valkovuoto ennen kuukautisia

Nimetön

Mulla oli tuulimunaraskaus, joka kaavittiin neljä viikkoa sitten. Nyt sitten odottelen menkkoja että pääsis taas yrittämään uutta raskautta. Kertokaa ihmiset onko teillä tullut valkovuotoa juuri ennenn menkkoja?Mulla on ollut muutaman päivän ajan ihan menkkamaisia oireita ja nyt kovasti toivon niiden alkavan, eilen kuitenkin alkoi runsas ja paksu valkovuoto. Luin netistä että yleensä ovulaation aikaan tulee valkovuotoa, eli silloinhan kierto olisi vasta puolessa välissä :(

4

6624

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bumblebee

      Mulla tulee valkovuotoa oviksen aikana ja sitten ennen menkkoja, ja joskus sitä tulee jatkuvasti oviksesta menkkoihin asti. Joten älä hätäile vielä! :)

    • lääkär

      Valkovuoto lisääntyy ennen ovulaatiota (ns. limatulppa) ja myös ennen kuukautisia. Naisilla normaalisti tulee siis koko ajan kierron aikana valkovuotoa, joillakin tulee normaalisti todella paljon, jotkut taas pärjäävät ilman pikkuhousunsuojia.

    • anaalityyppi

      no mulla ei oo mikään noista alkanut ja sitten tulee valkovuotoja

      • anaalityyppi

        siis silti tulee valkovuotoja


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe