Wikipedian mukaan lama on kriisi, joka johtuu siitä, että riistoa ei voi enää laajentaa, pääoma on kasautunut monopoleiksi ja luonut työttömyyden ja ylituotantoa, voiton suhdeluku tendenssimäisesti alenee ja kansa on proletarisoitunut.
Toisin sanoen kulutusta ei voida ylläpitää, koska raha on keskittynyt muutamiin kohteisiin ja potentiaalisia ostoehdokkaita ei ole.
Tämä tilanne on totta tulevasiuudessa, sillä länsimaissa ihmisillä ei ole varaa kun ei ole töitä ja siellä Kiinassa ei saada palkkaa.
Toisin sanoen kulutusta ei voida ylläpitää, koska raha on keskittynyt muutamiin kohteisiin ja potentiaalisia ostoehdokkaita ei ole.
Tämä tilanne on totta tulevasiuudessa, sillä länsimaissa ihmisillä ei ole varaa kun ei ole töitä ja siellä Kiinassa ei saada palkkaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niinhän se on, että jos Nokia teettää ja suunnittelee kaliit multimedia3Gmatkapuhelimet kiinassa niin kellä on niitä enää varaa ostaa länsimaissa kun suurin osa on saanut työttöminä tai pienellä palkalla ??? Ja kiinassa niitä ei ainakaan ole kellään varaa ostaa.
Uusille pienille yrityksillä halpamaihin kasvattaminen sallittakoon koska se voi olla ainoa mahdollisuus kasvaa samalla ajan myötä myös kotimaassa.
osakkeiden omistajat olisivat laupiaita samarilaisia, jotka antaisivat mitään lupauksia suuryritysten pienemmästä kasvusta pienyritysten hyväksi, joilla olisi yksinomainen lupa investoida Aasiaan...
Jos nokian osuus on BKT:sta on muutamia prosentteja, niin eiköhän "lopuilla" ole edelleen ostovoimaa vaikka tuote tehtäisiinkin toisaalla.? Eli ne jotka menettäisivät työnsä menettäisivät osan ostovoimastaan, mutta muut toki osan siitä.
Huoli on siis Nokialaisilla(hlöstö) ja alihankkijoilla, ei koske osakkeenomistajia.?
Lisäksi Kiinassa on täsmäkoulutettavana sellainen lössi että turha on Suomalaisilla enään haaveilla kys yrityksen duuneista.
Ikävää että näin on :(
Nokian tuloksellahan ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen mitään käytännön merkitystä osakepelureiden tulokseen.
Kun Nokian osake on kallis niin sitä tungetaan sinun eläkerahastoosi ja kun osake on halpa niin osaketta ostetaan sinun eläkerahastostasi.
Mitä enemmän osakkeen hinta heiluu, sitä parempi tulos.
Osakepelurit vaativat, että osakkeiden omistuksen kotimaisuusastetta pitäisi lisätä. Koska kotimaisia eläkerahastoja on helpompi tyhjentää. Ja osakkeiden painoa eläkerahastoissa pitäisi lisätä.
Ongelma lie siinä, että Euroopassa 3% talouskasvulla vedetään 9% tuottoa sijoitetulle pääomalle.
Kiinassa 9% talouskasvulla annetaan pääomalle 3% tuotto. Se on jonkin sortin sosialismia ja ajautuu kriisiin huomattavasti huonommin kuin tämä meidän liikatuotantopulataloutemme.
Kiinalaiset tekevät kovasti työtä ja ostelevat pienillä palkoillaan halpoja tavaroita. Meillä asia on vähän toisin, eletään velaksi jne. se ei tietty voi jatkua iäti...
No oikeastaan aika hyvin määritelty vasemmistolaisella paatoksella itse pääasia.
Taantuma seuraa todellakin usein liiallisista investoinneista kohteisiin, joista ei saada rahoja takaisin. Epätasapaino voi jatkua hyvinkin pitkään keskuspankin painaessa uutta rahaa tappioiden lykkäämiseksi eteenpäin, kunnes ulkoinen shokki puhkaisee kuplan.
IT-kuplassahan kävi juuri noin. Liialla rahalla perustettiin noin 100 firmaa per 1 kelvollinen tuote. Keskuspankit lisäsivät rahaa kuplaan millenium tekosyyllä.
90-luvun alun lama luotiin myös liian löysällä keskuspankin rahapolitiikalla.
Huono rahapolitiikka on tietysti näppärä keino siirtää pakolla fyffejä taskusta toiseen. Eipä missään ole tutkittu, kumpi on pahempi verottaja, verokarhu vai finanssipolitiikka.
Nyt eletään keskimääräistä löysempiä vuosia.
Tuloerojen kärjistyminen on kyllä hyvin ennakoinut sotia. Rikkaat lähettävät mielellään köyhänsä sotimaan.
jees "koti laamaa".
jees "kohti laamaa".