Miten te jotka olette odottaneet/parhaillaan odotatte pääsyä isompaan, vaativampaan leikkaukseen olette jaksaneet sen odotusajan ja miten olette pärjänneet pelkojenne kanssa? Mulla ei vielä edes leikkausaikaa ole annettu, mutta se voi tulla sitten hyvinkin pikaisella varoitusajalla.Kauhealta tuntuu odottaa ja toisaalta taas ei ollenkaan haluaisi leikeltäväksi, riskejäkin kun on. Unilääkkeiden avulla saan nukuttua. Pahinta varmaan on tämä odotus, ja kun pelottaa meneekö kaikki hyvin.
Mulla kyseessä aivokasvaimen poisto, eikä kasvain ole siis aivan helpoimmassa paikassa, joskaan ei pahimmassa mahdollisessakaan.
Mulla kyseessä aivokasvaimen poisto, eikä kasvain ole siis aivan helpoimmassa paikassa, joskaan ei pahimmassa mahdollisessakaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ymmärrän täysin tuntemuksesi, välillä on niin rohkea olo, välillä ajattelee, että peruu koko homman. Itselläni on pienempi leikkaus, nivelkierukan korjaus ym. Toivon, että kohdallasi kaikki menisi hyvin.
Olisi mukavaa lukea myös muiden mielipiteitä.
Odotan itsekin sydänleikkaukseen, joka on tällä tietämllä marraskuussa. Pelottaa ja nukun myös nukahtamislääkken avulla. Tämä on varmasti vaikein vaihe, sitten kun tieto ajasta tulee on varmasti parempi olla. Täytyy vain luottaa lääkäreihin ja heidän taitoonsa; vaihtoehtoa ei ole ainakaan omalla kohdallani. Joten jaksetaan päivä kerrallaan.
pieni operaatio edessä olkapäähän, eniten ottaa pattiin, koska jonottanut jo tammikuusta julkiselle puolelle. Sairaslomalla kituuttelen, eikä vieläkään ole tietoa, milloin saa ajan! Se siitä hoitotakuusta!
Soitappa jonon hoitajalle ja kysele tilannettasi jonossa. Aktiivisuus kannattaa. Tsemppiä!
soittanut ainakin 7 kertaa odotteluaikana, nyt heinäkuu sitten teki sen, ettei jono liiku mihinkään ja elokuussa ottavat kiireelliset ensin, kun lääkärit tulevat lomalta. Toivotonta! Saisimpa lottovoiton ja voisin mennä yksityiselle!
Mulla oli nopea odotusaika.
Vajaa 2 viikkoa.
Onneks ei vaikuttanut uneen, vaan nukuin lähes normaalisti.
Viimesenä iltana tuli vähän paniikki, että onkohan se varmasti oikea diagnoosi. Tarviiko sitä pikku jutulta kuulostavaa operoida niin massiivisesti, ym..
Tosin ei mulla päätä leikattu, ainoastaan massiivinen alapään puolen leikkaus, joka vaikuttaa mulle loppuelämäni ajan (syöpä).
Itselläni on aivolisäkkeessä kasvuhormonia erittävä kasvain.Tutkimukset alkoivat tammikuussa, heinäkuussa sain täyden varmuuden että leikkaus tapahtuu joskus alkusyksystä Töölössä. Selviytymiskeinoni on ollut puhuminen. Töissä olen alusta lähtien puhunut avoimesti kaikille. Kotona perhepiirissä samoin ja heiltä saamani tuki on ollut kaikesta parasta lääkettä. Ja ehkäpä elämänasenteenikin on positiivinen. Sehän on hyvä, että sairaus on löydetty ja apua on tulossa. Odottavan aika on pitkä mutta on iloittava joka hetkestä eikä tarvitse murehtia huomisesta päivästä. Jokainen päivä on kallisarvoinen. Samoin asioista selvän ottaminen helpottaa, Nukahtamislääkkeitä en ole tarvinnut. Minusta tuntuu että masennus voi tulla vasta leikkauksen jälkeen kun jännitys laukeaa. Ne, jotka ovat käyneet saman läpi, kertovat itkeneensä paljon leikkauksen jälkeen. Älä huolehdi, kaikki menee varmaan parempaan päin, itketään sitten kun kun on itkun aika.
Hei! Kävin juuri itse kuukausi sitten läpi suuren leikkauksen vatsan seudulla. Vastaavia ei kuulemma Suomessa oltu aikaisemmin juurikaan tehty harvinaisen sairauteni vuoksi. Pelkäsin todella paljon leikkausta, en vaan siksi, että operaatio oli lääkätieteellisestikin uusi, mutta myös itseni takia... onnistuisiko se? Pareneeko terveyteni? Kannattako leikkaus ylipäätään? Voin sanoa leikkauksen olleen yksi pelottavimmista asioista elämässäni. MUTTA, kaikki menikin hyvin! Ja voin nyt paremmin kuin koskaan ennen.
En osaa varsinaisesti kertoa sinulle keinoja miten pelon saisi pois, sillä uskon, ettei se täysin onnistu kuitenkaan. Pelko on luonnollista. Itse luin kuitenkin ennen omaa leikkaustani niin paljon kuin suinkin löysin vaan tietoa vastaavista (samalle seudulle kohdistuneista) leikkauksista, se auttoi hieman. Ja sitten kuulin jostain lausahduksen, joka antoi voimaa... "ei ole olemassa rohkeutta, jos ei mukana ole myös pelkoa"!
Toivon sinulle kaikkea hyvää! Ja rohkeutta ennen kaikkea!
itselläni on tosiaan ehkä leikkaus edessä. Kyseessä olisi leukanivelet, tai siis tarkemmin leukanivelten välilevyt. En ole aikaisemmin ollut leikkauksessa ja itseäni pelottaa kyllä paljon. Kuulemma arvet pitäisi parantua aika hyvin ja ajan myötä niitä ei huomaisi (siis paikka olisi tuossa korvan vieressä).
Mutta siis näin naiselle kasvoihin kohdistuvat leikkaukset ja niistä jäävät arvet ovat tietenkin aika kova paikka. Kyllähän siinä nyt kestää ennen kuin ne paranevat. Ja itseäni pelottaa se niihin kohdistuva kipu. Kuitenkin leukoja liikuttelee aika tiuhaan...
Helpottava tekijä on kuitenkin ettei vielä olla päätetty pitääkö leikkaus tehdä. Ensin nyt katsotaan vielä jonkin aikaa auttavatko hieronnat ja purentakiskot. Mutta itselläni pyörii sen yhden lääkärin sanat: "Aika epätodennäköistä että näillä hoidoilla mitään tulosta saadaan".
mulle se tuntu ihan hirveen ylivoimaiselta ku 10-vuotiaana leikattiin polvi. Ku vietii leikkaussaliin nii aattelin et onkohan tää mun viimeinen matka, ja heräämös olin ihan huppelis et missä ihmees mä oon. Aivan kauhee. Nyt kylkileikkaus edessä, pelottaa. huomenna mennää sairaalaan. jos leikkaus sujuu hyvin niin sitte joudun oleen pari päivää. en halua ees aatella mitä tapahtuu jos ei onnistu..