Onko teillä koskaan semmosta fiilistä, että ootte kaiken ulkopuolella? Missä tahansa oottekin...kahvilla kaverin kanssa, isommassa seurassa puistossa, lenkkipolulla, rannalla auringonotossa, mökillä, kotona telkkarin ääressä yms... Olo on ahdistava ja levoton. On jatkuvasti sellanen olo, että on väärässä paikassa oikeaan aikaan, ei osaa elää hetkessä (paitsi humalatilassa). Pelkää, että jossain muualla tapahtuu jotain mistä pitäis olla osallisena, mutta jääkin paitsi. Ei kuitenkaan tiedä missä muualla ja jos siellä olis, pitäis olla taas jossain muualla. Miksi tätä levottomuutta ja ahdistusta kutsuis?
Välillä tuntuu, että yhteiskunnan muuttuminen moninaisemmaksi, vaihtoehtorikkaammaksi, globaalistuneemmaksi ja kansainvälisemmäksi on jollain lailla tuonu mukanaan pelon paikalleen jäämisestä. Kun maailma on pullollaan kaikkea tekemistä, näkemistä ja kokemista, jotka tuottaa elämyksiä, tulee niistä pakkomielteitä, jolloin elämys muuttuu suorittamiseksi, ei nauttimiksesi. Loppujen lopuksi sitä saattaa käpertyä itseensä ja olla tekemättä yhtään mitään, koska kaikki tekeminen on jatkuvaa menettämistä, ulkopuolisuutta. Tekemättömyys lievittää ahdistusta, mutta tuo mukanaan masentuneisuutta ja yksinäisyyttä.
Välillä tuntuu, että yhteiskunnan muuttuminen moninaisemmaksi, vaihtoehtorikkaammaksi, globaalistuneemmaksi ja kansainvälisemmäksi on jollain lailla tuonu mukanaan pelon paikalleen jäämisestä. Kun maailma on pullollaan kaikkea tekemistä, näkemistä ja kokemista, jotka tuottaa elämyksiä, tulee niistä pakkomielteitä, jolloin elämys muuttuu suorittamiseksi, ei nauttimiksesi. Loppujen lopuksi sitä saattaa käpertyä itseensä ja olla tekemättä yhtään mitään, koska kaikki tekeminen on jatkuvaa menettämistä, ulkopuolisuutta. Tekemättömyys lievittää ahdistusta, mutta tuo mukanaan masentuneisuutta ja yksinäisyyttä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Haluaisi nähdä niin paljon, mutta kun tarvitsee kaikkeen aikaa.
Aina kaipaa jotakin ja jotakuta, mutta tuntuu, ettei koskaan löydä sopivaa.
Ulkopuolisuuden tunne on aika kokonaisvaltaisesti läsnä omassa elämässäni, jopa suuressa ihmisjoukossa olen jotenkin eristyksessä kaikesta.
En enää anna sen tunteen vaivata. Tänä aamunakin nautin yksinkertaisesti siitä, että sain juoda aamukahvini ulkona terassilla isossa tuolissa, kaikessa rauhassa hälinästä, puutarhaani katsellen. Ilo syntyy pienistä asioista, kun sen vaan antaa syntyä. Ei elämään aina tarvita henkeäsalpaavia kokemuksia toisella puolella maapalloa
just tota tarkotan, että osais rauhottua ja nauttia pienistä asioista, koska tuntuu et just ne tuo paljon enemmän nautintoa loppujen lopuksi, ku extreme-kokemukset toisella puolella maapalloa. Tuntuu, et pitäis tehä kaikkea etremee, ku se on niin hienoo ja ihan vaan siks, et vois sanoa, et on tehnyt niin. Haluisin päästä siihen pisteeseen, et voisin tyytyväisenä keinuttaa itteeni kiikkustuolissa ja ajatella, etten haluis olla missään muualla tekemässä mitään muuta, just sillä hetkellä. Jos sä pystyt siihen, mä kadehdin sua suuresti!
saatoin joskus tuntea olevani joukossakin jotenkin ulkopuolinen, vaikka olinkin ystävieni seurassa.
Tunne ei johtunut koskaan siitä, että olisi pitänyt olla jossakin muualla tai tekemässä jotain muuta. Sen sijaan saatoin esim. suunnattomasti ikävöidä jotain henkilöä, jonka olisin suonut olevan mukana.
Nykyisin päivät ovat hektisiä ja täynnään erilaisia ärsykkeitä sinne ja tänne. Kunkin täytyy vain itse ratkaista kuinka päivänsä parhaiten täyttää. Ja se ei ole helppoa. Erilaisia vastuita ja tehtäviä on kaikilla ja ne on huolehdittava, mutta pitäisi myös pysähtyä miettimään itse elämääkin. Se on kuitenkin lyhyt itse kunkin kohdalla.
Olen kaksijakoinen persoona; nautin valtavasti ihmisistä ja seurustelusta. Sitten minusta löytyy jonkinlainen "erakkokin", joka välillä vaatii omaa aikaa ja tilaa itselleen miettiä rauhassa asioita; kehitellä ja suunnitella, nauttia, haaveilla- tai vain ihan olla- olla luovasti jouten;) Tällaisiä hetkiä tarvitsen, jotta jaksan itse ja jotta minusta on iloa läheisillenikin.
Yksin oleminenkaan ei nykyisin onnistu kaikilta, vaikka sellaiseen olisi mahdollisuuksiakin. Se on sääli; itsetuntemusta on vaikea opiskella jatkuvan menemisen ja ärsyketulvan keskellä. Joten en allekirjoita Rauhattoman sielun kirjoitamaa viimeistä virkettä "Tekemättömyys lievittää ahdistusta, mutta tuo mukanaan
masentuneisuutta ja yksinäisyyttä." Olen vankasti sitä mieltä, että välillä henkinen tankkaaminen vaikka vain oleminen luonnossa tekemättä mitään "järkevää", antaa valtavasti energiaa ja hyvänolon tunnetta jaksaa eteenpäin.
Kirjotukses ois voinu olla mun tekemä... Mulla on just tollanen olo. Siis ettei osaa elää hetkessä, muuta kun juuri humalassa. Ja se ulkopuolisuus, siitä tunteesta ei niin vaan pääse eroon. Oon uskotellu ittelleni, että vielä löytyy se "mun juttu", sellanen seura, työ, ja ympäristö yms jossa tuntee olevansa kotonaan. Ja että oikeesti kuuluu siihen. Mut saa nähdä... Mä oon yrittäny sitä, että kokee mahd.paljon juttuja - tälläkin hetkellä asun ulkomailla. Vaikka tykkäänkin olla täällä ja maavalinta oli sellanen jota olin pitkään halunnu,ni edelleen se ulkopuolisuuden tunne seuraa. Siitäkin huolimatta, että oon tutustunu mahtaviin ihmisiin jne. Ehkä tästä ei ikinä pääse eroon...
kuullostaa ihan multa..kävin jutteleen lekurin kanssa, sillä se vaivasi todella paljon. ensin kerottiin sen johtuvan paniikki häiriöstä, sitten kaksijakoiseta persoonallisuudesta, viimeisin on dissosinaatiohäiriö, joka on itseni mielestä ainut joka voisi tunteeni aiheuttaa. jopa itsensä ulkopuolella olo on kurja tunne, mutta toivon että saat itesi kuntoon ja olosi rauhoittumaan.
Juuri tämä sama asia valvottaa öitäni ja on muodostunut elämän peruskriisiksi. Teen paljon hulluja asioita, koen, koen ja koen, matkustelen, käyn konserteissa, luen kirjoja, kulutan kaikkea mahdollista taidetta, juhlin, eikä mikään tunnu miltään enkä saa hetkestä kiinni. Takana on liuta toteutettuja unelmia, jotka eivät sitten osoittautuneetkaan "siksi elämänmullistavaksi kokemukseksi".
En käytä alkoholia juuri koskaan, mutta ne harvat kerrat kun olen ollut humalassa koen eläneeni ns. "hetkessä".
Mitä se on se täysi elämä? Miten siitä saa otteen? Miksi kaikilta muilta se tuntuu tulevan niin luonnostaan, ettei sitä tarvitse erikseen pohtia?
mua ahdistaa asia lakkaamatta. Teen suunnitelmia, organisoin elämääni, järjestän aktiviteetteja ja loppujen lopuksi niistä kaikista tulee suorittamista. Sitten ihmettelen jatkuvaa väsymystä ja stressiä, sitä miksi en jaksa ja käperryn itseeni tekemättä mitään...mikään ei tuo enää lohtua. En tiedä missä pitäisi olla ja mitä pitäisi tehdä, kun koko ajan menettää jotain ollessaan muualla. Eikä tässä ole mitään järkeä, mutta en voi sille silti mitään. Voi kun sais siivet, niin vois lentää korkeella taivaalla ja olla "kaikkialla", vapaana...
hanki itelles elämä äläkä tilitä!!!!
sä tajunnut, sitähän mä koko ajan teen "hankin elämää", mutta kun mikään ei tunnu miltään. Ota se liian kireä pipo pois päästä, niin kummasti helpottaa eikä muitten jutut v**uta niin paljon =)
koska kaipaat tietämättäsi minua. :) Mutta ei hätää, hetki vielä ja kohtaamme uudelleen.. Vai oletko ollut rauhaton kun olen ollut vierelläsi? Taidat vastauksen tietääkin. Olet ennenkin kaivannut lähelleni, ihan tietoisesti.
...nyt kyllä taisit erehtyä, kun mulla on tyttöystävä...
...tänne,missä yllätyksekseni muitakin jotka ajattelee/tuntee samoin kuin mä! Mä siis olen niin kauan kuin muistan,ainakin puolet elämästäni,tuntenut olevani jotenki "ulkopuolella" kaikesta. Aivanku kattelis maailman menoo jostain "kuplan sisältä".. Tuntuu että "kaikki muut" elää täyttä elämää,näkien ja kokien kaikkea mitä sopii sitten kiikkutuolissa muistella... Itse on kuin "laput silmillä",eläen vain tunnemaailmaa,näkien vain sielun maisemaa.. Koen myös "kaipuuta tähtiin",jonnekin kauas,ylös... Unissani usein lennän korkealla taivaalla,läpi pilvien,tähtien keskelle... Tämänkin voi käsittää siten että haluaisin jotenkin päättää päiväni,mitä en todellakaan halua,kaikesta kärsimyksestä huolimatta. Joskus käynyt mielessä,että mikä tarkoitus on olla täällä maan päällä,koska elämä on kuitenkin niin lyhyt ja kaikki häviää aikanaan,joten pidän monia asioita siten "merkityksettöminä" ja koen surua siitä...
No niin. Purin sitten ajatuksiani kuin liukuhihnalta,ja moni luulee nyt että mikähän tapaus tuokin on... Mutta paistaa se aurinko minunkin maailmaani välillä,ja huumoria ei puutu :) Vaikka äkkiseltään vaikea varmaan uskoa että täältä löytyy "synkistelijä" joka tykkää hassutella ja höpsötellä,varsinkin oman kullan kanssa... Oliskin semmonen...