Apuva!

Osaisikohan kukaan neuvoa enää mitään tapaa jolla kissan saisi tekemään tarpeensa hiekkalaatikkoon..?
Elikkä siis, 1.5 vuoden ikäinen leikattu karvalapseni on ottanut tavakseen kakkia eteisen lattialle. Pissit se kyllä tekee nätisti sinne minne pitääkin. Oli sisäsiisti jo hankinta hetkellä,ongelma on vaivannut lähinnä nyt muutaman kuukauden.
Olen kokeillut lattian pesemistä etikalla ja ruoka-astiat olen kiikuttanut eteiseen myös..siihen ne kakat vaan röyhkeästi ilmestyy kuppien viereen. Erilaiset hiekat,kristallit ja pelletit on kokeiltu. Hiekka-astian vieminen eteiseen ei auta.
Herraseni tietää kyllä tekevänsä väärin. Onko sitten vain kyse tahtojen taistelusta.. :)
14615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

lisää toinen hiekkalaatikko, jos sitä ei ole jo.
kissa haluaa useasti tehdä eri tarpeet, eri paikkaan.

mahdollista on myös jokin sairaus, esim. virtsavaivat! varsinkin, kun kissa aloittanut tavan vasta tovi sitten. kannattaisi sellainen pois sulkea pikinmiten!

kyse ei varmasti ole tahtojen taistelusta, vaan siihen on jokin oikea syy :)

Äänestä

vastaavassa tilanteessa niin, että heitin köntsän hiekkalaatikkoon ja kisun perässä. Näin mun kissani oppi tekemään asiansa lopultakin hiekkalaatikkoon.

Äänestä

Ihme kun ei ole tepsinyt,vaikka olet monenlaisia juttuja kokeillut,mutta tuli vain mileen,että itse kokeilin joskus sellaista,että!

Laitoin kissan hiekkalaatikkoon valmiiksi kissan omaa kakkaa! Sen jälkeen vein kissan hiekkalaatikon lähelle,jolloin se haistoi,että sielä oli sen omaa kakkkaa.Illalla kissa meni omasta toimestaan sinne kakkalle,koska tiesi,että sinne pitää kakata,koska sielä oli jo valmiina kakkaa..:D

Minun kissalleni ainakin tepsii tämä,mutta ei varmasti kaikille kissoille tehoa..

Äänestä

Laita kissalle vähintään yksi hiekkalaatikko lisää. Kissa haluaa yleensä tehdä pissan ja kakan eri laatikkoon ja jos vaihtoehtoa ei ole, kakka tulee helposti lattialle.

Siivoa kakkakohta etikalla, joka vie hajun täysin pois. Suihkauta kohtaan Feliwayta.

Ellei näistä keinoista ole apua, vie kissa lääkäriin. Etenkin anaalirauhaset ja pissanäyte kannattaa tutkituttaa, koska kakkailu voi liittyä molempiin.

Äänestä

otappas kukkaruisku ja suihkuta sitä kun yrittää paskoa

Äänestä
  • aika rankkaa alkaa kieltää paskominen.. kannattaa lopettaa ruokinta ennen sitä.

    ei hyvä idea siis alkaa rankaisemaan tuolla tavoin. kissalla on jokin syy, miksi se tekee noin. syy pitäisi selvittää, eikä ruveta pelottelemaan kissaa.

    Äänestä

Itse en suosittele sitä toista hiekkalaatikkoa, jos kerran siistinä pidät (ja mikset pitäisi) sitä yhtä ja ainoaa, aina on minun kissat joita on tälläkin hetkellä kaksi tehneet kaikki tarpeensa laatikkoon. Ainoita kertoja kun on muualle tarpeita tehnyt on se, kun on protestoitu laatikon siisteydestä...

Kissa voi toki vierastaa laatikkoa, jos liian tiuhaan puhdistat sen, eli on hyvä neuvo vähän jättää kakkaa laatikkoon ja viedä kissa laatikolle jotta itse tunnistaisi omat hajunsa.

Sekin tuli mieleen, että eihän laatikossa vain ole liikaa hiekkaa? Varsinkin pitkäkarvainen kissa ei pysty "työntämään" kunnolla kakkaa jos hiekkaa on liian paljon laatikossa ja se voi johtaa kakkaamiseen jonnekkin muualle...

Samoin se, että jos laatikossa on esim. luukku josta kissa ei pidä, pitää sitä ahdistavana niin sekin voi johtaa kakkaamiseen muualle...

Nämä nyt tällä hetkellä tuli mieleen...

Äänestä
  • et suosittele toista laatikkoa?? milläs perustein?? mitäs haittaa siitä mielestäsi voisi olla? voi hyvän tähen! huoh!

    yhdelläkin kissalla saisi olla kaksi laatikkoa. kissa kun mielellään tekee eri tarpeet eri paikkaan.

    Äänestä

  • voi myöhemmin kostautua esim pissatulehduksena. Kissat voivat näyttää käyvän laatikolla ihan riittävästi vaikka todellisuudessa panttaavat viimeiseen asti. Laatikkoon ei tarvitse jättää ulosteita, että kissa haistaisi oman hajunsa. Kissan hajuaisti riittää haistamaan hajut myös superhyvin siivotusta hiekasta. Mitä tuo tarkoittaa, että laatikossa voisi olla liikaa hiekkaa? :) Eikös sitä yleensä käytetä ennemminkin liian vähän..? Kissan tassut eivät uppoa kissanhiekkaan, vaikka sitä olisi 20cm kerros.

    Äänestä

  • Sae kirjoitti:

    voi myöhemmin kostautua esim pissatulehduksena. Kissat voivat näyttää käyvän laatikolla ihan riittävästi vaikka todellisuudessa panttaavat viimeiseen asti. Laatikkoon ei tarvitse jättää ulosteita, että kissa haistaisi oman hajunsa. Kissan hajuaisti riittää haistamaan hajut myös superhyvin siivotusta hiekasta. Mitä tuo tarkoittaa, että laatikossa voisi olla liikaa hiekkaa? :) Eikös sitä yleensä käytetä ennemminkin liian vähän..? Kissan tassut eivät uppoa kissanhiekkaan, vaikka sitä olisi 20cm kerros.

    Kissan laatikossa voi todellakin olla liikaa hiekkaa, jos on pitkäkarvainen tai muuten isokokoinen kissa niin ulostaminen hankaloituu koska kissa ei pääse pönnäämään kunnolla ulos. Tämä on tosi. Minullakin on monet vuodet ollut kissoja ja tämä liikaa hiekkaa-sääntö taitaa lukea jopa ihan kissanhiekkapusseissakin. Vai ajattelitko että niissä turhan päin on se tiettyyn rajaan asti -hiekkaa juttu??
    Liian vähän hiekkaa on jos kissa kaapittuaan ulosteelleen kuopan joutuu laatikon pohjalle tarpeensa jättämään, mutta yleensä laatikoissa on reunaviivat joista näkee mihin asti suositellaan hiekkaa pistettävän...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    et suosittele toista laatikkoa?? milläs perustein?? mitäs haittaa siitä mielestäsi voisi olla? voi hyvän tähen! huoh!

    yhdelläkin kissalla saisi olla kaksi laatikkoa. kissa kun mielellään tekee eri tarpeet eri paikkaan.

    Mistäs vanhasta hyvästä neuvosta olet tuonut ottanut, että kissoilla tarvis monta laatikkoa olla? Silloin, jos lähtee pitkäksi aikaa pois ja kissahoitaja käy silloin tällöin ruokkimassa ja tyhjentämässä laatikkoa, silloin suosittelen toisen laatikon pistämistä esille että on varmasti tarpeeksi siisti ja mukava kissoille.
    Mutta ei normaalisti, hei hyvä ihminen, järki käteen, jos sulla on yks kissa esim. niin putsaamalla tarpeeksi usein, et todellakaan tarvi käyttää toista laatikkoa.
    Näin se vain on.

    Äänestä

  • Rousku kirjoitti:

    Kissan laatikossa voi todellakin olla liikaa hiekkaa, jos on pitkäkarvainen tai muuten isokokoinen kissa niin ulostaminen hankaloituu koska kissa ei pääse pönnäämään kunnolla ulos. Tämä on tosi. Minullakin on monet vuodet ollut kissoja ja tämä liikaa hiekkaa-sääntö taitaa lukea jopa ihan kissanhiekkapusseissakin. Vai ajattelitko että niissä turhan päin on se tiettyyn rajaan asti -hiekkaa juttu??
    Liian vähän hiekkaa on jos kissa kaapittuaan ulosteelleen kuopan joutuu laatikon pohjalle tarpeensa jättämään, mutta yleensä laatikoissa on reunaviivat joista näkee mihin asti suositellaan hiekkaa pistettävän...

    Sitten ymmärrän, että hiekkaa voi olla liikaa, jos vessa on koppamallinen, muuten en. Meillä on tällä hetkellä yli 20cm hiekkaa laatikoissa eikä nuo kissat näytä sinne uppoavan eivätkä peppukarvat ota hiekkaan kiinni edes isoilla kissoilla.. Meillä siis ei ole "oikeita" kissan vessoja, vaan varastolaatikoita. Mielestäni hiekkapussin kyljessä oleva suositusmäärä on aivan liian vähän, yleensä sillä määrällä kissa kaivaa pohjan hetkessä näkyviin ja hiekka sotkeentuu älyttömän nopeasti kun paakku jää pohjaan kiinni siivotessa. Helpompi siivotakin kun hiekkaa on kunnon kerros. :)

    en tosiaan edes ajatellut muuta kuin koppamallista, sori, ei käynyt mielessä että niitä on tosiaan muitakin, tarkoitin tosiaan koppamallisen hiekkamäärä voi olla liikaa.

    Äänestä

  • korppunen kirjoitti:

    Mistäs vanhasta hyvästä neuvosta olet tuonut ottanut, että kissoilla tarvis monta laatikkoa olla? Silloin, jos lähtee pitkäksi aikaa pois ja kissahoitaja käy silloin tällöin ruokkimassa ja tyhjentämässä laatikkoa, silloin suosittelen toisen laatikon pistämistä esille että on varmasti tarpeeksi siisti ja mukava kissoille.
    Mutta ei normaalisti, hei hyvä ihminen, järki käteen, jos sulla on yks kissa esim. niin putsaamalla tarpeeksi usein, et todellakaan tarvi käyttää toista laatikkoa.
    Näin se vain on.

    olet niin hyvän neuvon kuullut, ettei hiekkalaatikoita saisi useampaa olla??

    todellakin sillä yhdelläkin kissalle saa olla useampi laatikko!
    toiset tekevät, useampikin kissa, yhteen laatikkoon kaikki tarpeensa kiltisti, mutta ei aina.
    kissa tekee mielellään eri tarpeet eri paikkaan.
    varsinkin, kun tulee ongelmia tuossa hiekkalaatikko siisteydessä, niin järki käteen, eikös kannatakin kokeilla, jos ongelma selviäisi sillä!!
    ei aina ole kyse laatikon siistinä pitämisestä!
    näin se vain on!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-neuvoton kirjoitti:

Osaisikohan kukaan neuvoa enää mitään tapaa jolla kissan saisi tekemään tarpeensa hiekkalaatikkoon..?
Elikkä siis, 1.5 vuoden ikäinen leikattu karvalapseni on ottanut tavakseen kakkia eteisen lattialle. Pissit se kyllä tekee nätisti sinne minne pitääkin. Oli sisäsiisti jo hankinta hetkellä,ongelma on vaivannut lähinnä nyt muutaman kuukauden.
Olen kokeillut lattian pesemistä etikalla ja ruoka-astiat olen kiikuttanut eteiseen myös..siihen ne kakat vaan röyhkeästi ilmestyy kuppien viereen. Erilaiset hiekat,kristallit ja pelletit on kokeiltu. Hiekka-astian vieminen eteiseen ei auta.
Herraseni tietää kyllä tekevänsä väärin. Onko sitten vain kyse tahtojen taistelusta.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu