epilepsiaako?

Narttumme sai viikonloppuna seuraavanlaisen "kohtauksen"

-Jalat menivät veteläksi, huojuvaa kävelyä
-Ensin pissasi matolle, mitä ei ikinä tee ja lisäksi laski alleen maate mennessään
-Lopuksi oksensi ja vähän aikaa läähätti ihmeissään
-Tästä kaikesta 10 minuutin kuluttua koira oli täysin ok, oma pirteä itsensä, eikä oireista enää ollut tietoakaan ??? Olen jo varannut lääkäriajan, joten ei kannata siitä muistuttaa, mutta tiedustelisin vain, onko muilla joskus esiintynyt vastaavaa?
4205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koirallani on lääkitys epilepsiaan. Kohtauksessa koira tosiaan pissaa alleen, makaa, sätkii ja vaahto tuli suupielistä, tajuttomana oli ja oksentaa välillä kohtauksien yhteydessä. Tosin kohtauksia ei nyt ole vuoden sisällä tullut kuin yksi kun lääkitys on ollut. Kannattaa silti tutkia muutkin mahdollisuudet. Lääkitystähän ei epilepsiaan määrätä ennen kuin kohtauksia tulee usein, meilläkin alkoi tulemaan 2-3 vk välein, koska lääkitys rasittaa maksaa.
kohtauksen jälkeen koirani takajalat eivät heti kantaneet ja noin 10 min hän oli aivan muissa maailmoissa ja kun tämäkin oli ohi, hän oli aivan oma itsensä, väsynyt tietenkin oli mutta muuten

Äänestä
  • Meidän neidin ensimmäinen kohtaus oli n.6 vuotta sitten ja todellakin muutaman kohtaus käytiin läpi ennenkuin lääkitys aloitettiin. Kohtaus on pääpiirteissään samanlainen kuin SS olit kuvannutkin.
    Nyt tosin jostain syystä kohtausten määrä on laskenut todella huimasti ja tänä vuonna on tullut vain yksi kohtaus, muistaakseni helmikuussa. En todellakaan valita, koska alkuvaiheessa niitä tuli 1/kk.
    Epilepsia ei ole maailman loppu, vaikka pahaltahan se toki tuntuu. Kannattaa pitää säännöllistä elämän rytmiä ja pitää huolta siitä, että koira saa lääkkeensä, jos sellainen määrätään.

    Äänestä

  • So far so good kirjoitti:

    Meidän neidin ensimmäinen kohtaus oli n.6 vuotta sitten ja todellakin muutaman kohtaus käytiin läpi ennenkuin lääkitys aloitettiin. Kohtaus on pääpiirteissään samanlainen kuin SS olit kuvannutkin.
    Nyt tosin jostain syystä kohtausten määrä on laskenut todella huimasti ja tänä vuonna on tullut vain yksi kohtaus, muistaakseni helmikuussa. En todellakaan valita, koska alkuvaiheessa niitä tuli 1/kk.
    Epilepsia ei ole maailman loppu, vaikka pahaltahan se toki tuntuu. Kannattaa pitää säännöllistä elämän rytmiä ja pitää huolta siitä, että koira saa lääkkeensä, jos sellainen määrätään.

    Eikö ole hyvä, että kohtausten määrä on laskenut? Miten teillä lääkityksen kanssa on kohtauksia tullut?
    Meillä aloitettiin lääkitys maaliskuussa ja lokakuussa oli yksi kohtaus. Eli hyvin on lääkitys pitänyt poissa kohtaukset.
    Ja lääkärikin oli tyytyväinen, että on todella hyvin kun nyt annan painoon nähden erittäin pientä lääkeannosta, sitä kesällä laskettiin, että ei ole tosiaan kuin 1 kohtaus tullut. Se on hyvä, koska jokainen kohtaus vaikuttaa aivoihin, ja näin ollen koiran elinikään.
    Hyviä vointeja teille!

    Äänestä

  • SS kirjoitti:

    totta kai se on hyvä, että kohtausten määrä on vähentynyt. Tarkoitin sitä, että en tiedä mistä se johtuu...ympäristötekijöistä, vanhenemisesta yms. tms. Lääkkeistä se ei johdu, koska samoja lääkkeitä on syönyt koko ajan ja toki kohtausten määrä väheni lääkityksen aloittamisen jälkeen, mutta ei heti näin radikaalisti.
    Toki kohtaus vaikuttaa aivoihin, koska siellähän se tapahtuu, mutta mä en ole ihan samaa mieltä siitä, että se lyhentää elinikää. Toisaalta vaikuttaahan ihan mitkä tahansa lääkkeet esim. maksaan ja se saattaa pitkässä juoksussa vaurioittua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

2xhaukku kirjoitti:

Narttumme sai viikonloppuna seuraavanlaisen "kohtauksen"

-Jalat menivät veteläksi, huojuvaa kävelyä
-Ensin pissasi matolle, mitä ei ikinä tee ja lisäksi laski alleen maate mennessään
-Lopuksi oksensi ja vähän aikaa läähätti ihmeissään
-Tästä kaikesta 10 minuutin kuluttua koira oli täysin ok, oma pirteä itsensä, eikä oireista enää ollut tietoakaan ??? Olen jo varannut lääkäriajan, joten ei kannata siitä muistuttaa, mutta tiedustelisin vain, onko muilla joskus esiintynyt vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu