Varastelija

Tämän yksilön kanssa ei todella aika tule pitkäksi, iän myötä erilaiset kehityskaudet vaihtuvat tiuhaan. Nyt, 4 v tuli täyteen. Koira on alkanut varastelemaan kaikkea. Nyt on remontti tekeillä ja on mielenkiintoista katsoa kun koiraa ei voi koko ajan huomioida, sen ravaaminen rakennuspaikalla. Koiran sisäinen pakkomielle on löytää j o t a i n, mieluiten rakentamisessa tarvittavaa työkalua tai ihmisten juomapulloja jne. Varastaminen käy huomaamatta (taidolla). Ja sen jälkeen tavara viedään nurmikolle ja sitä vedetään käpälillä pitkin maata. Näkisitte nurmikon.Olisiko paras pitää koira siis häkissä (sielläkin turhautuu, katsellessaan toisten remontointia), vai mitä keksisitte. Jääkö varastelu pysyväksi olomuodoksi? käpälänjäljet valussa ovat jääneet pysyväksi (pakkomielle mennä kävelemään valuun, kun ihmisen silmä välttää). Saanko pojasta enää tervettä rehellistä nuorta miestä? Samalla myös kärpäset/kärpäslätkä on lyönyt yli. Koira ulvoo, yrittää purra kärpäslätkää kun kärpästä tapetaan (apinan raivolla), eikä auta komennukset. Samoin harakat, rastaat tms. pihalla. Ei sovi ihmisen niitä katsoa, se tarkoittaa metsästystä ja ulvontaa. Koira seuraa katseellaan pihalla ihmisten reaktioita kun harakat huutavat pihapuussa.
Onko koiralla liikaa metsästysviettiä, autollahan me ei voida liikkua, se rumba alkaa autossakin kun vastaan tulee autoja.
Olenko ainkoa tällaisen vesselin omistaja. Motivatiota pliis.
3437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulostaa ihan saksanpaimenkoiralta :) Mun neuvo olis antaa koiralle sen selvästi kaipaamaan huomiota ja toimintaa: koulutusta ja ajattelua vaativaa toimintaa. Sellaisia tehtäviä, joissa koira joutuu käyttämään aivojaan. Se on ainoa tapa saada sakemanni oikeasti väsyneeksi ja tyytyväiseksi.

Ja koiralle voisi keksiä tehtäviä rakennustyömaalla, niin se tuntisi itsensä hyödylliseksi, eikä sen tarvitsisi keksiä itselleen ei-niin-järkevää tekemistä. Siitähän voisi olla ihan oikeasti hyötyäkin (viedä vasaraa jollekin, auttaa vetämään jotakin jne. :) ). No tässä mun mieleen juolahtaneita ideoita.

Tsemppiä!

Äänestä

Varasteluun en ota kantaa tässä, muutoin tuo kuulostaa vain vahvasti saalisviettisen koiran touhuilulta. Autojen yms. jahtaamiset saat taatusti pois määrätietoisella kasvatuksella ja napakalla kieltämisellä. Sikäli kun arvailut osuvat oikeaan, tuollainen koira on älyttömän helppo ohjata käyttämään energiaansa johonkin hyödylliseen ja saaliviettiä on tosi helppo hyödyntää myös koulutuksessa (etenkin tuo kärpäslätkän ja autojen jahtaaminen kuulostaa siltä saalistamiselta.. lähteeköhän koira esim. rätin perään jos pyyhit lattiaa reippaaseen tahtiin?). Joten nyt ei muuta kuin kentän reunalle remontin lomassa kepillä, pallolla, rätillä sun muulla puuhaamaan ja samalla uusia asioita oppimaan. Kelpo kansalainen koirusta varmasti tulee, kun opit ohjaamaan sen energian oikeaan suuntaan. Tuollainen koira on aina sata kertaa parempi kuin eloton, jälkimmäiseen ei saa virtaa edes töpselillä.

Äänestä
  • voithan kokeilla laittaa jonku namipalan hiirenloukkuun.kerran kun räpsähtää tassuille niin luulis jättävän rauhaan. samaa kokeilla eri paikoissa, että ymmärtää, ettei mitään oteta ilman lupaa. tai muulla lailla säikäyttää; laittaa joku kattilankansi tai muu rämisevä niin että se putoaa koiran päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fongie kirjoitti:

Tämän yksilön kanssa ei todella aika tule pitkäksi, iän myötä erilaiset kehityskaudet vaihtuvat tiuhaan. Nyt, 4 v tuli täyteen. Koira on alkanut varastelemaan kaikkea. Nyt on remontti tekeillä ja on mielenkiintoista katsoa kun koiraa ei voi koko ajan huomioida, sen ravaaminen rakennuspaikalla. Koiran sisäinen pakkomielle on löytää j o t a i n, mieluiten rakentamisessa tarvittavaa työkalua tai ihmisten juomapulloja jne. Varastaminen käy huomaamatta (taidolla). Ja sen jälkeen tavara viedään nurmikolle ja sitä vedetään käpälillä pitkin maata. Näkisitte nurmikon.Olisiko paras pitää koira siis häkissä (sielläkin turhautuu, katsellessaan toisten remontointia), vai mitä keksisitte. Jääkö varastelu pysyväksi olomuodoksi? käpälänjäljet valussa ovat jääneet pysyväksi (pakkomielle mennä kävelemään valuun, kun ihmisen silmä välttää). Saanko pojasta enää tervettä rehellistä nuorta miestä? Samalla myös kärpäset/kärpäslätkä on lyönyt yli. Koira ulvoo, yrittää purra kärpäslätkää kun kärpästä tapetaan (apinan raivolla), eikä auta komennukset. Samoin harakat, rastaat tms. pihalla. Ei sovi ihmisen niitä katsoa, se tarkoittaa metsästystä ja ulvontaa. Koira seuraa katseellaan pihalla ihmisten reaktioita kun harakat huutavat pihapuussa.
Onko koiralla liikaa metsästysviettiä, autollahan me ei voida liikkua, se rumba alkaa autossakin kun vastaan tulee autoja.
Olenko ainkoa tällaisen vesselin omistaja. Motivatiota pliis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu