Ismo ja Tauski olivat ylimpiä ystävyksiä. Heidän ystävyytensä oli saanut alkunsa alakoulun ensimmäisellä luokalla, kun Ismo heitti Tauskia taulusienellä naamaan ja Tauski sitten kusi Ismon kenkään. Riitahan siitä syntyi ja ruma tappelu, jonka opettaja kuitenkin keskeytti. Pojat tietysti sopivat toransa ja sillä tavalla he tutustuivat. Ei kestänyt montakaan päivää kun pojat jo olivat erottamattomia. He keksivät yhdessä monenlaisia leikkejä ja koirankujeita.
Nyt tilanne oli tyystin toinen. Ismo ja Tauski olivat jo liki nelikymppisiä äijiä ja elämä oli kääntänyt nurjan puolensa kummallekin. Ismo oli liiaksi kiintynyt alkoholin hullaannuttaviin vaikutuksiin ja Tauski puolestaan kärsi pakkomielteisestä masturbaatiosta. Oli hänellä yleisemminkin pakkomielle seksiin ja siihen liittyviin asioihin. Vaimo oli Tauskin jättänyt juuri tämän asian takia ja niinpä Tauskikin oli alkanut kaataa viinaa kurkustaan alas.
Kotikorttelin mummot supattelivat rappukäytävissä Ismon ja Tauskin omituisista tavoista ja tottumuksista. Pojat kävelivät usein öisin pihalla ja lauloivat nuoruusajan lauluja humalapäissään. Loilotus tietenkin herätti koko korttelin ja kiukustuneet muorit ja muut käppänät ilmeistyivät ikkunaan tekohampaitaan kalisuttamaan. poikia asia ei suuremmin kiusannut. Olihan heillä helkkari soikoon parempaakin tekemistä kuin mietiskellä mitä kotikadun ukonrahjukset ja ämmät heistä ajattelivat.
Oikeastaan epätoivo ja elämän turhuus oli kietonut pojat niin rautaiseen otteeseen, että molempien mielessä kangasteli se lopullinen ratkaisu: itsemurha. Toistaiseksi ajatus oli pysynyt vain ajatuksena, eikä kumpikaan ollut tosissaan yrittänyt riistää itseltään henkeä - Ismo tosin viilsi kerran ranteensa auki, mutta se voidaan kai pistää deliriumin piikkiin.
Mitä poikien sitten tulisi tehdä? Eräs kotirapun ämmänrutjakkeista totesi kerran, että molempien pitäisi mennä katkaisuhoitoon ja sen jälkeen muutamaksi vuodeksi mielisairaalaan. Tästä Ismo kimmastui niin, että roiskaisi keittiön tuolit lasista läpi pitkin pihamaata. Onneksi ei sentään vanhaa luuskaa mojauttanut, siitähän olisi tullut rikoslain mukaisia seuraamuksia.
Mielisairaalaan pojat eivät halunneet mennä. Siellähän olisi vain sekopäitä. Katkaisuhoitokaan ei tuntunut oikealta ratkaisulta, sillä viina maistui vielä niin hyvältä, ettei siitä malttanut luopua. Jokin ratkaisu epätoivoiseen tilanteeseen täytyi kuitenkin löytyä. Ja kuten niin usein epätoivoisissa tilanteissa, pisti sattuma sormensa peliin.
Eräänä viinanhuuruisena iltana pojat kävelivät kohti Tauskin asuntoa jallupullot kädessään. Silloin tapahtui jotain vallan merkillistä: taivaasta välähti kirkas valo ja kaikkialta kuului selittämättömän tenhoavaa musiikkia. Suuri hämmästys valtasi kaverukset. Kun he katsahtivat ylös taivaisiin, näkivät he herran enkelin, joka kertoi heille näin: "älkää pelätkö, lapseni. Minä tulin ilmoittamaan teille suuren uutisen. Teidän isänne, iänkaikkinen Jumala, rakastaa teitä ja on kutsunut teidät luokseen taivaiden valtakuntaan."
Tämä ilmoitus oli niin väkevä, että se sai molemmat pojat kyynelehtimään vuolaasti. Ei kumpikaan näistä juoponketaleista ollut pannut toivoaan taivaalliseen Isään, mutta kuitenkin tämä oli laittanut enkelinsä heitä noutamaan. Poikia ei pelottanut. He astuivat valoon ja katosivat. Sen koommin heitä ei nähty. Siitä eteenpäin saivat taloyhtiön ukot ja akat nukkua häiriöttä. Kaksi piinattua sielua oli löytänyt rauhan.
Nyt tilanne oli tyystin toinen. Ismo ja Tauski olivat jo liki nelikymppisiä äijiä ja elämä oli kääntänyt nurjan puolensa kummallekin. Ismo oli liiaksi kiintynyt alkoholin hullaannuttaviin vaikutuksiin ja Tauski puolestaan kärsi pakkomielteisestä masturbaatiosta. Oli hänellä yleisemminkin pakkomielle seksiin ja siihen liittyviin asioihin. Vaimo oli Tauskin jättänyt juuri tämän asian takia ja niinpä Tauskikin oli alkanut kaataa viinaa kurkustaan alas.
Kotikorttelin mummot supattelivat rappukäytävissä Ismon ja Tauskin omituisista tavoista ja tottumuksista. Pojat kävelivät usein öisin pihalla ja lauloivat nuoruusajan lauluja humalapäissään. Loilotus tietenkin herätti koko korttelin ja kiukustuneet muorit ja muut käppänät ilmeistyivät ikkunaan tekohampaitaan kalisuttamaan. poikia asia ei suuremmin kiusannut. Olihan heillä helkkari soikoon parempaakin tekemistä kuin mietiskellä mitä kotikadun ukonrahjukset ja ämmät heistä ajattelivat.
Oikeastaan epätoivo ja elämän turhuus oli kietonut pojat niin rautaiseen otteeseen, että molempien mielessä kangasteli se lopullinen ratkaisu: itsemurha. Toistaiseksi ajatus oli pysynyt vain ajatuksena, eikä kumpikaan ollut tosissaan yrittänyt riistää itseltään henkeä - Ismo tosin viilsi kerran ranteensa auki, mutta se voidaan kai pistää deliriumin piikkiin.
Mitä poikien sitten tulisi tehdä? Eräs kotirapun ämmänrutjakkeista totesi kerran, että molempien pitäisi mennä katkaisuhoitoon ja sen jälkeen muutamaksi vuodeksi mielisairaalaan. Tästä Ismo kimmastui niin, että roiskaisi keittiön tuolit lasista läpi pitkin pihamaata. Onneksi ei sentään vanhaa luuskaa mojauttanut, siitähän olisi tullut rikoslain mukaisia seuraamuksia.
Mielisairaalaan pojat eivät halunneet mennä. Siellähän olisi vain sekopäitä. Katkaisuhoitokaan ei tuntunut oikealta ratkaisulta, sillä viina maistui vielä niin hyvältä, ettei siitä malttanut luopua. Jokin ratkaisu epätoivoiseen tilanteeseen täytyi kuitenkin löytyä. Ja kuten niin usein epätoivoisissa tilanteissa, pisti sattuma sormensa peliin.
Eräänä viinanhuuruisena iltana pojat kävelivät kohti Tauskin asuntoa jallupullot kädessään. Silloin tapahtui jotain vallan merkillistä: taivaasta välähti kirkas valo ja kaikkialta kuului selittämättömän tenhoavaa musiikkia. Suuri hämmästys valtasi kaverukset. Kun he katsahtivat ylös taivaisiin, näkivät he herran enkelin, joka kertoi heille näin: "älkää pelätkö, lapseni. Minä tulin ilmoittamaan teille suuren uutisen. Teidän isänne, iänkaikkinen Jumala, rakastaa teitä ja on kutsunut teidät luokseen taivaiden valtakuntaan."
Tämä ilmoitus oli niin väkevä, että se sai molemmat pojat kyynelehtimään vuolaasti. Ei kumpikaan näistä juoponketaleista ollut pannut toivoaan taivaalliseen Isään, mutta kuitenkin tämä oli laittanut enkelinsä heitä noutamaan. Poikia ei pelottanut. He astuivat valoon ja katosivat. Sen koommin heitä ei nähty. Siitä eteenpäin saivat taloyhtiön ukot ja akat nukkua häiriöttä. Kaksi piinattua sielua oli löytänyt rauhan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Näkee, että Rasva Hönttönen on vieläkin kykenevä löytämään taiteessaan uusia näkökulmia.
Niin, edelläkäviän tuleekin.