on ollut. Kun ajat koeajon, huomaat, että kummassa autossa on ”tiukempi” alusta ja pirteämpi moottori. Pelleistä ja maalauksesta puhumattakaan. Jos et pysty itse tällaisia eroja huomaamaan, niin ota ihmeessä joku asiantuntija mukaan!
Saat nämä neuvot ilmaiseksi, sillä lienet aikaisemmissa kaupoissa maksanut jo moneen kertaan tietämättömyydestä.
Tuntuu tietäjiä riittävän.
Olen autoillani (mm. Vectra 1.6SV 500 000km)
ajanut sen verran paljon, ja kovaa ja säälittä,
että sinulla Neuvo tuntuisi enempi olevan
"asiantuntijat" tarpeen. Olen niitä sekä itse
huoltanut ja korjannut, että merkkiliikkeissä
"huollattanut" ja ollut vieressä katsomassa,
että se siitä. Kun auton on uutena ostanut ja
500000km ajettuna myy, hinnassa ei juuri ole eroa,
onko pissapoika täytetty 500 vai 50000 km välein.
Eipä ole eroa silläkään, onko käytetty Rally Formulaa
vai mineraaliöljyä.
Olen ajellut yli 30 vuotta erilaisilla autoilla, vanhoilla ja uusilla. Voin rehellisesti sanoa, että Astra vm-99 on tähänastisista kestävyydeltään ollut niistä kaikkein huonoin auto. Ajotapani ei ole autoa mitenkään rikkova, en ajele sorateitä ja huollot olen tehnyt nykyisin jopa paljon tunnollisemmin kuin nuorempana.