kerala

onko kukaan käynyt etelä-intiassa,ollaan lähdössä ens talvena
71269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jep, näin on, olen käynyt.

Äänestä

Keralaan pääsee Goalta hyvin esim. yöjunalla. Goan asema on Madgao. Matka kestää noin 16 tuntia ja matkustusluokkia on erilaisia. Kochin rautatieaseman nimi on Ernakulam.

Kochin
Nähtävyyksiä

Kochinssa kannattaa käydä katsomassa Kathakali tanssia. Yksi esityspaikka on Fort Kochinissa lähellä kiinalaisia kalastusverkkoja.

Muita nähtävyyksiä Kochinissa
- Kiinalaiset kalastusverkot
- Mattancherry palatsi
- Synagooga ja juutalaiskortteli

Miellyttävä Guest House
Fort House, puh 0484-22174103, [email protected]

Ehdoton kokemus Keralssa on mennä asuntoveneellä kanavia pitkin. Veneisiin kuuluu miniminissään kaksi maakuuhuonetta sekä kylpyhuoneet. Miehistö sekä muuraa venettä eteenpäin suistoissa sekä kokkaa aivan ihanaa etelä-intialaista ruokaa. Yöksi laiva ankkuroidaan poukamaan, jossa voi ihailla auringonlaskua, katsella ihmisten iltapuuhia ja kuunnella lintujen ääniä.

Laivoja lähtee eri paikoista, mutta minun aloituspaikkani oli Alappuzha eli Alleppey.

Munnar
Munnar on tunnettu teenviljelystä. Näitä viljelyksiä on silmän kantamattomiin ja maisemat ovat todella upeat. Vihreitä viljelyksiä melkein pilvien tasalla.

Mukakva Hotelli
The Siena Village, puh 04868-249261, [email protected], www.sienavillage.com

Thekkady
Periyar Wildlife Sanctuary, joka on Etelä-Intian suosituin eläinpuisto, sijaitsee myös Keralassa, mutta puhveleita suurempia eläimiä ei veneajelulla juurikaan näe. Maisema on kaunista ja matka täydessä veneessä Intialaisten turistien kanssa on elämys.

Thekkadyssä voi myös käydä mausteplantaasilla ja nähdä missä pippuri kasvaa sekä ottaa esim. Avyrveda –hierontaa tai vaikka käydä Avyrveda –lääkärin vastaanotolla.

Hyvä Hotelli
Hotel TreeTop, puh 04869-223894, [email protected], www.hoteltreetop.com

Äänestä
  • Keralassa on tosiaan tullut pyörittyä noin viiteentoista otteeseen tähän mennessä (mieheni on kotoisin Kochista)

    Mikälo olet kiinnostunut museoista on Hill Palace tutustumisen arvoinen kohde (Aivan Kochi-Ernakulam alueen sydämessä) (siis mikäli nyt vietätte lomaanne tässä kaupungissa)

    House boatit ovat todellakin hintansa veroisia, vaikka hinnat voivat tuntua hivenen korkeilta... (meillä kyllä vene ei ole koskaan pysähtynyt yöksi paikkaan missä voisi tarkkailla paikallisia iltatoimissaan, vaan aina rauhalliseen ja hiljaiseen paikkaan jossa ei muita näy. Siellä voi sitten vaikka pulahtaa uimaan illan hämärtyessä).

    Mikäli Kochissa kaipaat uima-allas lekoittelua, kannattaa mennä saarelle nimeltä Bolghatty, siellä on varsin uusi hotellialua joka pientä korvausta vastaan päästää altaalle myös ei hotellin asiakkaita. Kochissahan ei järin monessa hotellisa uima-altaita ole (tai no, olen yöpynyt siellä vain niissä paikoissa joissa ei yleensä eurooppalaisia ihmeemmin näe)

    Mikäli asustelette Trivandrumissa, eli Keralan pääkaupungissa (muutama tunti junalla Kochista etelään) niin ehdottomasti suosittelen käyntiä junalla Kannyakumarissa Tamil Nadun puolella! Se on Intian eteläisin kärki ja siellä kohtaa kolme merta (Arabian meri, Intian valtameri ja Bengalinlahti) Paikka on kovasti myös intialaisten matkaajien suosiossa ja ihana idyllinen pikkukaupunki.

    Ainiin, Munnarin teeviljelmistä sen verran että vaikka se on kaunista, ihanaa, vehreää ja viileää aluetta niin herkkävatsaisille reissu tulee olemaan vaikea. Tietä ovat monttuisia ja mutkikkaita ja minulla ei ole auttaneet edes matkapahoinvointilääkkeet... Mutta ellei tätä ongelmaa ole, niin auto kuljettajineen päiväksi vuokralle ja sinne vaan ja kameraa ei auta unohtaa tältä reissulta! :)

    Äänestä

  • Ansku-68 kirjoitti:

    Keralassa on tosiaan tullut pyörittyä noin viiteentoista otteeseen tähän mennessä (mieheni on kotoisin Kochista)

    Myös lyhyempi tutustuminen Backwaterssiin on mahdollista kui muutama pvä Houseboatilla. Kaikki hotelit myyvät muutaman tunnin backwaters-reissuja tai Kerala tourist toimistoista ym saa euron pari halvemmalla. Ei kuitenkaan siin suuri hintaero että kannattaisi sen takia kierrellä eri paikoista kyselemässä. Toki reissut ovat hitusen erilaisia että sen takia voisi jo kierrelläkkin kyselemässä. Toiset vie mausteviljelmille, toiset rapualtaille jne pieniä eroavaisuuksia.

    Äänestä

Onnellinen sinä kun sinne pääset.Olen ollut kolme kertaa ja jos haluat tietoja kirjoittele

Äänestä

Kovalam beachlähellä Trivandrumia on myös hieno paikka. Siellä käy paljon reppumatkailijoita, mutta meininki on erittäin rauhallista ja rentouttavaa.

Äänestä
  • Kovalamin ranta on hieno, mutta ainakaan 3 4vuotta sitten intialaisia ei päästetty ns turistirannan puolelle vaan heidät ohjattiin viereiselle rannalle ja vaaleaihoiset ihmiset toiselle... oli kuulemma turistien suojelua tämä, sillä siellä oli aiemmin tapahtunut jotain naisten ahdistelua intialaisten miesten puolelta. Toki nyt jo voi olla asiat taas toisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

santtu kirjoitti:

onko kukaan käynyt etelä-intiassa,ollaan lähdössä ens talvena

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu