Miten

Suhtautua lapsena saatuun oppiin? Jos "Jumalan valittu kansa" vaan tappaa muita, miten suhtautua? Suomenkin melkein kaikki papit puolustaa Israelin hyökkäyksiä, kerätään kolehteja avuksi. Mulle opetettiin, että Jumala on hyvä Isä, rakkautta ja rauhaa tuova olento. Onkohan niin, vieläkin, että uskonto on kaikae pahan alku ja juuri? Sen varjolla on kautta aikojen tehty niin paljon pahaa, että ei kai yksinään natsitkaan pystyneet siihen.
12837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Joidenkin uskomuksien nimissä on synnytetty sotia ja tapettu ihmisiä muka oikeutetusti kaikkien niiden uskonkappaleiden vastaisesti, joita nämä ristiretkeläiset (uskovaiset) levittävät kansalle. Irvokkainta on aina ollut, kun papit siunaavat (oikeauskoisten) aseet ja sotamenestyksen, vaikka tappaminen onkin syntiä.

Äänestä

Kysymys on tavallisista ihmisistä koostuvasta kansasta, joiden on pidettävä viholliset kurissa.

Äänestä
  • mutta koskaan ei ole tullut mieleen tappaa heitä. Ja vielä vähemmän, jos kaveri olis puolustamassa ja yrittämässä auttaa, vielä vähemmän. Menepä itsees, ajattele miltä sen suomalaisen rauhanturvaajan perheestä tuntuu, varoituksia ja sanomia oli mennyt israelilaisille, mutta pommitus vain jatkui, lopputuloksen varmaan tiedät. Eikö ollut tahallista tappamista, viattomia ihmisiä?

    Äänestä

  • ja uutisissa yhtenään puolustetaan vain palestiinalaisia ja israelilaisista kerrotaan aina kielteiseen sävyyn.

    Äänestä

  • ilta kirjoitti:

    ja uutisissa yhtenään puolustetaan vain palestiinalaisia ja israelilaisista kerrotaan aina kielteiseen sävyyn.

    Miksi näin kertovat sinusta?

    Äänestä

Varmaan kannattaa käyttää omaa päätään eikä uskoa Israelin kansalliseeposta, jonka juutalaiset ovat tuhansia vuosia sitten runoilleet.

Onhan juutalaisilla korkeimman suojelus, nimittäin USA:n.

Juutalaiset saavat tällä menolla muut kansat vähä vähältä ymmärtämään ja hyväksymään Hitlerin hirmuteot näin jälkikäteen.

Äänestä

sotinut naapureitaan vastaan. Johan se nähdään Raamatunhistoriastakin. Luterilainen uskonto painottaa rauhaa ja armoa. (Mutta sodan aikana he kuitenkin osallistuvat sotatoimiin siinä missä "ateistitkin").

Monet "nukkuvat Prinsessa Ruususen unta" ja ovat olleet siinä uskossa, että maailma on rauhan tyyssija ja ovat katselleet maailmaa ruusunpunaisten lasien lävitse, koska se ei meitä koske tässä ja nyt.

Natsien tekemiin juutalaisten joukkomurhiinkin uskonto vaikutti pohjimmiltaan. Kaikki jatkuu kuitenkin niin kauan samana ja historia toistaa itseään sallimuksen loppuun saakka.

Äänestä

1990-luvun puolivälissä kävin maassa ja ahdistuin, kun näin, miten ylimielisesti ja pilkallisesti israelilaiset suhtautuivat arabeihin ja myös turisteihin. Melkein sylkivät niiden päälle ja työhön arabit kelpasivat vain astioita tiskaamaan ravintoloihin yms. Niillä oli tietyt kadut, joita ne SAI armeliaasti käyttää ja auton rekkarit piti olla arabeilla erilaiset, että ne tunnistettiin alempiarvoisiksi! Minun koko uskonelämäni heitti "häränpyllyä"! Uskon hyvään Isä Jumalaan - mutta USA:n lellikki Israel ei ole Jumalan mielen mukaisesti toimiva kansakunta! Käsittämätöntä, että tilanne on jatkunut vuosikymmeniä!!!

Äänestä
  • Eihän Israelia saanut tuomita edes siviilien tappamisesta, joista suurin osa on naisia ja lapsia. Busa ja Blair pitivät siitä huolen. Ja ei kun lisää aseita Israeliin, joilla osuvat paremmin siviileihin ja YK-joukkoihin!

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    Eihän Israelia saanut tuomita edes siviilien tappamisesta, joista suurin osa on naisia ja lapsia. Busa ja Blair pitivät siitä huolen. Ja ei kun lisää aseita Israeliin, joilla osuvat paremmin siviileihin ja YK-joukkoihin!

    on raportit Israelista . Tiedän sisäpiirin tietoa ,että vastapuoli laukausee n. 2000 ammusta Israeliin ja niistä esim. Suomen tiedotusv'älineet eivät informoi. Joka päivä tulee terroristijätjestöjen monenlaista häiriötä ja siinä menehtyvät niin lapset kuin aikuiset siviilit. Israelilaiset ovat Jumalan omaisuus kansaa,mutta se ei anna suojelusta vääriltä ja väkivaltaislta valinnoilta ja teoilta. Hekin ovat ihmisiä eivät jumalia ja heidän on myös oltava tekojensa takana niinkuin vastapuolen.Israelin kansan vaiheen liippaavat läheltä Suomen historiaa ,joten lienee parasta myös katsella senkin kulkua. Ärsytettynä karhukin tekee älyttömyyksiä

    Äänestä

  • liina kirjoitti:

    *vai luinko tästä ketjusta hmm..*, että Israelin valtio perustettiin v. 48 ikäänkuin paikkaamaan maailman huonoa omaatuntoa juutalaisten joukkomurhien sallimisesta.

    Oikeastaan siellä ovat sotineet Yhdysvallat ja Neuvostoliitto - silloin kun se oli liitto.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Kuullut, että USA:han Israelissa määrää. Olisin tosi otettu ja onnellinen, jos Bush kerrankin uskaltais itsekin mennä katsomaan. mitä saa aikaseks, tai laittais oman poikansa sinne joukkoihin. Onkohan se itekään ollut ikinä armeijassa, kun on ns. parempi ihminen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

usko loppui kirjoitti:

Suhtautua lapsena saatuun oppiin? Jos "Jumalan valittu kansa" vaan tappaa muita, miten suhtautua? Suomenkin melkein kaikki papit puolustaa Israelin hyökkäyksiä, kerätään kolehteja avuksi. Mulle opetettiin, että Jumala on hyvä Isä, rakkautta ja rauhaa tuova olento. Onkohan niin, vieläkin, että uskonto on kaikae pahan alku ja juuri? Sen varjolla on kautta aikojen tehty niin paljon pahaa, että ei kai yksinään natsitkaan pystyneet siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu