Lomitus vuonna - 90

En tiedä miten toimitaan nykyisin maataloissa, joissa lomittaja käy. Meillä ei enää kutsuta lomittajaa aamukahville, koska hän pääsee nopeammin kotiinsa ja se lomitettava, joka jää nukkumaan, saa nukkua pidempään. Lomittajat ovat kaikki ihania ihmisiä ja ovat todellakin kutsumusammatissaan. Heidän kanssaan on mukava jutella ja varmaan monella tilalla hän on ainoa juttukaveri. Yksinäisiä maatilan emäntiä ja isäntiä on paljon.

Oli kuitenkin aika, jolloin oli aamukahvit tarjottava ja jopa ruoka. Muistatteko?

Minäkin äitiyslomalainen, valvoin usein koko yön vauvan kanssa ja aamulla oli kello herättämässä että ehti laittaa tarjottavat pöytään. Oli myös oltava siistiä ja lapsiperheessä oli iltaisin suuri työ saada huusholli kuntoon.

Muistan kuinka se aika oli stressaavaa kun kädet oli työtä täynnä lasten takia. Meilläkin kävi lomittaja joka puhui ehkä kaksi lausetta, joi kupin kahvia ja siihen meni tunti.
Kunnasta oli kuitenkin ohje, että lomittaja hoitaa vain toisen tehtävät, joten äkkiä ne työt hoituivat isännän kanssa. Lisätunteja kuitenkin oli saatava.

Kirjoitanko ihan typeriä? Näin minä ainakin ne asiat silloin näin.
131815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Näin oli joskus aikojen alussa.Muistan 60-70 luvulla kun tämä lomitushomma oli tuloillaan,että lomittajilla ei ollut edes omaa kulkuneuvoa joten he yöpyivät talossa kuten karjantarkkailijatkin.En ole koskaan muorilta kysynyt miten hän sen koki, että stressasiko se vai ei.Mutta 90-luvulla kun aloin käyttää itse ulkopuolista lomitusapua ei näitä kahvituksia käytetty,kuin aivan poikkeustilanteissa.
Eli jos lomittaja tullessaan tai lähtiessään poikkesi tuvassa ilmoittamassa jotain asiaa juuri kun itse oltiin juomassa kahvia, niin kysyttiin: maistuisko kuppi kahvia?

Äänestä

jos hän haluaa.

Meillä oli lomittajalla sellainen tapa että aamulla hän tuli kahville mutta iltapäivällä halusi lähteä kahvittelematta kotiin.

Eipä tuosta mitään ylimääräistä vaivaa ollut itsekin sai samalla kertaa juoda kahvit ja syödä suolasen hiukopalan.

Äänestä
  • välillä jollain tilalla kun oli lomittamassa ja emäntä laittaa kahvit ja 7 eri sorttia pöytään joka aamu ja iltapäivä.Mukavaahan se oli.
    Miusta oli mukava seurustella välillä talon väenkin kanssa eikä vaan eläinten kanssa.
    Jos taas tilalta ei saanut edes kahvikupposta(kun muut sen kuitenkin joivat)tuli olo,ettei oikein välitetä.
    Voihan se lomittaja keittää ne kahvit vaikka navetalla.....

    Äänestä

  • heli kirjoitti:

    välillä jollain tilalla kun oli lomittamassa ja emäntä laittaa kahvit ja 7 eri sorttia pöytään joka aamu ja iltapäivä.Mukavaahan se oli.
    Miusta oli mukava seurustella välillä talon väenkin kanssa eikä vaan eläinten kanssa.
    Jos taas tilalta ei saanut edes kahvikupposta(kun muut sen kuitenkin joivat)tuli olo,ettei oikein välitetä.
    Voihan se lomittaja keittää ne kahvit vaikka navetalla.....

    sitä tunne itsensä tervetulleeksi kun pöytä on koreana vaikka se vähän sua hävettäiskin, olisko vähä sellainen hiljainen ilmaisu ett talonväki on tyytyväisiä työhösi.

    Ei meillä nyt aivan tuontyylistä ollut voileipää tai jotain suolasta palaa tuumittiin että se olis sopivaa aamusella iltapäivästä sitten ne senseitsemänsorttia.

    Rupattelusta senverran että meni välistä useampi tunti siinä kahvia ryystäessä jos kumpaisellakaan ei ollut minnekään kiirettä, siinäpä kuuli ittekin viimeiset "juorut" kyliltä, taas oltiin paaaljon viisaampia. Hö

    Äänestä

Meillä lomittaja tulee kyllä aamukahville lypsyn jälkeen, mutta iltapuolella lähtee samantien kotia ilman "kestitystä". Hullulle välillä tuntuu, kun anoppi on lomalla, niin se nousee hyvissä ajoin laittamaan lomittajalle aamukahvia kaikenlaisine lisukkeineen. Isännän lomaillessa on tarjoilu hillitympää, kun emäntä navetalta tultuaan laittaa nopeasti jotain pöytään. Itse olen myös osaltani kahveja laittanut, jos en satu olemaan töissä silloin. Oudoksuttaa vaan, kun lomittajaa varten laitetaan aina pöytä vähän koreammaksi kuin normaaliaamuina, mutta kai se on jotain vanhaa perua, että vierasta varten pitää olla vähän hienompaa kuin omalle väelle.

Äänestä

emännäksi reilut 10 vuotta sitten, oli tässä talossa vielä tapana antaa lomittajalle kahvit aamulypsyn jälkeen (ainakin). Sitten kun jäin äitiyslomalle, niin soitin lomatoimistoon ja kysyin, että pitääkö minun herätä laittamaan kahvit vai voiko ilmoittaa, että "emäntä lepää", eikä herää ketsitsemään. Sieltä tuli "lupa" olla tarjoamatta lomittajalle kahveeta ym.ta. Niimpä sitten ollaan otettu tavaksi, että lomituksen päätteeksi (jos ollaan kotona) kahvit tarjotaan, ja samalla jutustellaan lehmien kuulumiset ja tilanteet. Joskus kyllä tulee muutenkin kahviteltua, mutta hyvä käytäntö on , että edes kerran...

Äänestä

Tuleeko maatilalle lomittaja, vaikka isäntäväki on kotona??? Mitä helvettiä?? Miksi???

Onko maatilallinen yrittäjä vai veronmaksajien renki??

Äänestä
  • Herra "yrittäjä", ilmoittaudun viikonloppuvapaalle ja aion olla silti kotona!

    Äänestä

  • tekis mieli itkä tuollaista tyhmyyden julki tuontia.

    mihinkäs sitä sitten pitäis mennä????????
    Ei näillä lomituksilla kauppaa pitemmälle pääse, 50% helpompia työpäiviviä ainoastaan.

    Meillä täytyy olla aina isäntä mukana navetalla, ainakin 20-80 min/pvä.

    Äänestä

  • hauskaa taas kirjoitti:

    tekis mieli itkä tuollaista tyhmyyden julki tuontia.

    mihinkäs sitä sitten pitäis mennä????????
    Ei näillä lomituksilla kauppaa pitemmälle pääse, 50% helpompia työpäiviviä ainoastaan.

    Meillä täytyy olla aina isäntä mukana navetalla, ainakin 20-80 min/pvä.

    Meilpäin on ainaki hyvänmoinen kiirus silloon ku on lomittaja. Tapana teettää ns. maksullista lomitusta, eli lomittaja on tarvittaessa päivänki töissä, mitä ikinä milloinki on työnalla. Jos lomittaja ei ehti ns. päivätöihin, niin sitten on muutenvain kiire. jos ei ittellä ole mitää paniikkia, niin silloin mennään auttamaan naapuritiloja. Ns. lomaa tulee pidettyä muutamia päiviä vuodessa, silloin yritettään nukkua niin paljon kuin mahdollista. Joskus saattaa olla myös itseaiheutettu päänsärky..

    Äänestä

  • ....herra sitten aina pois kotoa, kun ittellä on lomaa. Mää ainakin aina pari päivää lomistani vaan lepäilen. Sitten jos jaksaa, niin jonnekin voi mennä.

    Äänestä

Mulle tarjotaan yleensä tiloilla aamukahvit. Joillakin tiloilla saa kahvia myös iltapäivällä. Yleensä tilat, joilla saa kahvia, ovat sellaisia, että töiden lomassa on joku odotustauko, jonka jälkeen jatketaan hommia, esim. lypsykoneen pesun aikana juodaan kahvit ja sitten jatketaan.

Mun mielestä on ihana, että kahvia tarjotaan ja on mahdollisuus jutella isäntäväen kanssa. Tila tulee jollakin tavalla paljon tutummaksi ja "omemmaksi". Se vaikuttaa mulla paljon työmotivaatioon.

Äänestä

Olen lomittanut muutamassa paikassa tänä kesänä. Eräässä sikalassa tarjottiin töiden päätteeksi kahvit ja joskus myös iltapäivällä ennen askareita. Yhdessä parsinavetassa ei tarjoiltu mitään ikinä. Ei se mitään haitannut. Tapana on ollut syödä hyvin ennen töihin lähtöä ja varmistaa näin töissä jaksaminen. Toisessa navetassa sai aina aamu ja iltatöiden jälkeen kahvit ja leivät ja munkit. En muuten välittäisi kahvittelusta ja jaarittelusta, mutta kun siitä maksetaan tuntipalkka. Yleensä kahvitteluihin on mennut noin 15-25 min.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


5 lapsen äiti kirjoitti:

En tiedä miten toimitaan nykyisin maataloissa, joissa lomittaja käy. Meillä ei enää kutsuta lomittajaa aamukahville, koska hän pääsee nopeammin kotiinsa ja se lomitettava, joka jää nukkumaan, saa nukkua pidempään. Lomittajat ovat kaikki ihania ihmisiä ja ovat todellakin kutsumusammatissaan. Heidän kanssaan on mukava jutella ja varmaan monella tilalla hän on ainoa juttukaveri. Yksinäisiä maatilan emäntiä ja isäntiä on paljon.

Oli kuitenkin aika, jolloin oli aamukahvit tarjottava ja jopa ruoka. Muistatteko?

Minäkin äitiyslomalainen, valvoin usein koko yön vauvan kanssa ja aamulla oli kello herättämässä että ehti laittaa tarjottavat pöytään. Oli myös oltava siistiä ja lapsiperheessä oli iltaisin suuri työ saada huusholli kuntoon.

Muistan kuinka se aika oli stressaavaa kun kädet oli työtä täynnä lasten takia. Meilläkin kävi lomittaja joka puhui ehkä kaksi lausetta, joi kupin kahvia ja siihen meni tunti.
Kunnasta oli kuitenkin ohje, että lomittaja hoitaa vain toisen tehtävät, joten äkkiä ne työt hoituivat isännän kanssa. Lisätunteja kuitenkin oli saatava.

Kirjoitanko ihan typeriä? Näin minä ainakin ne asiat silloin näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu