EKKS

Olen synnyttänyt vuosina -02 ja -04, kummatkin kokemukset hyvät. Sattui mukavat kätilöt ja homma sujui hyvin. Osastolla oli mukavaa, ensimmäisellä kerralla oli enemmän potilaita, mutta silti kukaan ei sentään käytävällä ollut. Toisella kerralla sain olla kolmen hengen huoneessa yksin. :)
Avoiminmielin vaan, kyllä siellä hyvää ammattitaitoa löytyy ja ihan mukava paikka saada uudelle elämällä alku. Ei sitä siinä vaiheessa kaakeleiden värejä tule katseltua, on muutakin mietittävää.. ;)
Onnea synnytykseen, kun sen aika koittaa. :)

osaako joku kertoa sektioista? menikö kaikki ok?

anni kirjoitti:

osaako joku kertoa sektioista? menikö kaikki ok?

Minulle tehtiin sektio (suunniteltu, perätilan takia) EKKS:ssa pari kuukautta sitten. Kaikki sujui tosi hyvin, leikkaava lääkäri oli todella ammattitaitoinen. Jälkikäteen kätilöt ja neuvolahenkilökunta ovat kaikki hämmästelleet todella siistiä haavaa ja älyttömän nopeaa paranemista. Viikko sektiosta olin jo "entiselläni". Yhtään inhottavaa kätilöä (tai muuta henkilökuntaa) en kohdannut, kaikki olivat aivan ihania :) Olen todella tyytyväinen synnytyskokemukseeni ja osastolla vietettyyn aikaan, menen hyvillä mielin sinne vielä uudestaankin! Huoneet on vähän ahtaita, mutta mihinpä siellä tilaa tarvitsisi. Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi usein, huomattavasti parempaa kuin "normaali sairaalaruoka".
Ainoan miinuksen annan sairaalalle tuttipulloon ja tuttiin totuttamisesta lupaa kysymättä. Lastenlääkärille tärkeämpää oli, että vauva syö älyttömiä määriä heti alussa kuin että saataisiin imetys onnistumaan.

mariika kirjoitti:

Minulle tehtiin sektio (suunniteltu, perätilan takia) EKKS:ssa pari kuukautta sitten. Kaikki sujui tosi hyvin, leikkaava lääkäri oli todella ammattitaitoinen. Jälkikäteen kätilöt ja neuvolahenkilökunta ovat kaikki hämmästelleet todella siistiä haavaa ja älyttömän nopeaa paranemista. Viikko sektiosta olin jo "entiselläni". Yhtään inhottavaa kätilöä (tai muuta henkilökuntaa) en kohdannut, kaikki olivat aivan ihania :) Olen todella tyytyväinen synnytyskokemukseeni ja osastolla vietettyyn aikaan, menen hyvillä mielin sinne vielä uudestaankin! Huoneet on vähän ahtaita, mutta mihinpä siellä tilaa tarvitsisi. Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi usein, huomattavasti parempaa kuin "normaali sairaalaruoka".
Ainoan miinuksen annan sairaalalle tuttipulloon ja tuttiin totuttamisesta lupaa kysymättä. Lastenlääkärille tärkeämpää oli, että vauva syö älyttömiä määriä heti alussa kuin että saataisiin imetys onnistumaan.

Lue lisää

Vuonna 2001 oli "imetysystävällinen sairaala" tuttipulloa ei tullut vaikka pyysi, kun lapsi ei suostunut imemään. Vasta kun paino laski tarpeeksi saatiin tuttipullo. Tavallista tuttia ei saatu ollenkaan, "kun meillä ollaan imetysystävällinen sairaala" Vuonna 2003 iskettiin tuttipullo kysymättä käteen ja toinen suuhun. Hassua sinällään.

anni kirjoitti:

osaako joku kertoa sektioista? menikö kaikki ok?

miullakin ja kaks sektiolla. Suunniteltu sektio meni 2002 ja 2000 näin. Aamulla syömättä ja juomatta klo 07 sairaalaan soittamaan "yö kelloa" ja osastolle sisään jossa sit laitettiin asusteen päälle ja wc käynti ja punkkaan odottamaan lähtöä. (toki siis aikaisemmemmin oli käyty nukutuslääkärin luona ja synntyslääkärin luona. Osastolla tippa käteen ja sitten vaan menoks, sänky kyydillä hissillä toka kerrokseen ja sit pitkää käytävää pitkin sänky seikkaili leikkuriin jossa ensin vaihdoin sänky paikkaa leikkaus alustaan ja sitten hoitajat valmistelivat. Elikkäs pesivät masun ja laittoivat leikkaus liinat valmiiks ja käteen verenpaine mittari ja happisaturaatio mittari. Ja sit tuli narkkari pesi selän ja miun piti käydä sikiö asentoon kyljelleen ja sitten tuli 11 x neulaa selkään kunnes löytyi se oikea kohta mihin selkäydin puudutetta laitetaan, homma ei koskenut laisinkaan. ja kun puudute meni selkäytimeen niin hups kääntö selälleen enkä tuntenut mitään. Tuntui vaan kun masu heilui mut mitään kipua tms ei tunne. Ja sitten lääkäri sanoi onnea siulle Marikka oot saanut kolmannen lapsen, pojan. Kätilöt ottaa vauvan heti ja lasten lääkäri on kans aina paikalla (kuuluu sääntöihin, silloin ainakin). Sit pyysin narkkarilta jotain lääkettä kun oli vähän ällö olo, ja heti laittoi suoneen jotain rauhoittavaa ja kuulin ja näin kaiken mut en välittänyt, tuli sellainen olotila. Lääkäri aloitti ensin vatsapeitteiden kuivaamiseen ja silloin tuli vähän ällö olo. Sit vaan ommeltiin kiinni masu ja heräämöön selviämään ja isä sai vauvan hoitoonsa sillä aikaa. Ensimmäinen ylös nousu oli sit se kipein juttu mut hui hai se oli ihan pientä. Maidon nousu tapahtui hitaammin kuin alatie synnytyksessä.Että näin miulla.

anni kirjoitti:

osaako joku kertoa sektioista? menikö kaikki ok?

Enemmän pelkään alatiesynnytystä Lappeenrannassa kuin suunniteltua sektiota.

Lappeenrannassa vaan on todella vaikea saada sektiota, jopa perätilalapset pyritään synnyttämään alateitse, jos vain suinkin mahdollista.

Synnytin esikoiseni 2002 EKKS:ssa ja yhä tuntuu pahalta ajatellakin sairaala-aikaa. Pahinta oli, että minua ei kuunneltu eikä uskottu. Vaikka sanoin, että minun on paha olla makuulla ja tuntuu supistukset pahalta kun makaan niin "Nyt täytyy maata, muuten ei saada vauvan sydänääniä". Makasin ja kärsin tuskissani vaikka luonto ois laittanu seisomaan ja kävelemään, liikkeelle. Uskon yhä, että synnytys olisi kestänyt sen kaksi tuntia vähemmän jos minua ei olisi pakkomakuutettu tuota aikaa. Kun nimittäin vihdoin sain luvan nousta aukesin niin nopeasti, että kivunlievityksiä oli myöhäistä laittaa.

Synnytyksen jälkeen kätilö sanoi, että hän tulee vielä juttelemaan synnytyksen kulusta jos minulle on jäänyt jotain kysyttävää. Ei tullut koko sairaala-aikana. Jos en olisi ollut niin "sekaisin" ja väsyksissä, olisin ehkä jaksanut kysyä kätilön perään. En edes tiedä kätilöideni nimiä enkä muista heidän kasvojaan, joten vaikka ne näin jälkikäteen selvittäisi, niin ei tietäisi "haukkuuko oikeaa puuta" jos haluaisinkin keskustella heidän kanssaan.

Sairaala-aika oli hirveää. Vauvan pakkosyöttöä pullonkorkista. Yön täydet itkua täydessä huoneessa ja jalkapalloa telkkarista (enemmistön päätöksellä) kun olisin halunnut levätä. Stressaannuin pahasti kun kaikki syötöt piti kirjata ylös taulukkoon ja vauvaa piti käydä punnitsemassa ennen ja jälkeen syötön vaa'alla. Lisäystä painoon 7 grammmaa syötön jälkeen. Jee! En ollut koskaan ennen ollut sairaalassa, joten en tiennyt miten siellä ruokaillaan. Minulta jäi pari ekaa ruokatarjoilua väliin, kun kukaan ei kertonut, että nyt olisi ruokaa tarjolla ja että se pitää itse hakea käytävältä. Minulla oli kamala nälkä koko sairaala-ajan. Kun sain lähteä kotiin itkin onnesta (ja hormoneista), sain vatsani täyteen LÄMMINTÄ ruokaa ekaa kertaa synnytyksen jälkeen ja maito nousi rintoihin niin kovalla vaudilla, että miehen piti juoksuttaa froteepyyhe syliin, etten ihan olisi kastunut.

Nyt haaveilen toisesta, mutta sairaalan muistot kummittelevat mielessä.

muistot kalvavat kirjoitti:

Synnytin esikoiseni 2002 EKKS:ssa ja yhä tuntuu pahalta ajatellakin sairaala-aikaa. Pahinta oli, että minua ei kuunneltu eikä uskottu. Vaikka sanoin, että minun on paha olla makuulla ja tuntuu supistukset pahalta kun makaan niin "Nyt täytyy maata, muuten ei saada vauvan sydänääniä". Makasin ja kärsin tuskissani vaikka luonto ois laittanu seisomaan ja kävelemään, liikkeelle. Uskon yhä, että synnytys olisi kestänyt sen kaksi tuntia vähemmän jos minua ei olisi pakkomakuutettu tuota aikaa. Kun nimittäin vihdoin sain luvan nousta aukesin niin nopeasti, että kivunlievityksiä oli myöhäistä laittaa.

Synnytyksen jälkeen kätilö sanoi, että hän tulee vielä juttelemaan synnytyksen kulusta jos minulle on jäänyt jotain kysyttävää. Ei tullut koko sairaala-aikana. Jos en olisi ollut niin "sekaisin" ja väsyksissä, olisin ehkä jaksanut kysyä kätilön perään. En edes tiedä kätilöideni nimiä enkä muista heidän kasvojaan, joten vaikka ne näin jälkikäteen selvittäisi, niin ei tietäisi "haukkuuko oikeaa puuta" jos haluaisinkin keskustella heidän kanssaan.

Sairaala-aika oli hirveää. Vauvan pakkosyöttöä pullonkorkista. Yön täydet itkua täydessä huoneessa ja jalkapalloa telkkarista (enemmistön päätöksellä) kun olisin halunnut levätä. Stressaannuin pahasti kun kaikki syötöt piti kirjata ylös taulukkoon ja vauvaa piti käydä punnitsemassa ennen ja jälkeen syötön vaa'alla. Lisäystä painoon 7 grammmaa syötön jälkeen. Jee! En ollut koskaan ennen ollut sairaalassa, joten en tiennyt miten siellä ruokaillaan. Minulta jäi pari ekaa ruokatarjoilua väliin, kun kukaan ei kertonut, että nyt olisi ruokaa tarjolla ja että se pitää itse hakea käytävältä. Minulla oli kamala nälkä koko sairaala-ajan. Kun sain lähteä kotiin itkin onnesta (ja hormoneista), sain vatsani täyteen LÄMMINTÄ ruokaa ekaa kertaa synnytyksen jälkeen ja maito nousi rintoihin niin kovalla vaudilla, että miehen piti juoksuttaa froteepyyhe syliin, etten ihan olisi kastunut.

Nyt haaveilen toisesta, mutta sairaalan muistot kummittelevat mielessä.

Lue lisää

tulla toimeen missään kenenkään kanssa.eihän siellä nyt noin vituiks voi mennä kenenkään oleminen.ehkä se syy löytyy kun kurkkaat peiliin.se nyt vaan on joskus niin et joutuu olemaan muutenki kuin ite tahtois.eikös se nyt ollu aika hyvin perusteltu et miksi joutuu olemaan makuulla.

muistot kalvavat kirjoitti:

Synnytin esikoiseni 2002 EKKS:ssa ja yhä tuntuu pahalta ajatellakin sairaala-aikaa. Pahinta oli, että minua ei kuunneltu eikä uskottu. Vaikka sanoin, että minun on paha olla makuulla ja tuntuu supistukset pahalta kun makaan niin "Nyt täytyy maata, muuten ei saada vauvan sydänääniä". Makasin ja kärsin tuskissani vaikka luonto ois laittanu seisomaan ja kävelemään, liikkeelle. Uskon yhä, että synnytys olisi kestänyt sen kaksi tuntia vähemmän jos minua ei olisi pakkomakuutettu tuota aikaa. Kun nimittäin vihdoin sain luvan nousta aukesin niin nopeasti, että kivunlievityksiä oli myöhäistä laittaa.

Synnytyksen jälkeen kätilö sanoi, että hän tulee vielä juttelemaan synnytyksen kulusta jos minulle on jäänyt jotain kysyttävää. Ei tullut koko sairaala-aikana. Jos en olisi ollut niin "sekaisin" ja väsyksissä, olisin ehkä jaksanut kysyä kätilön perään. En edes tiedä kätilöideni nimiä enkä muista heidän kasvojaan, joten vaikka ne näin jälkikäteen selvittäisi, niin ei tietäisi "haukkuuko oikeaa puuta" jos haluaisinkin keskustella heidän kanssaan.

Sairaala-aika oli hirveää. Vauvan pakkosyöttöä pullonkorkista. Yön täydet itkua täydessä huoneessa ja jalkapalloa telkkarista (enemmistön päätöksellä) kun olisin halunnut levätä. Stressaannuin pahasti kun kaikki syötöt piti kirjata ylös taulukkoon ja vauvaa piti käydä punnitsemassa ennen ja jälkeen syötön vaa'alla. Lisäystä painoon 7 grammmaa syötön jälkeen. Jee! En ollut koskaan ennen ollut sairaalassa, joten en tiennyt miten siellä ruokaillaan. Minulta jäi pari ekaa ruokatarjoilua väliin, kun kukaan ei kertonut, että nyt olisi ruokaa tarjolla ja että se pitää itse hakea käytävältä. Minulla oli kamala nälkä koko sairaala-ajan. Kun sain lähteä kotiin itkin onnesta (ja hormoneista), sain vatsani täyteen LÄMMINTÄ ruokaa ekaa kertaa synnytyksen jälkeen ja maito nousi rintoihin niin kovalla vaudilla, että miehen piti juoksuttaa froteepyyhe syliin, etten ihan olisi kastunut.

Nyt haaveilen toisesta, mutta sairaalan muistot kummittelevat mielessä.

Lue lisää

Miten nainen joka on osannut kinttunsa levittää, ei osaa levittää suutaan sen verran,että ruoasta kysyisi ? Ei välähtäny edes toisia apinoimalla = perässä kävelemällä mennä ruoan äärelle ?
Miten sä vietit aikasi,jos et yhtään kertaan edes tajunnut toisten lähtevän ruoan hakuun, aattelitko että susta ei vaan tykätä?

muistot kalvavat kirjoitti:

Synnytin esikoiseni 2002 EKKS:ssa ja yhä tuntuu pahalta ajatellakin sairaala-aikaa. Pahinta oli, että minua ei kuunneltu eikä uskottu. Vaikka sanoin, että minun on paha olla makuulla ja tuntuu supistukset pahalta kun makaan niin "Nyt täytyy maata, muuten ei saada vauvan sydänääniä". Makasin ja kärsin tuskissani vaikka luonto ois laittanu seisomaan ja kävelemään, liikkeelle. Uskon yhä, että synnytys olisi kestänyt sen kaksi tuntia vähemmän jos minua ei olisi pakkomakuutettu tuota aikaa. Kun nimittäin vihdoin sain luvan nousta aukesin niin nopeasti, että kivunlievityksiä oli myöhäistä laittaa.

Synnytyksen jälkeen kätilö sanoi, että hän tulee vielä juttelemaan synnytyksen kulusta jos minulle on jäänyt jotain kysyttävää. Ei tullut koko sairaala-aikana. Jos en olisi ollut niin "sekaisin" ja väsyksissä, olisin ehkä jaksanut kysyä kätilön perään. En edes tiedä kätilöideni nimiä enkä muista heidän kasvojaan, joten vaikka ne näin jälkikäteen selvittäisi, niin ei tietäisi "haukkuuko oikeaa puuta" jos haluaisinkin keskustella heidän kanssaan.

Sairaala-aika oli hirveää. Vauvan pakkosyöttöä pullonkorkista. Yön täydet itkua täydessä huoneessa ja jalkapalloa telkkarista (enemmistön päätöksellä) kun olisin halunnut levätä. Stressaannuin pahasti kun kaikki syötöt piti kirjata ylös taulukkoon ja vauvaa piti käydä punnitsemassa ennen ja jälkeen syötön vaa'alla. Lisäystä painoon 7 grammmaa syötön jälkeen. Jee! En ollut koskaan ennen ollut sairaalassa, joten en tiennyt miten siellä ruokaillaan. Minulta jäi pari ekaa ruokatarjoilua väliin, kun kukaan ei kertonut, että nyt olisi ruokaa tarjolla ja että se pitää itse hakea käytävältä. Minulla oli kamala nälkä koko sairaala-ajan. Kun sain lähteä kotiin itkin onnesta (ja hormoneista), sain vatsani täyteen LÄMMINTÄ ruokaa ekaa kertaa synnytyksen jälkeen ja maito nousi rintoihin niin kovalla vaudilla, että miehen piti juoksuttaa froteepyyhe syliin, etten ihan olisi kastunut.

Nyt haaveilen toisesta, mutta sairaalan muistot kummittelevat mielessä.

Lue lisää

palvelua yksityishuoneeseen ja sihteeriä talon puolesta kirjaamaan muutamat numerot ettei vallan STRESSAANU!

odottaa kirjoitti:

palvelua yksityishuoneeseen ja sihteeriä talon puolesta kirjaamaan muutamat numerot ettei vallan STRESSAANU!

Mutta homma meni niin, että olin vähän etten sanoisi puolitajuton. Syy miks en huomannu muiden ruokailua löytyy siitä että makasin mahdollisimman kaukana ovesta ja verhotkin oli just silloin joku siihen eteen vetässy. Eikä kylmä ruokakaan miun nenääni tuoksunu, etenkään kun huonetoverit söivät sen käytävällä samalla kun olivat vierailijoidensa kanssa, jotka tulivat mihin aikaan sattuivat.

Sihteeriä! EI missään nimessä. Enhän mie mikään prinsessa oo ja sehän se vasta ressaiski jos joku muu niitä kirjais ylös ja vierestä koko aika kattois että venyykö se tissi nyt tarpeeksi. Vaikka sitäkin kyllä tehtiin.

Ja se makuuttaminen. Kaipa se oli perusteltua, mutta sano eräs kätilö myöhemmin, ettei niiden sydänäänien takia tarvitse maata. Tiedä sitten.

Mutta ei teidän tarvitse tästä pillastua, omapahan oli synnytykseni, eikä täysin ilman omaa vikaani varmasti ollu, että miuta niin kohdeltiin. Olinhan mie nuori ensisynnyttäjä (en teini enkä yh) ja kun on aina ollu nynny "kiltti tyttö" niin kyllähän sitä mukisematta uskoo mitä tahansa mitä kokeneet, ehkä osin työhönsä kyllästyneet, kätilöt ja hoitsut sanoo. Ja siinä tilassa missä olin, niin kyllä mie kaikki liikenevät voimani lapselleni annoin, enkä niitä siellä sairaalassa valittamiseen tuhlannu. Kenellekään en pahaa sanaa sanonu, vaikka ois pitäny itelleen jotain vaatiakin, ettei tarvis nyt sitten valittaa. Vasta nyt kun niitä voimia taas riittää muuhunkin, niin tuhlaan niitä täällä.

No kerroinpahan vaan omat kokemukseni kun niitä kysyttiin ja tiedänpähän ensi kerralla toimia itse toisin.... ja ehkä joku muukin tietää.

Sitä minäkin ihmettelen, että miten ruokailun voi missata, kun minäkin kolmannen kohdalla olin aina yhden ruuan aikaan lasten osastolla vauvaa syöttämässä ja eka kerran en tajunnut sanoa meneväni sinne ja takaisin tullessa ruoka oli pöydälläni odottamassa.

Synnärin laitteissa olisi kyllä parantamisen varaa; toisella kerralla laite joka mittaa vauvan sydänäänet ja supistukset oli rikki ja kätilö vaan sanoi, että eihän sinulla mitään supistuksia ole, pyysin vaihtamaan laitteen, niin johan oli supistuksiakin... (Samaa laitetta käytettiin huonekaverillani seuraavana päivänä ja rikki oli).
Ilokaasua voi käyttää vain yhdessä synnytyshuoneessa kerrallaan...
Käsittääkseni punnitussyötöt aloitetaan vasta kun maitoa alkaa tulla ja nehän on vauvan parhaaksi. Eihän EKKS kai ole ainut sairaala missä punnitukset tehdään?
Toivottavasti uusi synnäri on valmis jos ja kun seuraavan kerran sinne pääsen...