50 täynnä kohta

lopeta tuo typerä ruikutus, oma vikas jos pieleen on mennyt!

50 ei ole mikään raja sille, että toteuttaa omat haaveensa. Emme ole vielä ikäloppuja, mutta elämänkokemusta ja sitä myötä toivottavasti myös viisautta on kertynyt. Moni asia on itsestä kiinni, mutta elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee. Jos elämä tuntuu hukkaan menneeltä, ei kannata niinkään ajatella sitä, mikä on ollut, vaan suunnata tulevaan.

Eniten minua ihmetyttää tuo, että haluaisit vaihtaa alaa, mutta et tiedä, mihin. Jos tiedät, ettet pidä nykyisestä työstäsi, niin osaat kai kuvitella, mitä oikein haluaisit tehdä. Suosittelen, että teet itsellesi syvähaastattelun ja selvität, mikä olisi toiveammattisi. Seuraavaksi hakeudut alan koulutukseen - ei nykyisin alaa vaihtava 50-vuotias koulunpenkillä ole enää mikään harvinaisuus. Muuan ystävättäreni on vaihtanut ammattia kolme kertaa, ja edelleen suunnittelee "mitähän kivaa sitä seuraavaksi lähtisi opiskelemaan?"

Opiskella voi myös työn ohessa (itse olen viimeisten seitsemän vuoden aikana suorittanut yhteensä 55 opintoviikkoa kokopäivätyön ohessa ja sitä kautta päässyt mieleisiin tehtäviin, tosin samassa työpaikassa koko ajan). Omasta kokemuksesta voin sanoa, että mielekäs ja mielenkiintoinen opiskelu antaa terveellistä vastapainoa tylsälle työlle.

Yksinäisyys onkin sitten vaikeampi ongelma. Vanhempien menettämisen ajatukseen joutuvat tämänikäiset tottumaan, vaikka surullistahan se on, varsinkin jos välit ovat olleet läheiset. Mitä niihin miessuhteisiin tulee, tässä iässä voi olla vaikeaa (muttei mahdotonta) löytää enää sellaista kumppania, jonka kanssa voisi ajatella elämänsä jakaa. Miehet ovat - vähän karkeasti yleistäen - joko renttuja tai varattuja. Tai sitten kranttuja.

Mitä harrastat? Löytyisikö harrastusten piiristä mukavia, vapaita miehiä?

Käännä katseesi eteenpäin!
Anna uusien tuulien puhaltaa. Ota avoimin mielin tuleva vastaan.

Tee jotain "hämmästyttävää" ja ennenkokematonta!

Ei elämä viidenkympin paaluun lopu.

Olet siis yksi niistä joilla on liian hyvin.
Mikään ei maistu miltään koska on saanut kaik-
kea mahantäydeltä. Yltäkylläisyys on pahin
vitsaus" mikään ei ole mitään.

Älä unelmoi ihmisestä, joka haluaisit olla, vaan nauti siitä mitä olet. Nainen on nainen vasta kun hän on täyttänyt 50 vuotta. Sitä nuoremmat ovat neitosia.

voi antaa kuin että älä katso taakse, katso eteen.

Työn voi vaihtaa vieläkin, jos vain päätät mihin. Itse olen sinua reippaasti vanhempi ja pari vuotta on viimeisimmästä alan vaihdosta.

Perhe oli ja meni. Näin vanhempana tykkää olla yksinkin koska tavat ovat vakiintuneet eikä sellaista suunnilleen samanikäistä jolla olisi luonnostaan samat tottumukset taida helposti löytyä.

Vanhemmat ovat kauan sitten kuolleet, muut sukulaiset sen verran kaukana että harvoin näkee. Tilalla on tuttavat ja ystävät, siitä sukua paremmat että nämä voi itse valita ja yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.

Ei tässä iässä kannata muita kadehtia, vaan tehdä välttämätömyydestä hyve. Nautitaan elämästä sellaisena kuin se on ja ollaan avoimia tulevaisuuden tarjoamille mahdollisuuksille.

Eikä elämä mikään kohtalo ole, mahdollisuus se on.

Katse eteen päin.

Se kuuluu asiaan. Kuinka moni on aikaansaanu ja mitä? Eikö ne menestyneetkin välillä turhaudu? Mitä sitten, jos on saanu aikaan jotakin, mitä se sitten merkkaa loppujen lopuksi. Vanhenemme ja olemme vanhentuneet kuitenkin.

Ystävät voivat sitten häipyäkin suru-tilanteessa. Jotkin ei sitten kestäkään ystävinä. Sille ei voi mitään.
Ei asiat suremalla parane. Jotkut sitä haluaakin olla yksin, niinkuin meikäkin. Oma elämä täytyy ottaa hallintaansa. Miettiä, mikä suunta, ja sitä kohti. Sen vuoksi pitäisi ladata akut uudelleen ja alkaa katsomaan taas eteenpäin.

Jotkut psykologit antoivat joskus hiljattain neuvon, että jos haluaa kumppanin, pitää käyttäytyä niinkuin olisi jo kumppani. Tämä estää sen hiukan lässähtäneen ilmapiirin, joka muodostuu siitä, ettei ole kumppania tai kumppani on ottanut jalat alleen. Elämä vaan edessä ja tukka takana ja menoksi =)

Minäkin koin jotain samantapaista vähän ennen, kun 50 v tuli täyteen. Ahdistuin välillä elämättömästä elämästä, menneisyydestä, sinkkuudesta, vanhempien kuolemasta, tosin äiti elää vielä, kaikenlaisista asioista. Ripustauduin tyttäreeni ja hänen poikaansa. Yhtäkkiä vaan ajattelin, että jos en lopeta tätä sisäistä valitusta niin en jaksa itsekkään elää. Oli pakko tehdä tili, miettiä hyviä asioita ja löytää voima itsestä. Nyt uskallan jopa matkustaa yksin, tosin ensin on tehtävä harjoitusmatkoja lähelle. Yritän myös aina tutustua uusiin ihmisiin. Elämän tavoite ei voi olla pelkästään partnerin löytäminen, silloin koko juttu menee ihan hukkaan.
Jos ei ketään löydy niin ei sitten. Elämä on muuten niin ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Asiat eivät vanhene, ihmiset vain. Outoa sinänsä.