Porvoolaiset

On outoja...

Mikä teitä vaivaa? Miehet on mustasukkasia ja naiset on niin koppavia. On joukossa onneksi poikkeuksiakin. Mutta valitettavan suureen osaan sopii tuo edellä mainittu kuvaus. Kun juttelee ihmisten kanssa niin miehet epäilee kokoajan naisiaan. Naisten kanssa, jos nyt ylipäätään "suvaitsevat" alkaa juttelemaan, ni ovat töykeitä ja etäisiä. Onko se joku porvoon "juttu" vai? Lisäksi ihmettelen suuresti että tämäkin (monen muun suomalaisen kaupungin ohella) on vahvasti kaksikielinen kaupunki, ni mikä on tuo kipinä kahen eri kieltä puhuvan porukan välillä?!? Jos esim. joku porukka puhuu toista kieltä niin on aivan turha mennä siihen mukaan toisella kielellä. Ok, suomenkielisissä on varmasti sellaisia jotka eivät oikeesti osaa ruotsia, mutta takuulla jok´ikinen suomenruotsalainen porvoossa osaa myös suomea. Mutta kun heille sanoo suomeksi jotain ni ne kattoo kuin eivät olisi ymmärtäneet ollenkaan. Lapsellista suhtautumista, minulta jos kysytään. Kiva kaupunki, onneksi on myös kivoja ihmisiä, mutta jotkut osaavat kyllä antaa aika lähtemättömän vaikutuksen. Ja tarkoitan negatiivista vaikutelmaa. Ja jos porvoolaiselle mainitsee jonkun muun kaupungin, ni johan pomppas. Mikä teillä on toisia kaupunkeja vastaan, ja ei-porvoolaisia vastaan? En tajua tollasta. Oon huomannut että ne tyypit täällä porvoossa jotka ovat lämpimiä ja ulospäin suuntautuneita sekä ihan muutenkin ystävällisiä, tulevat jostain muualta kuin porvoosta. Tämän olen huomannut pätevän sekä naisiin että miehiin.

Ja palvelualalla työskentelevät porvoolaiset on ihan oma lukunsa. Kuka voi kehua saavansa porvoosta (porvoolaiselta) jostain esim. ruokapaikasta hyvää palvelua? Mutta kun menee porvoon ulkopuolelle niin heti osataan arvostaa asiakasta. Kerran sain pankissa neuvotella 15min ennen kuin tajusin olevani väärässä paikassa. Tämä ihminen ei vaivaantunut sanomaan että tarvitsin ensin erään paperin toisesta virastosta ja sitten vasta tulla siihen pankkiin. Itse piti rivien välistä se päätellä. Sitten kun kysyin että oonko mä nyt oikeesti väärässä paikassa ni toinen tokas kylmästi että kyllä sä olet. Sillon teki mieli sanoa suorat sanat. No, en sitä tehnyt koska tiesin että mun tarvii tulla sinne uudestaan. Mutta palvelualalla pitäisi asioiden toimia hippasen eri tavalla. Porvoolainen suhtautuminen toisiin ihmisiin ja etenki asiakkaisiin on välillä todella ärsyttävä.

Baareissa/kuppiloissa törmää samaan asiaan myös. No, mun kantapaikoissa joissa olen jo tuttu niin on hieman eri asia. Mutta nämä porvoolaisbaarimikot saisivat oikeesti käydä välillä muuallakin kuin porvoossa ja näkemässä että mitä on asiakaspalvelu. Lyödään se vaahtoa ylivaluva tuoppi nenän eteen ja kun antaa vaihtorahat tai hakee kuittausta niin välillä tuntuu oikein että he etsivät tiskiltä sen kaikkein märemmän paikan johon vaihtorahat tai kuitit painavat. Puolsammuneita pidetää nurkissa häiritsemässä muita asiakkaita jotka ovat esim. työpäivän jälkeen tulleet nauttimaan sen yhen rauhassa. Sitten joku örveltää korvaan haisevalla hengityksellä pummaten euroa. Pihalle tollasseet. Ei se baarikaan hyödy sellassiista. Onneksi on porvoossa niitäkin baareja jotka tämän ovat ymmärtäneet.

Loppujen lopuksi kuitenkin on sanottava että porvoo on todella kaunis ja mukava pikkukaupunki. Juuri tällanen pieni kaupunki on mun makuuni. Lähellä kaikkea (hesa) ja kuitenkin tarvittavat löytyy kaupungista. Kaupungin päättäjät tosin laittaisin kaikki vaihtoon. Ja eväisin niiltä ikuisesti kaiken mahollisuuden enää koskaan päästä päättävään virkaan. Todellisia tampioita. Siitä on lukematon määrä esimerkkejä. Esm. uimahallin remontti (kannattiko yrittää säästää?), liikennevalot (ajalta 1 ja 2), turistien hyväntekeväisyys (onko kukaan koskaan miettinyt että järkeilemällä ne jättäisivät enemmänkin rahaa tänne?) jne, jne...

Ei voi kuin todeta että on täällä onneksi myös mukavia ja järkeviä ihmisiä, tosin ne on lähes kaikki ulkopaikkakunnalta muuttaneita ihmisiä jotka on ihastunut porvoon kauniiseen idylliin. Ja sittemmin pettyneet ihmisiin.

Lopettakaa porvoolaiset tämä lapsellinen pelleily ja avatkaa silmänne. Hyvää loppukesää, nähkäämme vaikka terassilla huurteisella.

T:Ylpeä kaupungista, muttei niin ylpeä porvoolaisista... :)

16

2309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Porvoolainen Mies

      Niin, olet kyllä oikeassa kirjoittamasi suhteen. Mutta ei me kaikki niin koppavia olla, olen syntyperäinen Porvoolainen, ja ystävällinen sellainen, mutta olen kyllä huomannut Porvoolaisista nämä samat asiat, esim. juuri naiset, ovat hyvin etäisiä, ja "ylpeitä", ja äijät, no ovat äijiä siinä missä muutkin, mutta enemmän mielestäni ne naiset koko ajan äijiään epäilee kuin toisin päin. Mutta onhan kaupungissa hyvätkin puolensa. Ruotsalaisten ja Suomalaisten "väleistä" en tiedä kummemmin, paitsi olen muutaman ruotsalaisen kanssa kapakassa jutellut, niin nämä kovasti näyttävät sitä kyselevän että häiritseekö jos on ruotsalainen ja juttelee?? Missä helvetin tsaarin ajassa me eletään!?

    • olen

      asunut Porvoossa liki 30v enkä juurikaan ole moiseen käyttäymiseen törmännyt.Minusta Porvoon asukkaat on..no tavallista suomalaista pikkukaupungin väkeä.Ainut missä todella olen saanut,mut en ainoana,todella törkeätä "palvelua"on näsin s-market.Siellä oli taannoin kassatäti joka jo naamaltaan näytti niin kuin koko maailma haisis paskalle!Ja voi että kun tuli vuoro maksaa,tavarat sai kyytiä, sitä akkaa kyllä teki mieli vetäistä siltä istumalta kuonoon!Onneksi on vissiin saanut j0 lähtöpassit.Mutta muuten ei mulla ole sen kummempaa valittamista porvoolaisten suhteen!Pärjättävähän se on paikassa kun paikassa enkä ole ruotsia äidinkielenään puhuvien taholta myöskään sanottavammin kieroonkatsomista havainnut!

    • a-lienen

      Neljänkymmenen vuoden kokemuksella sanoisin, että porvoolaiset ovat vähän "kylmiä". Eroa kieliryhmien välillä ei ole. Eivät he silti ole epäkohteliaita, se vaan on tämän kulmakunnan tyyli. Tuolla muualla maailmalla voi heittää huulta helpommin outojen kanssa, mutta porvoolaiset eivät kovin helposti moiseen ryhdy.
      Ihmetyttää jatkuva ruosinkielisten morkkaus. Itse olen "seurustellut" koko täällä oloni ajan niin ruotsinkielisten kuin suomenkielistenkin kanssa, enkä ole huomannut mitään eroa. Suomella olen pärjännyt, enkä kertaakaan ole joutunut väkisin ruotsia puhumaan (vaikka osaisinkin)
      Taitaapa parhaat porvoolaiset ystäväni ollakin ruotsinkielisiä.

      • Scratchy

        Asuttu Porvoossa 10-vuotta ja muutettiin pääkaupungista just mukavien ihmisten vuoksi. Hah! Ehkä 10-vuotta on liian lyhyt aika tympääntyä ympyröihin?


    • saman...

      Olen muuttanut yhdeksän vuotta sitten muualta porvooseen. Kavereita on siunaantunut, mutta yllätys, hekin ovat muualta tai juuret juontavat muualta. Kävin lomalla kotikaupungissani ja huomasin, kuinka mukava oli asioida esim kaupoissa, kun sai ystävällistä palvelua. Täällä ei edes "heitä" sanota kassalla.Ihmiset juttelivat niitä näitä, vaikka eivät edes tunteneet.
      Olen huomannut, että minun on vaikea ystävystyä porvoolaisten kanssa. Jotenkin ei vaan joku loksahda yhteen...poikkeus tapaus on kuitenkin ihana mieheni.

    • Paljasjalkainen porvoolainen

      Yli kolmekymmentä vuotta olen Porvoossa asustellut eli syntymästäni lähtien ja silti vahvistan edelliset käsitykset. Kaunis ja kiva kaupunki, mutta sisäsiittoiset ja sisäänpäin kääntyneet ihmiset. Samaa ihmettelevät kaikki paikkakunnalle muuttaneet tuttunikin. Toivottavasti en itse ole samanlainen...

      • Usko...

        sun olevan, kun tuolleen kirjoitat. On teitä mukavia, ulospäin suuntautuneitakin porvoolaisia, onneksi.


    • Ketjun aloittaja

      Joo, en näemmä ole ainoa jolla on tällassia tuntemuksia. Vastauksissa tuli esille useasti se etteivät kaikki ole sellaisia. Joo, kirjoitinkin että onneksi täällä on myös hyviä tyyppejä. Ja onhan täällä. En kirjoituksellani hakannut maanrakoon yleisesti kaikkia, vaikkakin aika ison osan porvoolaisista. Kyllä täältä löytyy myös lämpimiä ja ystävällisiä porvoolaisia. Siis nimenomaan sellassia jotka täällä ovat syntyneet. Mutta on kuitenkin pakko sanoa että jos törmäät uuteen ihmiseen joka (sukupuoleen katsomatta) on ystävällinen, avoin ja kohtelias, niin väitän että on todennäköistä että hän on muuttanut muualta porvooseen.

      Mullakin on paljon ruotsinkielisiä ja suomenkielisiä ystäviä täällä porvoossa. Ne on hyviä tyyppejä kyllä. Mutta paljon on sellaista porukkaa jota kyllä välttelen ihan vaan oman hyvän olon takia. If U know what I mean...

      • suomea puhuva

        Muutama vuosi sitten muutin porvooseen. Ainuttakaan ystävää ei minulle ole tullut ruotsinkielisestä väestöstä. He ovat mielestäni töykeitä ja eivät halua kommunikoida mielellään suomeksi. Ruotsia heidän kanssaan täytyy puhua jos haluaa ystävän.


    • JohannaK24

      Nyt kultaseni olet väärässä. Miksi itse ette vaivaudu oppimaan ruotsia koulussa? Miksi aina ruotsinkielisten pitää osata suomea? Haloo, Suomi on todellakin kaksikielinen maa. Se että itse ette ole vaivautuneet oppimaan ruotsia koulussa on oma vikanne. Se että on kränää kahden kielen kanssa sitä en tiedä. Itse olen suomenruotsalainen, mutta silti minut aina luokitellaan ruotsista tulleeksi... Ja sitähän en todellakaan ole. Miksi näin on? se että osaa ruotsia ei tarkoita sitä että on ruotsista kotoisin. eikä ole meidän vika että Te Suomalaiset ette siedä ruotsia.

      Siinä olet myös väärässä että miksi ruotsinkieliset eivät puhu suomea. Okei suurin osa taitaa kyllä nykyään olla vanhuksia, mutta tottakai löytyy nuoriakin jotka eivät osaa sitä suomea. Mutta saman voi sanoa myös teille, miksi te ette osaa ruotsia?? Ruotsinkieli on osa suomea.

      Siitä mustasukkaisuudesta ja luottamuksesta. Eiköhaän meissä jokaisessa ole vähän näitä vikoja. Eikä vain ja ainoastaan porvoolaisilla. Itse olet toiselta paikkakunnalta ja itse olet ihan helvetin mustasukkainen ja et luota ihmisiin...niin eli katso itseäsi peiliin. Naisista en osaa sanoa ovatko he nyt niin koppavia jne. Mutta kai heidän on oltava jos miehet kerran on niin mustasukkasia. Eihän sitä voi alkaa juttelemaan ihan kenen kanssa vaan, koska silloinhan jo miesten mielestä petetään. Sinkku naisista en tiedä sitte miten he reagoivat jos menet ja juttelet hänen kanssaan.

      Miten niin porvoolaisilla on jotain toisia kaupunkeja kohtaan...haloo puhutko nyt ihan porvoosta? En kyllä tajua sun pointtia tässä asiassa. No, jokaisella on omat mielipitensä sehän on selvää. Minun mielestäni on hienoa jos porvooseen tulee muista kaupungeista asumaan tänne. Ja on hienoa että täällä puhutaan eri kieliä. Onhan se turhauttavaa kun tulee puolalainen tai venäläinen juttelemaan kun ei tajua mitä he puhuvat. Mutta en silti katso heitä murhaavasti enkä halveksi heitä. Niinkuin useammat suomalaiset. Vaan yritän auttaa heitä parhaimpani mukaan.

      No itse olet pyörinyt baareissa ja sinulla on työ missä joudut juttelemaan paljon ihmisten kanssa. Ehkä sinä olet nähnyt enemmän kuin minä. Vaikkakin olen ihan porvoolainen. Mutta en liiku ihmisjoukkojen keskellä joka päivä. Sen voin sanoa että itse hyväksyn kenet vain, oli sitten suomenkielinen, ruotsinkielinen, venäläinen tai vaikka jenkkilästä kotoisin. On hienoa saada tutustua uusiin ihmisiin vaikkakin en osaisi sitä kieltä niin hyvin.

      Niin se pitää vielä lisätä. Ruotsinkielessä on se että jos tiedät ja tunnet ihmisen joka osaa puhua molempia kieliä ja on sitten vaikka suomenruotsalinen ja seassa on yksi suomenkielinen joka ei osaa ruotsia. Niin vaikka kuinka koittaa puhua suomea on se vaikeaa, koska siinä porukassa on suurin osa ruotisin osaavia ja se menee automaattisesti ruotsinkieliseksi kekusteluksi.

      No joo tässä on nyt tämä minun mielipiteeni.

      • tulleilta

        se ruotsin kieli unohtuu, koska sitä ei kuule, eikä tarvitse käyttää omalla paikkakunnallaan. On sitä koulussa opiskeltu kyllä hyvin arvosanoin, mutta....


      • JohannaK24
        tulleilta kirjoitti:

        se ruotsin kieli unohtuu, koska sitä ei kuule, eikä tarvitse käyttää omalla paikkakunnallaan. On sitä koulussa opiskeltu kyllä hyvin arvosanoin, mutta....

        Jos olette toiseltapaikkakunnalta missä ei puhuta ruotsia ja se unohtuu..ok kyllä mä ymmärrän. Mutta ei sitte tarvii alkaa valittelee siitä että kun ei ymmärrä ruotsia ja että vois puhua suomea ku kerran ollaan suomessa. Miksi teiltä suomea puhuvilta unohtuu se että suomi on kaksikielinen maa Ja se nyt vaan on niin että suurin osa kuitenki ruotsia puhuuvista puhuu myös sitä suomea. Joten joten...ei pitäis teillä ainoastaan suomea puhuvilla olla mitään ongelmia porvoossa.


    • Tapsalniemi

      ..jos meinaat muuttaa Porvooseen.

      "Ja palvelualalla työskentelevät porvoolaiset on ihan oma lukunsa. Kuka voi kehua saavansa porvoosta (porvoolaiselta) jostain esim. ruokapaikasta hyvää palvelua?"
      Verotoimistossa sain tylyintä palvelua ikinä. Se virkailija olisi varmaan mieluumin kuollut kuin palvellut.
      Tuntuu, että ruotsinkiellä saa parempaa palvelua (tai yleensäkin palvelua) kuin suomenkielellä.
      Töitten perässä muutin tänne. Ilman ennakkoluuloja tulin ja jo muutaman viikon jälkeen tuntui, että täältä on päästävä pois.

      Ihmiset on hemmetin tylyjä ja toiseksi kaupungissa ei ole yhtäkään isoa ruokakauppaa. Kaikki on Siwan kokoisia kioskeja. Citymarket on YLEENSÄ automarket. Täällä CM:llä on parkkihalli, joka on aina täynnä. Siitä aasinsiltaa pitkin liikenteeseen.

      Paikallinen ajokulttuuri juontaa varmaan jostain varmaan samoilta ajoilta kuin vanhan kaupungin kirkko. Liikennevaloissa painetaan menemään vihreällä vaikka risteys on jo tukossa. Silti on pakko sulloutua sinne mukaan. Tämä johtuu varmaan siitä kun liikennevalot tuntuu olevan aina punaisella. Niin kutsuttu 'vihreä linja' on täysin tuntematon käsite. Liikenne lähti sujumaan menneenä kesänä, kun liikennevalot meni pois päältä ja välkyttelivät keltaista. Samoin vilkun käyttö tuntuu olevan vaikeaa. Vilkkua käytetään jos muistetaan, ei silloin kun tarvitaan.

      Tuo vastaisuus kaikkeen muutokseen on varmaan myös perinnöllistä. Jos Aleksanterin siltaa on ruvettu suunnittelemaan joskus 70-luvun lopulla ja saatu valmiiksi vasta muutama vuosi sitten, kun on pitänyt tapella rakentamista vastaan ihan periaatteesta. Sama meno jatkuu nyt lentokentän kanssa. 2026 varmaan rakentuu sekin sitten.

      Tottahan sekin on, että kyllä täältä löytyy hyvääkin porukkaa mutta ärsyttää suunnattomasti, kun tolloja tuntuu olevan suurin osa.

      Hieno kaupunki kesällä ja kiva käydä, mutta hirveä paikka asua.

    • Anonyymi

      Tää on just Porvoo. Oon syntynyt ja asunut täällä 47 vuotta ja oon just kuvaamasi kaltainen tampio. Inhoon tätä kaupunkia ja ihmisiä ja itteeni mut ei varaa muuttaa ja kaikki muut paikat vielä paskempia

    • Anonyymi

      Eteläsuomalaista kusipäisyyttä. Täytyy mennä Jyväskylän pohjoispuolelle ennen kuin ihmiset ovat ystävällisiä

      • Anonyymi

        Muuhun sen kummemmin kantaa ottamatta , niin ainakin takavuosina Porvoo oli poikamiehen unelma, niin ja sopihan se mainiosti pientä ulkopuolista hupia hakevalle ukkomiehellekin, koska naiset kauniita ja erittäin antelijaita seksin suhteen, puhuipa mies suomea, savoa tai jotain muuta kieltä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe