Onko mitää mahdollisuutta vaikuttaa kiinteistökaupassa kunnan etuosto-oikeuteen ?
Pitkän etsimisen jälkeen löysimme perheelle uuden kodin, mutta kun tontti on yli 5000 neliötä niin kunnalla on etuosto-oikeus ja asiaa tiedusteltaessa kertoivat todennäköisesti käyttävänsä etuosto-oikeuttaan. Vei pohjan koko kaupanteolta.
Kunnan etuosto-oikeus kiinteistöön
9
2447
Vastaukset
- ei ole
olemassa, saakohan kunnalta kirjallisen ennakkopäätöksen em asiasta. Kanttaa kysyä sitä.
- hanhi
en tiedä, onko mahdollista, mutta ehkä tuon tontin voisi jakaa paloiksi ja ostaa palan kerrallaan. Vai tuleeko hankaluuksia rakennusluvan saannissa sen jälkeen ?
- koska
toinen kauppa tulee ilmi ja silloin laukeaa lain mukainen etuostomenettely kaupanvahvistajan tiedoilla.
- etuosto-oikeus
Osaako joku valaista mikä juttu tuossa taas oli, että miksi tuollainen lakipykälä on olemassa. Onko se tehty, ettei syntyisi keinottelua tonttimaan hinnoilla? Jos näin on, niin miksi kunta ei sitten kaavoituslakien nojalla ole jo lunastanut tuota Juspas-nimimerkin tonttimaata, jos kunta kerran haluaa sen itselleen ja kaavoituksella rajoittaa hintakeinottelua.
- shrt
kaupungilla/kunnalla ei ole välttämättä oikeutta etuostoon . kunnalla tarvii olla ennakko suunitelmat kiinteistölle jo ennen kaupan tekoasi . ja vaikka kaupunki käytäisi etuostooikeutta niin päätöksestä voi valittaa hallintooikeuteen .kannataa yritää ostaa se kiinteistö ,sillä jos kaupunki käytää etuostooikeutta niin se joutuu korvaamaan kaikki kulusi ( lainan korot ym. maksut)
- mahdollista...
ostaa asunto siten, että myyjä jättäisi pienen maapalan itselleen vaikka 1000 neliötä, vielä jäljelle jääväkin alue on ihan riittävä asuntotontiksi. Ostaisitte siis asunnon alle 5000 neliön määräalalla. Voi tietysti joutua maksamaan maa-alasta ihan saman, kuin jos olisi 5000 neliötä, mutta tuskin siinä suurta konkkaa tulee, kun vain saa haluamansa kodin.
Tulee muistaa, että 90 % suomen kiinteistöistä sijaitsee alueilla joissa ei saa lohkoa alle puolen hehtaarin tontteja..
Pääkaupunkiseudulla saa lohkoa huomattavasti pienempiä, mutta siellä etuosto-oikeuden raja on 3000 m2.
Määräosakaupalla tuota voisi todennäköisesti kiertää. Eli ostaja ostaa 4000/5000 osaa kiinteistöstä, joka sitten rakennuoikeuden, maapohjan ym. suhteen jaetaan hallinnanjakosopimuksella. Tai miksei sitten samalla 4999/5000 osaa...- Maanmittari_K-S
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Tulee muistaa, että 90 % suomen kiinteistöistä sijaitsee alueilla joissa ei saa lohkoa alle puolen hehtaarin tontteja..
Pääkaupunkiseudulla saa lohkoa huomattavasti pienempiä, mutta siellä etuosto-oikeuden raja on 3000 m2.
Määräosakaupalla tuota voisi todennäköisesti kiertää. Eli ostaja ostaa 4000/5000 osaa kiinteistöstä, joka sitten rakennuoikeuden, maapohjan ym. suhteen jaetaan hallinnanjakosopimuksella. Tai miksei sitten samalla 4999/5000 osaa...Etuostolakia voi käsittääkseni kiertää tekemällä pitkän esim. 100 vuoden vuokrasopimuksen ja ostamalla vuokara-alueen vaikkapa kahtena 2500 neliön määräalana siten, että luovutusten välissä on enemmän kuin kaksi vuotta aikaa. Menettely ei ole edes lainvastainen ja vuokramaalle saa ihan yhtä lailla rakennusluvan kuin omistusmaallekin.
- Maanmittari_K-S
Maanmittari_K-S kirjoitti:
Etuostolakia voi käsittääkseni kiertää tekemällä pitkän esim. 100 vuoden vuokrasopimuksen ja ostamalla vuokara-alueen vaikkapa kahtena 2500 neliön määräalana siten, että luovutusten välissä on enemmän kuin kaksi vuotta aikaa. Menettely ei ole edes lainvastainen ja vuokramaalle saa ihan yhtä lailla rakennusluvan kuin omistusmaallekin.
Ja kun hakee ensimmäiselle määräalan kaupalle lainhuudon vasta kun 6 kuukauden määräaika on umpeutumassa ja pyytää maanmittaustoimistoa odottamaan lohkomista siksi kunnes myös lisäkauppa toisesta määräalasta on tehty, niin molemmat määräalat saa lohkotuksi yhdellä kertaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1142758EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291341- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56855
- 40688
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632