Vielä ei aika

Hei!
Nyt kaivataan neuvoja ja kokemuksia siitä,
miten jaksaa odottaa kaameassa vauvakuumeessa vielä kevääseen asti. Mieheni sanoi, että maaliskuussa voimme jättää ehkäisyn pois. Sitten olisi oikea aika lapsen tulla (jos on tullakseen..).
Mä en ole kuuluisa pitkäjänteisyydestä, joten
miten jaksaisin odottaa sinne asti. Meillä on ihan hyviä syitä, miksei yrittämistä voi aloittaa jo nyt, mutta toisaalta ei mitään hirveitä esteitä.
Pelottaa, että lapsi ei sitten saakaan alkuaan heti ensimmäisestä yrityksestä, kuten mieheni supersiittiöineen (niin varmaan..) tietenkin kuvittelee. Jospa emme koskaan voikaan saada lapsia tai joudumme lapsettomuushoitoihin tai muuten vain menee vaikka sen normaalin vuoden verran.
Miehen päätä tuskin saan käännettyä. Olemme parikymppisiä ja lykkäyssyyt ovat hyviä, mutta äh, kun MÄ HALUUN kaikki NYT eikä keväällä!
Onko joku teistä odotellut yrittämistä kauankin?
8563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä odotin päätöksen teon jälkeen vielä reilun vuoden ennenkö jätimme ehkäisyn pois. Nyt kun pillerit on lopetettu ni sit menkat on hukassa. Katotaan nyt jos se joskus tärppäis meilläkin.
Malttia vaan, eiköhän se oottaminen joskus palkita.

Äänestä

Teillä on aikaa, vaikka kuinka kauan, kun olette vasta parikymppisiä!! (No hätä, vaikkei heti tärppäiskään...suurimmalla osalla niin ei tapahdu!!)

Itselläni on ollut vauvakuume n.10 vuotta ja nyt vasta yritän tulla raskaaksi. (Elämän tilanteet ovat kyllä välillä vaihdelleet.) Vaikka kuume on ollutkin, niin minä olen kyllä pystynyt sen kanssa elämään. Ajattele sitä vastuuta minkä vauva tuo. Se ei ole vain sellainen ihana pieni nyytti, jonka voi halutessaan viedä muualle hoitoon. Siinä lapsessa on kiinni almost 20 seuraavaa vuotta!! Kannatta tarkkaan harkita ja katsella hyvä vaihe elämässä, kunnes ryhtyy hommiin. Koskaan ei varmasti kaikki asiat ole täydellisesti, mutta jos ne olis edes suurimmaksi osaksi hyvin ennen kuin vauvaa rupeaa yrittämään.

Koita jaksaa!! Ei maaliskuuhun pitkä aika enää ole. =) Keksi jotain mieleistä puuhaa vapaa-ajallesi, niin ajatukset pysyy "kurissa" eli poissa vauvahaaveista.

Äänestä

Jätin itse joulukuussa pillerit pois ja me venattiin varsinaisen yrityksen alkua nyt kesäkuuhun asti! Voit kuvitella miten tuskaista oli tuo odotus...plaaah. Me odotettiin lähinnä et mies saa töitä kun itse vielä opiskelen.Eli hyvä syy odottaa, mutta mä oon todella kärsimätön...:)Ikää mulla kohta 25.v.,mies vuoden vanhempi

Äänestä

Itse olen juuri saanut miehen lopultakin jollain lailla myöntymään lisääntymispuuhiin. Tarkempaa ajankohtaa ei vielä ole sovittu, mutta olen koettanut vihjailla, että voisin lopettaa pillerit, kun saan tämän reseptin syötyä loppuun eli maaliskuulle menisi meilläkin. Saa nyt nähdä suostuuko mies vielä silloinkaan vai vieläkö lykätään. Itse täytän kohta 29 ja tuntuu, että hedelmällinen aika hupenee päivä päivältä, mutta nyt iloitsen siitä, ettei mies enää totaalisesti tyrmää vauvahaaveitani niinkuin pitkään on tapahtunut. Olen ajatellut, että seuraavat puoli vuotta voisin keskittyä omaan terveyteeni, niin että olisin mahdollisen raskauden alkaessa oikein hyvässä kunnossa masun kasvattamista ajatellen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Siis liikuntaa, terveellistä ruokaa, lepoa ja virkistystä. Onpahan jonkinlainen projekti menossa, että saa aikansa paremmin kulumaan ja saa jo tavallaan valmistella vauvan yritystä. Olen kärvistellyt kuumeissani toden teolla jo pari vuotta, joten alan jo tottua tähän olotilaan..

Äänestä
  • olen myös tässä juuri yrittämässä saada miestäni haluamaan lasten tekoa. ei tunnu kiinnostavan, enkä toki voi ketään siihen pakottakaan. tuntuu vaan, että sitten kun ollaan päälle 30 niin silloin voidaan ehkä puhua lasten teosta.

    nyt se aika on jo laskenut noin viiden vuoden päähän, eli olisin silloin 26 ja mieheni 29. miksi lapset täytyisi tehdä vasta lähemmäs 30? hänestä tuntuu että nuoruus on vielä elämättä eikä lapsia voi hankkia ellei ole vakituista työtä.

    no,minä en sitä saa ainakaan kolmeen ja puoleen vuoteen(suunniteltu opiskelu) n5 vuotta(alallani ei saa helposti vakituista paikkaa). ymnmärrän toki, jos mies ei ole valmis, en halua ketään pakottaa, mutta toisaalta taas, kuinka kauan hän luulee minun jaksavan odottaa?

    Äänestä

..on hyvä aika vauvalle tulla, niin eikö nyt voisi jo aloittaa yritykset, eihän se kuitenkaan ennen kevättä synny? :)

Äänestä
  • Ei, vaan maaliskuusta alkaen olisi hyvä aika tulla raskaaksi. Ehdittäis saada mun gradu ja taloasiat kuntoon. Ja jopa työpaikkakin, ainakin joku sijaisuus.

    Ehkä jaksan maaliskuuhun! Ja uskon todella, että kaikella on aina tarkoitus, joten lapsi tulee sitten, kun on sen aika. (mutku mä haluun nyt...)

    Toi oli hyvä vinkki tuossa ylempänä, että vois alkaa treenaa raskautta varten. Voisi toimia mullakin... Kiitos!

    Äänestä

  • poiju kirjoitti:

    Ei, vaan maaliskuusta alkaen olisi hyvä aika tulla raskaaksi. Ehdittäis saada mun gradu ja taloasiat kuntoon. Ja jopa työpaikkakin, ainakin joku sijaisuus.

    Ehkä jaksan maaliskuuhun! Ja uskon todella, että kaikella on aina tarkoitus, joten lapsi tulee sitten, kun on sen aika. (mutku mä haluun nyt...)

    Toi oli hyvä vinkki tuossa ylempänä, että vois alkaa treenaa raskautta varten. Voisi toimia mullakin... Kiitos!

    ..oman kropan tuntemusta vauvantekoa odotellessasi. Itsekin luulin olevani ihan sinut kropan kanssa ja tietoinen oman kroppani tapahtumista, mutta kun vauvaa alettiin yrittämään niin hups, kaikenlaisia outoja ilmiöitä sitä huomasikin itsessään eikä oviksen ajankohdasta ja kierron pituudesta ollutkaan yhtäkkiä mitään tietoa. Opettele kuuntelemaan oman kehon ääniä ja tunnistamaan ne "hyvät" ajankohdat vauvantekoa ajatellen. Ja kaikki muutkin epämääräiset vuodot ja kivut, ettet sitten raskautta odotellessasi erehdy luulemaan jokaista pientä nipistystä tai verenvuotoa epänormaaliksi tai raskauteen liittyväksi, kuten me muut. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


poiju kirjoitti:

Hei!
Nyt kaivataan neuvoja ja kokemuksia siitä,
miten jaksaa odottaa kaameassa vauvakuumeessa vielä kevääseen asti. Mieheni sanoi, että maaliskuussa voimme jättää ehkäisyn pois. Sitten olisi oikea aika lapsen tulla (jos on tullakseen..).
Mä en ole kuuluisa pitkäjänteisyydestä, joten
miten jaksaisin odottaa sinne asti. Meillä on ihan hyviä syitä, miksei yrittämistä voi aloittaa jo nyt, mutta toisaalta ei mitään hirveitä esteitä.
Pelottaa, että lapsi ei sitten saakaan alkuaan heti ensimmäisestä yrityksestä, kuten mieheni supersiittiöineen (niin varmaan..) tietenkin kuvittelee. Jospa emme koskaan voikaan saada lapsia tai joudumme lapsettomuushoitoihin tai muuten vain menee vaikka sen normaalin vuoden verran.
Miehen päätä tuskin saan käännettyä. Olemme parikymppisiä ja lykkäyssyyt ovat hyviä, mutta äh, kun MÄ HALUUN kaikki NYT eikä keväällä!
Onko joku teistä odotellut yrittämistä kauankin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu