VÄLITÄTKÖ?

Hei!

Varmaan olet huomannut, että Tarja Tallqvist jätti ministeri Hyssälälle vetoomuksen vanhusten hoidon parantamiseksi. Hyssälä oli televisiossa haastateltavana ja oli sitä mieltä, ettei lakimuutoksiin ollut erityistä syytä, ja että vanhusten hoitoasiat ovat kelvollisella
kannalla. Vetoomuksessa oli yli 100 000 nimeä, eikä se silti vaikuttanut.

Tallqvist on sisukas eikä aio lopettaa tähän. Hän haluaa kerätä nyt miljoona nimeä. Sinäkin voit olla mukana tukemassa asiaa.

Voit liittyä vetoomukseen menemällä sivuille:

http://www.tarjatallqvist.com/vetoomus/index.php

Siellä voit kirjoittaa nimesi listaan.Sinustakin tulee joskus vanhus. Haluatko vaikuttaa siihen, miten sinua hoidetaan? Tule mukaan, levitä viestiä! Katsotaan, vaikuttaako miljoonan ihmisen
kanta.
3355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asia on todella tärkeä. Omaishoitajilla on rankkaa. Suurin osa omaishoitajista ovat itse todella iäkkäitä ja hoitavat 24 h vuorokaudessa puolisoaan. Usein luvataan kunnan taholta yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Valitettavasti lupauksiksi ne jäävät vailla toteutumista, Joka asiasta pitää vääntää, jopa hoidettavan oikeudesta esim. kerran viikossa saunaan, kotiavusta tai mistä muusta tahansa. Omaishoitajien korvaukset ovat naurettavia ja maksetaan jos maksetaan.

Sitten sairaanhoito henkilöstö vanhusten puolella. He painavat melkein tauotta raskasta hoitotyötään aivan liian pienen henkilökunnan varassa. Kaikesta pitää säästää, jopa vaipoista. Vanhukset tarvitsevat muutakin kuin ns. perushoidon. He tarvitsevat keskusteluja, jumppaa, toimintaa...! Saavatko? Eivät saa. Kuinka moni vanhuksistamme kärsivät nälkää 2000-luvun Suomessa, joka kutsuu itseään hyvinvointi valtioksi.
Henkilöstö väsyy. Heidän henkinen kanttinsa ei kestä. He ottavat työn ja tekemättömän työn mukaansa kotiin. Sitten lopettavat. Sairaslomat joista ei paljon julkisuudessa puhuta ovat monessa paikassa karua todellisuutta. Sijaisia ei juuri oteta ja jos otettaisiin, mistä heitä saisi?

Äänestä
  • Hoitava henkilökunta on liian kovilla,yli-ihmisiä pitäisi olla.Itselläni on yksi ystävä,joka lopetti koska ei jaksanut enää,ei yhtään milliäkään enenpää jaksanut joustaa,enkä moiti ollenkaan.Vaan jonkun ne työt pitäisi tietysti tehdä,mutta olisiko syytä pohtia uusia keinoja jotta ihmiset säilyisivät työ-kykyisinä???

    Äänestä

olen nimeni laittanut, jo aiemmin. Asia on tärkeä ja toivon todella että muutoksia saadaan aikaan, niin vanhusten kuin hoitohenkilökunnankin kannalta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mummo73 kirjoitti:

Hei!

Varmaan olet huomannut, että Tarja Tallqvist jätti ministeri Hyssälälle vetoomuksen vanhusten hoidon parantamiseksi. Hyssälä oli televisiossa haastateltavana ja oli sitä mieltä, ettei lakimuutoksiin ollut erityistä syytä, ja että vanhusten hoitoasiat ovat kelvollisella
kannalla. Vetoomuksessa oli yli 100 000 nimeä, eikä se silti vaikuttanut.

Tallqvist on sisukas eikä aio lopettaa tähän. Hän haluaa kerätä nyt miljoona nimeä. Sinäkin voit olla mukana tukemassa asiaa.

Voit liittyä vetoomukseen menemällä sivuille:

http://www.tarjatallqvist.com/vetoomus/index.php

Siellä voit kirjoittaa nimesi listaan.Sinustakin tulee joskus vanhus. Haluatko vaikuttaa siihen, miten sinua hoidetaan? Tule mukaan, levitä viestiä! Katsotaan, vaikuttaako miljoonan ihmisen
kanta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu