Mitä tehdä kun taimikko on kuolemaisillaan vatukon alla. Tuleeko koskaan metsää, vai kasvaako vain vatukkoa?
4v kuusentaimikko
Maximus.
61335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tilannetta. Kuusi selviää meleko kehnoista olosuhteista eli sietää hyvin varjoa. Kuulostaa olevan reheväpohjainen maa, kun kasvaa vattua, jote kuuselle soveltuu oikein hyvin
niitä vatunvarsia pois puiden vierestä, kaksikertaa kesässä riittää.
Kuulostaa mustikkatyypin metsältä, joka on ihan hyvää kasvualustaa kuuselle.
Kuusi kyllä kestää varjoa, mutta ei niitä kannata jättää kokonaan tukehtumaan sinne vattujen alle. Kannattaa käydä vaikka viikatteella vattupusikossa tai ihan saappailla polkemassa vattuja kumoon kuusien ympäriltä.
Olen nähnyt monesti kuusia, jotka ovat kuolleet heinän alle. Eli ei ne sentään ihan määrättömästi varjoa kestä, varsinkaan noin nuoret.
Ensisijaisesti suosittelisi siis toimintaa ja toissisjaisesti tarkkailua.
Jos sinulla on raivuri, niin laita siihen vatukon ja korsikasvien kaatoon tarkoitettu terä ja siivoa sillä taimien lähi ympäristö. Parina- kolmena kesänä tehtynä tämä temppu riittää.
ne vatut talteen.Vattuhillo ja letut NAM...!!!
kans sitä mieltä että käy ne polkemassa pois ja ens keväänä ennen kasvua vetää raivurilla taimien ympäriltä turhat pois niin taimet pääsee kasvamaan. Ei siinä tarvi kuin muutamana kesänä vähän availla niin taimien latvat pääsee jo vatukoiden yläpuolelle ja se riittää.